Vasemmistonuorten strategia vuosille 2015-2019 sisältää kolme painopistealuetta, jotka ovat toiminnan ensisijaiset kehittämiskohteet. Ensimmäinen painopiste Toimintavalmis järjestö liittyy järjestön toimintakulttuurin kehittämiseen, toinen painopiste Voimavarojen kasvu keskittyy resurssinäkökulmaan ja kolmas painopiste Vahva vasemmisto asemoi järjestöä toimintaympäristöönsä.

1. Toimintavalmis järjestö

Vuonna 2019 Vasemmistonuoret toimii entistä tavoitteellisemmin. Toimintaa ja työtä osataan priorisoida ja johtaa paremmin. Keskittyminen käynnissä oleviin kampanjoihin sekä muuhun keskeiseen toimintaan paranee. Jäsenistölle annetaan uusia vaikuttamismahdollisuuksia ja kehitetään suoraa järjestövaikuttamista. Toiminnan kehittämisessä huomioidaan aina jatkuva työ viestinnän vuorovaikutteisuuden, jäsendemokratian ja jäsenistön tasa-arvon eteen. Järjestössä tiedostetaan strategisen ajattelun merkitys tavoitteellisessa toiminnassa. Tapahtumissa ja jatkuvassa toiminnassa kiinnitetään erityistä huomiota saavutettavuuteen. Osallistumisen kynnystä madalletaan ja osallistumismuotoja moninaistetaan. Vasemmistonuorissa toimiminen on hauskaa, innostavaa ja tarjoaa kokemuksia osallisuudesta, vaikuttamisesta ja yhteenkuuluvuudesta.

  • Toiminnan organisointi ja priorisointi paranee
  • Jäsenistön vaikutusmahdollisuudet ja osallistumisen mielekkyys vahvistuvat
  • Sisäinen viestintä kehittyy jäsenistön tarpeita vastaavaksi

2 Voimavarojen kasvu

Vuonna 2019 Vasemmistonuoret on kasvava järjestö. Jäsenten sekä toimintaan aktiivisesti osallistuvien määrä on kääntynyt nousuun ja vuosittaisten tulojen määrä on kasvanut. Uusien varainhankinnan muotojen lisäksi myös toiminnan tärkeimmästä voimavarasta, jäsenistöstä, pidetään hyvää huolta. Aktiivien jaksamista tuetaan ja toiminnan palkitsevuutta kehitetään. Osallistumisen mahdollisuuksia kehitetään myös niille, joilla ei ole voimavaroja tai resursseja sitoutua pitkäjänteiseen järjestötoimintaan.

  • Jäsenmäärä kääntyy nousuun
  • Taloudellinen tilanne paranee
  • Vapaaehtoistyön voimavarat lisääntyvät

3 Vahva vasemmisto

Vuonna 2019 Vasemmistonuorilla on vahva asema kansalaisyhteiskunnassa. Järjestöllä on aktiivinen rooli vasemmistolaisen kansalaistoiminnan yhdistäjänä ja kantavana voimana. Vasemmistonuoria toimii runsaasti politiikan ja muun yhteiskuntaelämän avainrooleissa. Järjestö toimii jäsenilleen erinomaisena kasvualustana kohti yhteiskunnan vastuullisia ja vaikutusvaltaisia tehtäviä.

  • Jäsenistö osallistuu yhteiskunnalliseen päätöksentekoon aktiivisesti
  • Vasemmistonuoret toimii vasemmistolaisen kansalaisyhteiskunnan yhdistävänä keskipisteenä

Strategia on hyväksytty liittokokouksessa toukokuussa 2015.