DOKUMENTTI- JA LYHYTELOKUVAKILPAILUN VOITTAJA KERTOO ERILAISUUDEN SIETÄMISESTÄ (19.2.2008)
Vasemmistonuorten dokumentti- ja lyhytelokuvakilpailun voittaja on löytynyt. 17-vuotiaan Zagros Manucharin ohjaama ja tuottama fiktioelokuva Näkökulma (2007) on tarina ennakkoluuloista ja vaikeuksista käsitellä erilaisuutta nuoren maahanmuuttajapojan näkökulmasta.

Vasemmistonuorten dokumentti- ja lyhytelokuvakilpailussa 1. palkinnon saaneen Näkökulman voittoisa työryhmä.
"Tavoitteenani ei ole maailman parantaminen tai muuttaminen, kuten poliitikoilla. Haluan kertoa hyvän tarinan, johon sisältyy viesti. Elokuva on viestin välittämiseen maailman paras väline", Näkökulman ohjaaja Manuchar kommentoi.
Vasemmistonuoret julisti tammikuussa 2007 alkaneeksi lyhytelokuva- ja dokumenttikilpailun Jonkun toisen ongelma – kriittisiä kuvakulmia yhteiskuntaan. Kilpailun teemana oli yhteiskunnallinen kantaaottavuus. Kilpailuun osallistui kolmekymmentä työtä.
Dokumentti- ja lyhytelokuvakilpailun voittajat julkistettiin lauantaina 16.2.2008 Suomen Elokuvasäätiön auditoriosalissa. Raati palkitsi kolme parasta kilpailutyötä. Lisäksi neljälle elokuvalle myönnettiin kunniamaininta.
Raati kehui erityisesti kilpailun korkeaa teknistä tasoa.
"Suomeen on kasvanut sukupolvi, jolle audiovisuaalinen kerronta, tarinoiden kerronta ja ajatusten välittäminen elokuvan keinoin on luontevaa", sanoi palkintoraadin jäsen, elokuvaohjaaja Jouko Aaltonen.
Palkintoraadin mukaan voittajaelokuva Näkökulmassa vahva idea yhdistyi vahvaan sisältöön.
" Näkökulma on rohkea, oivaltava, moniulotteinen ja poliittisesti epäkorrekti. Elokuvassa on ammattimaiset näyttelijät ja erittäin hyvä käsikirjoitus", perusteli palkitsemista raadin puheenjohtaja, käsikirjoittaja Aleksi Bardy.

Näkökulman ohjaaja Zagros Manuchar
ja pääosaa näytellyt Abshir Sheikh Nur.
Näkökulma kuvaa ihmisryhmien välisiä ennakkoluuloja ja ristiriitoja, yhtä lailla suomalaisten ja maahanmuuttajien välillä kuin myös maahanmuuttajien keskinäisiä jännitteitä. Päähenkilö Awil (Abshir Sheikh Nur) menettää näkönsä maahanmuuttajaryhmien välisen tappelun seurauksena. Pian Awil huomaa, että hänelle läheiset ihmiset eivät pystykään käsittelemään kaverinsa sokeutumista, vaan hylkäävät hänet.
Näkökulman työryhmän saama elokuvakilpailun pääpalkintosumma on 2 000 euroa. Toinen palkinto, 1 000 euroa, luovutettiin Nairobin katunuorista kertovalle dokumentille Toiveet roskissa. Kolmannen palkinnon, 600 euroa, sai kulutuskriittinen lyhytelokuva Ateria. Kunniamaininnan saivat elokuvat Työ Tekijäänsä Kiittää, 30, Luvatussa maassa ja Nörtti.
Vasemmistonuorten dokumentti- ja lyhytelokuvakilpailun raatiin kuuluivat Vasemmistonuorten kulttuurityöryhmän edustajat Alina Mänttäri ja Ville Vettenranta, käsikirjoittaja Aleksi Bardy, elokuvaohjaaja Jouko Aaltonen sekä Docpoint-dokumenttifestivaalin taiteellinen johtaja Kristina Schulgin.

Elokuvakilpailun 2. palkinto luovutettiin Riikka Notkolan dokumentille Toiveet roskissa.

3. palkinnon voitti kulutuskriittinen tietoisku Ateria.
Lisätietoja:
Vasemmistonuorten kulttuurityöryhmän puheenjohtaja
Veera Aaltonen
041-4463815
veerasanni[at]hotmail.com
Katso Näkökulman teaseri
Katso Näkökulman ohjanneen Zagros Manucharin haastattelu
Kuvat: Veera Nuutinen
|