Ifra ja Tyrni: TET-harjoittelu Vasemmistonuorten keskustoimistolla

Hei, olemme Ifra ja Tyrni Itäkeskuksen peruskoulusta 9. luokalta. Meillä oli kahden viikon TET-harjoittelu Vasemmistonuorten keskustoimistolla ja nyt kerromme meidän kokemuksesta.

Saimme tehdä asioita todella itsenäisesti. Meille kyllä annettiin tehtäviä, mutta saimme itse päättää milloin ne tehtävät teimme. Tehtävät olivat aika odotuksenmukaista eli arkistointia, paperinsilppuamista, laminointia…jne. Saimme me muutakin tehdä: kävimme esimerkiksi ensimmäisen viikon perjantaina Perjantait Gretan kanssa -mielenosoituksessa. Toimistolla oli hyvin rento ilmapiiri, kaikkea ei otettu niin vakavasti ja työntekijät olivat hyvin mukavia.

Ifra: Minua jännitti aluksi, koska en tiennyt paljon Vasemmistonuorista tai ylipäätään politiikasta paljoa. Jännitti myös että jäisin jotenkin ulkopuoliseksi, kun Tyrni tunsi jo ennestään toimistolla työskentelevät ihmiset ja oli toiminut Vasemmistonuorissa jo yli puolitoista vuotta. Mutta se kaikki jännittäminen oli turhaa, koska kaikki olivat niin hyväksyviä ja aina sai kysyä, jos ei tiennyt jotain.

Tyrni: Minua ei niinkään jännittänyt toimiston ilmapiiri tai että jäisin jostain keskustelusta sen kummemmin ulkopuolelle, koska niinkuin Ifra jo sanoi, tunsin kaikki täällä jo entuudestaan. Mutta minua lähinnä jännitti, että Ifralle tulee jotenkin ulkopuolinen olo eikä viihtyisi täällä. Työelämään tutustumisen aikana tuli pohdittua myös, että jos täällä toimistolla työskentelisi ja olisi samaan aikaan Vasemmistonuorten toiminnassa jo vapaa ajalla mukana, niin miten erottaisi työajan vapaa-ajan Vasemmistonuoret-toiminnasta.

Mielestämme hyviä syitä tulla tänne tutustumaan työelämään:
– Rento ilmapiiri
– Oppii paljon normaaleja toimistoasioita
– Täällä ei ole tylsiä ihmisiä
– Arton ja Tonin huoneessa soi musiikki (:
– LOUNASSETELIT XD
– Saa itse päättää mitä tekee ja milloin
– Tajuat, ettei arkistointi olekaan niin tylsää miltä se saattaa kuulostaa

Tyrni ja Ifra, TET-harjoittelijat

Julkaistu luokassa: Yleinen Tallennettu tunnistenimellä: