Hyppää sisältöön

Ydinaseriisunnan aika on nyt

Tänään 6.8. vietetään Hiroshima-päivää eli atomipommien uhrien muistopäivää. 77 vuotta sitten Yhdysvallat pudotti atomipommit Hiroshiman ja Nagasakin kaupunkeihin Japanissa. Pommi-iskuissa kuoli ja vammautui satojatuhansia ihmisiä, ja kaupungit tuhoutuivat täysin. Selviytyjät kärsivät ydinsäteilyyn liittyvistä sairauksista, ja iskujen seuraukset vaikuttavat yhä selvinneisiin ja heidän jälkeläisiinsä. Tänään muistamme atomipommien uhreja, ja muistutamme ydinaseriisunnan tärkeydestä.

Vasemmistonuoret vaatii, että Suomen on allekirjoitettava ja ratifioitava YK:n ydinaseiden kieltosopimus. Sopimus allekirjoitettiin 7.7.2017 YK:ssa, ja se kieltää ydinaseiden valmistuksen, hallussapidon ja käytön tavoitteenaan niiden totaalinen eliminointi. Suomi ei ole ollut mukana neuvotteluissa eikä se ole allekirjoittanut sopimusta. Linjaa on perusteltu muun muassa sillä, että ydinasevallat eivät ole halukkaita allekirjoittamaan sopimusta. Kansainvälisillä sopimuksilla on kuitenkin onnistuttu vaikuttamaan aseiden käyttöön ja valmistukseen maissa, jotka eivät sopimuksia ole allekirjoittaneet, kuten esimerkiksi jalkaväkimiinojen tapauksessa.

“On häpeällistä, että Suomi ei vieläkään ole allekirjoittanut ydinasekieltosopimusta. Asetammeko todella ydinasevaltojen mielipiteen meistä joukkotuhoaseiden eliminoinnin edelle?  Sotilasliitto Naton jäsenyys ei saa olla esteenä ydinasekieltosopimuksen ratifioimiselle, vaan meidän on kyettävä tekemään ulkopoliittiset ratkaisumme itse”, toteaa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen.

Suomen on asetettava Nato-jäsenyydelle sama ehto kuin Norjallakin on, eli kieltää ydinaseiden varastointi sen maaperällä jatkossakin. Lisäksi tavoitetta pohjoismaiden muuttamisesta ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi tulisi edistää yhteistyössä muiden pohjoismaiden kanssa.

“Jännitteiden lisääntyessä ympäri maailman on entistäkin tärkeämpää ajaa määrätietoisesti globaalia ydinaseriisuntaa. Historia on jo osoittanut, kuinka valtaisaa tuhoa ydinaseilla voidaan saada aikaan. Nyt tarvitaan poliittista tahtoa tämän tuhon minimoimiseksi. Kyseessä ei ole sen vähempää kuin koko ihmiskunnan tulevaisuus”, jatkaa Vuorinen.

Lisätietoja:

Pinja Vuorinen 

Vasemmistonuorten puheenjohtaja

pinja[at]vasemmistonuoret.fi

050501972