Hyppää sisältöön

Järjestörakenne

Vasemmistonuorten kolmiportainen järjestörakenne muodostuu keskusjärjestöstä, piirijärjestöistä ja paikallisosastoista. Keskusjärjestön jäseniä ovat piirijärjestöt. Piirijärjestöjen jäseniä ovat henkilöjäsenet, jotka toimivat paikallisosastoissa. Tutustu piirien- ja paikallisosastoiden toimintaan! Lisäksi toteutamme toimintaa valtakunnallisesti työryhmissä, joihin voivat liittyä kaikki jäsenet.

Ylintä päätäntävaltaa käyttää liittokokous, Vasemmistonuorten politiikasta vastaa hallitus, Vasemmistonuorten valtakunnallisia tapahtumia järjestää keskustoimisto ja Vasemmistonuorten toimintaa johtaa hallituksen kokousten välillä työvaliokunta.

Liittokokous

Ylintä päätäntävaltaa käyttävä kahden vuoden välein järjestettävä liittokokous päättää Vasemmistonuorten toiminnan suurista linjoista ja poliittisesta ohjelmasta sekä valitsee puheenjohtajiston ja hallituksen. 

Kokouksen äänivaltaisia osanottajia ovat yhdistyksen piirijärjestöjen valitsemat enintään sataseitsemänkymmentä (170) edustajaa, joilla kullakin on yksi ääni. Kukin piirijärjestö on oikeutettu lähettämään kokoukseen edustajia jäsenmääriensä suhteessa, kuitenkin vähintään yhden edustajan. Kokouksessa käsitellään järjestön sääntöjen 8 §:n määräämät asiat, sääntömuutoksia ja poliittinen ohjelma. Yhdistyksen yhteisöjäsenet voivat tehdä kokoukselle kirjallisia aloitteita ja esityksiä.

Vuonna 2023 liittokokous pidettiin Porissa 10.-12.11.2023.

Hallitus

Liittokokousten välillä keskusjärjestön politiikasta ja toiminnasta vastaa hallitus, jonka liittokokous valitsee kahden vuoden välien. Hallitus kokoontuu kokoustamaan kerran kuukaudessa eri puolilla Suomea. Hallitus koostuu puheenjohtajasta, 2 varapuheenjohtajasta, 9 varsinaisesta jäsenestä ja 2 varajäsenistä. Jokaisella hallituksen jäsenellä on erilaisia vastuualueita ja osa toimii piirikummeina.

Katso hallituksen yhteystiedot täältä!

Kauden 2024-2025 hallitus on:

  • Puheenjohtaja Pinja Vuorinen
  • 1. varapuheenjohtaja Jenny Kasongo
  • 2. varapuheenjohtaja Maiju Salminen
  • Varsinainen jäsen Elina Liekkinen, KSVN
  • Varsinainen jäsen Félice Lehto, VSVN
  • Varsinainen jäsen Jiko Kylén, POPOVANU
  • Varsinainen jäsen Marianna Heinonen, ESVN
  • Varsinainen jäsen Nuutti Ruotsalainen, KSVN
  • Varsinainen jäsen Oskari Päätalo, HÄME
  • Varsinainen jäsen Sampsa Telaranta, HÄME
  • Varsinainen jäsen Tuomas Paananen, LAVANU
  • Varsinainen jäsen Valtteri Harakka, ESVN
  • Varajäsen Heta Uhtio, ESVN
  • Varajäsen Aaro Pekkarinen, ISVN

Keskustoimisto

Vasemmistonuorten keskustoimistolla Helsingin Hakaniemessä työskentelee kokopäiväisesti 5 henkilöä:

Puheenjohtaja Pinja Vuorinen edustaa järjestöä ja vastaa sen politiikasta ja poliittisista kampanjoista. Puheenjohtaja valmistelee kannanotot yhdessä hallituksen kanssa. 

Pääsihteeri Amro el-Khatib viestii sisäisesti työntekijöille, hallitukselle ja piirijärjestöille järjestön henkilöstöä, hallintoa ja taloutta koskevista asioista. 

Järjestösuunnittelija Arla Kaukua suunnittelee ja toteuttaa valtakunnallisia tapahtumia, viestii sisäisesti jäsenille järjestön koulutustoiminnasta ja valmistelee tiedotusmateriaaleja esimerkiksi koulutuksiin liittyen. Jaostoille ja työryhmille kohdistettu viestintä toteutuu pääasiassa järjestösuunnittelijan kautta. 

Viestinnän suunnittelija Minerva Skyttä vastaa järjestön sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä. Viestinnän suunnittelija suunnittelee ja tuottaa viestintäpalveluja, kuten esimerkiksi viestinnän kanavien sisältöjä ja koulutuksia järjestön tarpeisiin. Viestinnän suunnittelija vastaa myös jäsenhankinnan koordinoinnista. 

Toimistosihteeri Mika Savolainen vastaa jäsenrekisteristä, jäsenistölle jaettavista ja tapahtumissa esillä olevista materiaaleista ja niiden hankkimisesta yhdessä viestinnän suunnittelijan kanssa. Hän vastaa myös toimistolle osoitettujen kutsujen, tiedotteiden ja postin välittämisestä eteenpäin järjestön sisällä. 

Työvaliokunta

Työvaliokunta johtaa yhdistyksen toimintaa hallituksen kokousten välillä ja toimii työnantajan edustajana suhteessa yhdistyksen työntekijöihin, päättää kaikista palkanmaksuun liittyvistä muutoksista ja mahdollisista työntekijöiden etuisuuksiin liittyvistä kysymyksistä sekä ohjaa tarvittaessa työntekijöiden työtä.

Työvaliokunnan kokouksissa äänivaltaisia ovat puheenjohtaja, varapuheenjohtajat ja hallituksen valitsemat 2–4 työvaliokunnan jäsentä. Pääsihteeri valmistelee työvaliokunnan kokousten päätösesitykset ja toimii kokousten sihteerinä.

Työvaliokunta kaudella 2024-2025

  • Pinja Vuorinen (puheenjohtaja)
  • Jenny Kasongo (1. varapuheenjohtaja)
  • Maiju Salminen (2. varapuheenjohtaja)
  • Valtteri Harakka
  • Nuutti Ruotsalainen
  • Heta Uhtio

Työvaliokunta voi myöntää Vasemmistonuorten talousarvioon varattua projektirahaa erilaisiin piiri- ja perusjärjestöjen sekä toimintaryhmien toteuttamiin hankkeisiin harkintansa mukaan hallituksen sille myöntämin valtuuksin.

Lue lisää työvaliokunnan toiminnasta ja vastuista Vasemmistonuorten työ-, talous- ja matkustusohjesäännöstä.