Vasemmistonuoret (Vänsterunga / Gurutnuorat / Čiǯǯbieʹllnuõr / Čižetnuorah) on poliittinen nuoriso- ja kansalaisjärjestö, jonka keskeiset arvot ovat sosialismi, demokratia, feminismi, punavihreys ja kansainvälisyys. Nämä tavoitteet eivät ole toisistaan erillisiä, vaan ne muodostavat kokonaisvaltaisen näkemyksen vapaammasta, inhimillisemmästä ja tasa-arvoisemmasta maailmasta.
Toimimme kaduilla ja kabineteissa eli toimintatapamme vaihtelevat mielenosoituksista, tempauksista ja kampanjoista pitkäjänteiseen vaikuttamiseen erilaisissa kansalaisjärjestöissä, verkostoissa, ammattiyhdistysliikkeessä, vasemmistoliitossa ja julkisuudessa. Järjestämme myös koulutuksia ja leirejä, joiden kautta jäsenet saavat tietoa yhteiskunnasta, viettävät vapaa-aikaa ja tutustuvat uusiin ihmisiin. Vaikutamme politiikassa kunnallisella, valtakunnallisella ja kansainvälisellä tasolla. Politiikkaamme ohjaa poliittinen ohjelma ja joukko muita poliittisia asiakirjoja.
Suomen Demokraattinen Nuorisoliitto – SDNL perustettiin vuonna 1944. Vuonna 1999 järjestön nimi vaihdettiin Vasemmistonuoriksi. Yhdeksällä piirijärjestöllämme on yli 3300 jäsentä joka puolella Suomea. Ylintä päätösvaltaa käyttää liittokokous, joka pidetään kahden vuoden välein. Liittokokousten välillä politiikasta ja toiminnasta vastaa hallitus, jossa on jäseniä kaikista piirijärjestöistä. Keskustoimistolla Helsingissä työskentelee puheenjohtajan lisäksi 5 vakituista työntekijää ja piirijärjestöillä on omat työntekijänsä. Lisäksi kuka tahansa jäsen voi toimia esimerkiksi erilaisissa työryhmissä ja jaostoissa.
Jäseneksi voivat liittyä 13–30-vuotiaat nuoret. Alle 15-vuotias tarvitsee huoltajan hyväksynnän jäsenyydelleen. Jäsenyys on ilmainen. Kaikki jäsenet saavat kotiinsa Libero-lehden neljä kertaa vuodessa. Yli 30-vuotiaat voivat liittyä kannatusjäseniksi. Tervetuloa mukaan!
Vasemmistonuorten esittely suomalaisella viittomakielellä (2014)
Videon teksitys löytyy YouTubesta videon kuvauksesta!