Hampurissa kokoontuivat 19 maailman rikkaimman valtion sekä EU:n johtajat linjaamaan maailman talouspolitiikkaa. Paikalla oli myös 200 000 ihmisistä, jotka halusivat ilmaista huolensa ilmastonmuutoksesta, globaalin eriarvoisuuden kasvusta ja G20-huippukokouksen demokratiavajeesta.

Mieltään Hampurissa ovat osoittaneet mm. ympäristö- ja ihmisoikeusjärjestöt, St Paulin jalkapalloseura, Kirkko ja New Yorkin pormestari. Kaikkia yhdistää huoli ilmastonmuutoksesta. Mukana on ollut myös Vasemmistonuoret.

Mielenilmauksia G20:ssä on ollut useita, monilla eri teemoilla. Valtaosa Hampurissa pidetyistä mielenilmauksista oli rauhanomaisia ja sujui ilman ongelmia. Väkivaltaisia mielenilmauksia oli vain pari prosenttia, vaikka sekin on pari prosenttia liikaa.

Vasemmistonuoret oli mukana useiden nuorisojärjestöjen kanssa Koulutuslakko-mielenilmauksessa. Tämän mielenilmauksen kärki oli koulutuksen korostaminen perusoikeutena ja koulutuksen kaupallistamisen vastustaminen. Järjestäjät olivat ilmoittaneet ennen kyseistä mielenilmausta, ettei mielenilmaus ole poliisia vastaan ja, että se on rauhanomainen. Sama koski lauantaina Solidaarisuutta ilman rajoja -mielenosoitusta, johon delegaatiomme osallistui.

Mellakointi ei kuulu toimintatapoihimme, emme ole mellakointiin osallistuneet emmekä hyväksy väkivaltaa.

Monet nuoret kokevat huolta ja pelkoa planeettamme tulevaisuudesta. Me lähdimme Hampuriin rauhanomaisiin mielenilmauksiin, koska halusimme läsnäolollamme pukea teoksi tämän huolen.

Tein itse vuosia sitten päätöksen eräällä parvekkeella Memphisissä muuttaa huoleni toiminnaksi paremman maailman puolesta. Martin Luther King matkusti Memphisiin, koska hän ei pitänyt mielenilmausta puhtaanapitotyöntekijöiden olojen ja palkan pienestä parannuksesta turhana vaan uskoi muutokseen. Martin Luther King ammuttiin kyseiselle parvekkeelle, mutta uskoa muutokseen ei voi tappaa.

Nuorilla on uskoa siihen, että rauhanomaisesti järjestäytymällä yhdessä voi muuttaa maailmaa.

Minulle mielenilmauksien halveksuminen on demokratian halventamista. Siksi onkin ollut erityisen kurjaa, miten poliittiset vastustajat ovat yrittäneet maalata meistä ja yleisesti mielenosoittamisesta negatiivista kuvaa mellakointina. Jopa eräs kansanedustaja on valheellisesti syyttänyt vasemmistonuoria väkivaltaiseen mielenosoitukseen osallistumisesta. On surullista, että irtopisteiden keräily on heille tärkeämpää kuin ilmastonmuutoksesta puhuminen. Kun Suomenmaan haastattelussa tuomitsin mellakoinnin kutsumalla sitä karhunpalvelukseksi muille mielenosoituksille, alkoi nolo saivartelu sanavalinnoista. Teen mieluummin politiikkaa omin sanoin.

Mieltä osoittamalla voi muuttaa maailmaa. Vasemmistonuoret vaikuttaa niin kaduilla kuin kabineteissa. Olemme järjestö, jossa tahto parantaa maailmaa näkyy konkreettisina tekoina.

Hanna-Marilla Zidan
Vasemmistonuorten puheenjohtaja