Matkaraportti Euroopan vasemmistopuolueen kesäyliopistosta 2023
Euroopan vasemmistopuolueen (Party of the European Left, EL) perinteinen kesäyliopisto järjestettiin tänä vuonna Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa 6.-9. heinäkuuta. EL on Euroopan vasemmistopuolueiden yhteistyöjärjestö, ja kesäyliopiston tarkoituksena onkin koota yhteen vasemmistolaisia toimijoita ympäri mannerta tutustumaan toisiinsa ja keskustelemaan ajankohtaisista poliittisista teemoista. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin myös nuorisojärjestöjen verkosto European Left Youth Networkin (ELYN) tapaaminen. Vasemmistoliitto on tällä hetkellä EL:n tarkkailijajäsen, ja Vasemmistonuoret ELYN:n jäsen. Vasemmistonuoret ovat perinteisesti osallistuneet ahkerasti kesäyliopistoon, ja tänä vuonna meitä oli paikalla viiden hengen delegaatio. Osallistujia tapahtumassa oli lähemmäs toista sataa, ja kun Ljubljanassa järjestettiin samaan aikaan myös Balkanin anarkistiset kirjamessut, oli Alppien etelälaidalle kerääntynyt hyvä joukko tovereita.
Kesäyliopiston ohjelma koostui paneelikeskusteluista, työpajoista, esitelmistä ja yhteisestä iltaohjelmasta, johon kuului muun muassa musiikkiesityksiä ja kaupunkikierros. Ohjelman teemoissa korostui erityisesti valmistautuminen ensi vuoden europarlamenttivaaleihin, minkä tiimoilta pidettiinkin useita työpajoja. Myös äärioikeiston nousu, inflaatio sekä monissa maissa vireillä olevat työntekijöiden asemaa heikentävät uudistukset olivat tapetilla. Ohjelma oli mielenkiintoinen, mutta monissa paneeleissa asioiden käsittely jäi ajanpuutteen vuoksi harmillisen pintapuoliseksi. Sama ongelma vaivasi myös yleisökysymyksiä ja yleiskeskustelua. Puhujat olivat kuitenkin hyvin monipuolinen joukko muun muassa eri puolueiden edustajia, ammattiyhdistysliikkeen toimijoita, aktivisteja, EL:n luottamustehtävien hoitajia sekä Transform! Europe ja Rosa Luxemburg Stiftung -ajatuspajojen tutkijoita. Paikalla oli myös Kuubasta tullut kommunistisen puolueen nuorisojärjestön delegaatio, joka piti oman kotimaansa tilanteeseen keskittyneen paneelin.
Ukraina yhdistää - ja erottaa
Odotetusti myös Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan korostui keskusteluissa. Sodan lopettamisen mahdollisuutta diplomaattisin keinoin käsittelevä paneelikeskustelu (jossa ei tosin ollut mukana yhtäkään ukrainalaista) herättikin paljon intohimoja osallistujissa. Rehellisyyden nimissä onkin todettava, että sota on tällä hetkellä yksi jakavimmista kysymyksistä eurooppalaisen vasemmiston sisällä. Kyse on ennen kaikkea näkemyseroista suhteessa sodan syttymisen taustasyihin, Ukrainalle annettavaan aseapuun, sekä keinoihin saada sota loppumaan. Tässä suhteessa suomalainen vasemmisto on ollut hyvin yksimielinen ja myös tukenut maamme poliittisen johdon yleisempää linjaa esimerkiksi suhteessa aseapuun. Siksi monien niin etelä-, keski- kuin itä-eurooppalaistenkin puolueiden vahvempi oppositioasema suhteessa maidensa Ukraina-politiikkaan voi tulla yllätyksenä. Vanhoissa NATO-maissa myös NATO-kriittisyys on vasemmiston piirissä vahvempaa, ja siksi moni erityisesti etelä-eurooppalainen vasemmistotoimija suhtautui kriittisesti vasemmistoliiton päätökseen tukea Suomen NATO-jäsenyysprosessia.
Vaikka sekä de-eskalaation korostaminen että jyrkän pasifistiset näkökulmat voivat tuntua poliittisesti epärealistisilta, antoivat kesäyliopiston puheenvuorot kuitenkin arvokkaita kurkistuksia myös eri tavoin ajattelevien mielenmaisemaan. Esimerkiksi välittömien rauhanneuvotteluiden ja Venäjälle tehtävien myönnytysten tärkeyttä korostanut Tšekin entinen ulkoministeri Jan Kavanin perusteluissa kuulsi sekä pelko ydinasevaltion arvaamattomuudesta että pessimistinen usko Venäjän pysyvyyteen aggressiivisena hyökkääjävaltiona. Omasta näkövinkkelistä katsottuna sekä mahdollisuudet sodan nopeaan päättämiseen diplomatian keinoin että ajatus Venäjästä olemuksellisesti itsevaltaisena “pahana imperiumina” tuntuvat vierailta. Sota Ukrainassa näyttää jatkuvan vielä valitettavan pitkään jollei myös jonkinlaista sotilaallista ratkaisua löydy, vaikka onkin totta ettei sellaista näytä olevan lähiaikoina näköpiirissä. Toisaalta tulevien konfliktien idut voidaan tukahduttaa tukemalla sekä Venäjän että Ukrainan yhteiskuntia ottamaan uusi suunta. Sodat eivät valitettavasti kuitenkaan pääty vain toteamalla, että rauha tarvitaan NYT.
Euroopan vasemmiston tuki Ukrainan vapaudelle ja Putinin hallinnon kaatumiselle on horjumaton, mutta mielipiteet siis hajoavat sen suhteen millaista politiikkaa ajamalla ja tukemalla rauha on mahdollista saavuttaa. Tähän selkeästi vaikuttavat eri vasemmistopuolueiden kotimaiden geopoliittinen asema, yhteiskunnallinen tilanne ja historialliset kokemukset. Ja on myös ymmärrettävää, ettei perinteisen rauhansanoman laimentuminen sekä yhteiskunnan perustuksia rapauttava ja luonnon tuhoa massiivisesti edistävä militarismin ja asevarustelun kasvu ole helppoja paloja nieltäväksi. Näissä kysymyksissä vasemmistolla soisi kuitenkin olevan suurempi yhtenäisyys, sillä tähän asti EL:n jäsenorganisaatioiden europarlamenttiedustajien muodostaman Euroopan parlamentin vasemmistoryhmän (GUE/NGL) äänestyskäyttäytymisessä on ollut Ukrainan suhteen hajontaa.
Europarlamenttivaalit ovat tärkeä koitos
Monissa puheenvuoroissa tilanneanalyysi ilmaistiin ilahduttavan suoraan: vasemmistolla ei tällä hetkellä mene Euroopassa erityisen mairittelevasti. Kymmenen vuoden takainen, finanssikriisin jälkeinen kannatusaalto monissa maissa on suurimmaksi osaksi iskeytynyt rantaan. Tuolloin avautuneita mahdollisuuksia ei selvästikään pystytty käyttämään parhaalla mahdollisella tavalla. Tilanne on paradoksaalinen, koska uusliberaalin kapitalismin ja ilmastokriisin nakertaessa maata yhä useamman jalkojen alta olisi vasemmistolaiselle politiikalle huutava tarve. Kurjistumisen synnyttämä tyytymättömyys kanavoituu kuitenkin lähes kaikkialla nationalistisen oikeiston suuntaan. Emme ole onnistuneet olemaan ihmisten silmissä uskottava protesti ja vaihtoehto nykymenolle. Tämän olemme myös Suomessa saaneet karvaasti kokea. Selityksiä tilanteelle löytynee yhtä paljon kuin vastaajiakin.
Siksi kevään 2024 europarlamenttivaalit ovat tärkeä koitos koko euroopan vasemmistolle. Kamppailun EU:n suunnasta niin unionissa kuin kansallisellakin tasolla voi odottaa kovenevan lähitulevaisuudessa. Samaan aikaan tarve euroopanlaajuisille ratkaisuille niin talous-, ympäristö-, maahanmuutto- kuin puolustuspolitiikkaankin kasvaa. Niihin vasemmisto tarvitsee selkeitä, suoria ja teräviä vastauksia aikana jolloin maailma käy yhä epävarmemmaksi.
Katse Alpeille
Kolmeen päivään puristettu kesäyliopisto oli kokemuksena antoisa, mutta aikaa olisi voinut jäädä enemmänkin muihin osallistujiin tutustumista varten. Nyt ohjelma painottui asiasisältöihin, vaikka loppujen lopuksi tapahtuman keskeinen funktio on ennen kaikkea tavata uusia ihmisiä ja luoda niitä kuuluisia verkostoja. Samalla aikaa piti varata myös vehreän ja historiaa pursuavan Ljubljanan tutkimiseen. Tuleville kesäyliopistoille soisi sosialismin periaatteiden mukaisesti kiireisen työn tasapainoksi myös lisää väljyyttä ja vapaa-aikaa.
Paikalla ei ollut edustajia läheskään kaikista Euroopan maista tai EL:n jäsenpuolueista. Silti eurooppalaisen vasemmiston moninaisuus ja maiden hyvin toisistaan poikkeavat tilanteet tulivat selväksi. Joissain maissa (kuten Italiassa) puolueiden ja organisaatioiden määrä on suuri, toisissa (kuten Virossa) ei taas ole lainkaan organisoitunutta vasemmistoa.
Erityisen mielenkiintoisia olivat keskustelut tilaisuutta isännöineen Slovenian vasemmistopuolue Levican jäsenten kanssa. Tällä hetkellä maan hallituksessa istuvaa puoluetta ovat viime aikoina repineet kiistat puoluejohdon ja jäsenistön välillä. Pienen vasemmispuolueen mahdollisuudet vaikuttaa politiikan virran kulkuun ovat rajalliset, ja Levica onkin joutunut hallituksessa myöntymään moniin sille hyvin epämieluisiin päätöksiin esimerkiksi maan vanhustenhuollon yksityistämisestä. Entisenä Jugoslavian sosialistisen liittotasavallan jäsenenä ovat sekä Titon valtakauden että veristen hajoamissotien jäljet edelleen nähtävissä myös Sloveniassa. Sijaintinsa ja kulttuurillisten yhteyksien vuoksi maa on kuitenkin ollut vuonna 1991 tapahtuneen itsenäistymisen jälkeen muuta Balkania lähempänä Keski-Eurooppaa, mikä on näkynyt Ranskan ja Saksan taloudellisen vaikutusvallan kasvuna. Levicalaiset eivät pitäneetkään (jälleen suomalaisesta näkökulmasta katsottuna ehkä hieman yllättävästi) Jugoslavian hajoamista yksiselitteisesti hyvänä asiana, vaan katsoivat tuon valtion peruskivenä toimineen ajatuksen kansojen välisestä liitosta ja yhteistyöstä olleen monin tavoin parempi kuin sitä seurannut murhaava kansallismielisyys. Tästä historiasta olisi meillä Suomessa paljon opittavaa, kun balkanisaatiota kannattavat puolueet istuvat nyt omassa hallituksessamme.
Akseli Ekola
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten liittohallituksen jäsen
