Poliittinen ohjelma on hyväksytty Vasemmistonuorten 28. varsinaisessa liittokokouksessa Rovaniemellä 24.5.2015.

Sisällys:
Talousjärjestelmä ja verotus
Työ, yrittäjyys ja ammattiyhdistysliike
Sosiaaliturva ja perustulo
Ympäristö ja luonnonvarat
Demokratia ja avoimuus
Feminismi vapauttaa hierarkioista
Sosiaali- ja terveyspolitiikka
Asuminen, liikenne ja aluepolitiikka
Koulutuksella tasa-arvoa
Taide ja kulttuuri
Maailmanpolitiikka
Rauha ja turvallisuus

Vasemmistonuoret on poliittinen nuoriso- ja kansalaisjärjestö, jonka keskeiset arvot ovat sosialismi, demokratia, feminismi, punavihreys ja kansainvälisyys. Nämä tavoitteet eivät ole toisistaan erillisiä, vaan ne muodostavat kokonaisvaltaisen näkemyksen vapaammasta, inhimillisemmästä ja tasa-arvoisemmasta maailmasta.

Järjestön juuret ovat demokraattisessa ja sosialistisessa työväenliikkeessä sekä muissa kansalaisliikkeissä. Järjestön tehtävänä on tukea nuorten kehittymistä aktiivisiksi poliittisiksi toimijoiksi. Vasemmistonuorten käsityksen mukaan politiikkaa tehdään kaikkialla, eikä se rajoitu virallisiin edustuksellisiin rakenteisiin. Vasemmistonuoret tukee työtaisteluita, kansalaistottelemattomuutta ja muuta suoraa toimintaa maailman parantamiseksi.

Vasemmistonuoret jatkaa sosialistisen liikkeen työtä. Lähtökohtamme on, että koko yhteiskuntaa määrittää työn ja pääoman välinen ristiriita. Kapitalistisessa yhteiskunnassa ihmiset jakaantuvat luokkiin. Suurin osa joutuu myymään työvoimaansa elantonsa eteen, kun taas pieni vähemmistö elää voitoilla, joita he saavat omistuksistaan ja sijoituksistaan.

Työn ja pääoman välinen ristiriita määrittää myös niiden ihmisten elämää, jotka eivät yksiselitteisesti kuulu kumpaankaan näistä luokista. Politiikkamme tähtää yhteiskuntaan, jossa pääoma ei enää ole johtavassa asemassa ja julkinen valta huolehtii keskeisistä palveluista ja infrastruktuurista.

Vasemmistonuoret uskoo demokratiaan ja toimii demokraattisesti. Demokratia on ollut vasemmistolaisen liikkeen saavuttama yhteiskunnallinen uudistus ja voitto. Kansanvallan puute on ollut myös yksi tärkeimmistä syistä yksinvaltaisten reaalisosialististen valtioiden epäonnistumiselle. Meille demokratia ei ole vain vaaleissa äänestämistä joka neljäs vuosi, vaan yhteiskunnallista vaikuttamista tukevia rakenteita ja niiden ylläpitoa sekä kehittämistä.

Demokratiaa uhkaa kapitalismin kaikkialle ulottuva ylivalta. Päätöksentekoa, joka aikaisemmin kuului politiikan ja edustuksellisen demokratian piiriin, siirretään kiihtyvää tahtia politiikan ulottumattomiin. Vasemmistonuoret kannattaa demokratian lisäämistä yhteiskunnassa. Haluamme suoraa demokratiaa valtiolliseen ja alueelliseen päätöksentekoon sekä muihin yhteiskunnan instituutioihin, jotta kansalaiset voivat osallistua heitä koskevien päätösten tekemiseen.

Vasemmistonuoret on feministinen järjestö. Tällä hetkellä yhteiskuntaamme määrittää heteronormatiivinen ja patriarkaalinen sukupuolijärjestelmä. Tämä tarkoittaa näkemystä kahdesta luonnollisesta, toisilleen vastakkaisesta sukupuolesta, joita yhdistää toisiinsa heteroseksuaalinen halu. Tässä käsityksessä anatomian perusteella määritetty sukupuoli ja sukupuolen sosiaaliset merkitykset ymmärretään yhdeksi ja samaksi, mikä asettaa kahlitsevia normeja ihmisten itsemäärittelylle, -ilmaisulle ja toiminnalle. Sukupuolijärjestelmä kahlitsee sekä naisia että miehiä ja erityisesti niitä, jotka eivät sovi kumpaankaan näistä luokitteluista. Sukupuolijärjestelmän vaikutukset heijastuvat niin yhteiskunnalliseen työnjakoon, palkkaukseen kuin sukupuolittuneeseen väkivaltaankin.

Vasemmistonuoret on osa punavihreää ympäristöliikettä. Maailmassa on käynnissä ympäristökatastrofi, jonka seuraukset tulevat muuttumaan vuosien saatossa yhä rajummiksi. Ympäristökatastrofin vakavimmat ilmenemismuodot ovat ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden hupeneminen, mutta siihen liittyvät myös luonnonvarojen loppuminen, merten saastuminen, ylikalastus, aavikoituminen, pienhiukkaspäästöt sekä paikallisemmat ympäristöongelmat.

Olennaisin ongelma on kapitalistinen talousjärjestelmä, jossa ympäristö alistetaan voitontavoittelulle. Ekologisemman maailman rakentamiseen tarvitaan yhteisesti sovittuja ja sitovia tavoitteita, valtiollisia energiatehokkuus- ja joukkoliikenneohjelmia, uusiutuviin energianlähteisiin panostamista sekä hiiliveroja ja -tulleja.

Vasemmistonuoret on osa kansainvälistä vasemmistoa. Yksi keskeisimmistä kapitalismin piirteistä on ollut valtioiden ja ihmisryhmien kilpailuttaminen toisiaan vastaan. Kansallisia hyvinvointivaltioprojekteja ja ympäristökriisin vastaisia toimenpiteitä on ajettu alas kansainvälisen kilpailukyvyn varjolla. Ihmisten välille on luotu rajoja nationalistisella, etnisellä, rasistisella ja uskonnollisella kiihkoilulla.

Rakennamme maailmaa, jota ei määritellä kansallisuuksien, kulttuurien, uskonryhmien ja muiden ihmisryhmien välisten erimielisyyksien, vaan koko ihmiskunnan yhdenvertaisuuden kautta. Vastustamme sotaa, vaikka tunnustamme, että historiassa on ollut ajanjaksoja, jolloin sorrettujen on ollut pakko tarttua aseisiin saavuttaakseen vapautensa.

Talousjärjestelmä ja verotus

Kapitalismi perustuu harvainvaltaan

Kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä perustuu yksityisen pääoman kasautumiseen. Siinä tuotanto ei vastaa inhimillisiin tarpeisiin tai huomioi ympäristön kantokykyä, vaan pyrkii alistamaan ne voitontavoittelulle. Kapitalismi jakaa väestöä kahtia. Toisten on elätettävä itsensä työllä, kun taas toiset voivat elää voitoilla, joita he saavat omistustensa perusteella muiden tekemästä työstä. Tämän seurauksena yhteiskunnallinen vauraus kasautuu pienen eliitin käsiin.

Työväenliike on pystynyt etenkin Pohjoismaissa edistämään useita kansalaisia hyödyttäviä uudistuksia, esimerkiksi vahvan hyvinvointivaltion rakentamista, valtion omistajuuden lisäämistä sekä työntekijöiden aseman parantamista. Oikeisto on kuitenkin pyrkinyt purkamaan näitä hyvinvointivaltion rakenteita kasvattaakseen omaa valtaansa. Jatkuva kansainvälinen kilpailu, jossa kilpailukyvyn ehtona vaaditaan työntekijöiden ja ammattiyhdistysliikkeen aseman purkamista, on jouduttanut oikeiston määrätietoista politiikkaa entisestään.

Kapitalismin tämänhetkistä vaihetta voidaan kutsua finanssikapitalismiksi. Tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa kotitaloudet, yritykset ja valtiot ovat finanssimarkkinoiden armoilla ja yhteiskunnallinen valta on keskittynyt mitä suurimmissa määrin sijoittajien ja pankkisektorin käsiin. Työllistävien investointien ja kestävän kehityksen sijaan finanssikapitalismin sijoitukset ovat velkavetoisia ja keinotteluluonteisia. Tästä seuraa jatkuva finanssimarkkinoiden epävakaus ja finanssikriisit. Myös yksilöiden ja kotitalouksien velkaantuminen lisääntyy.

Vuoden 2008 finanssikriisi ja vuonna 2010 alkanut eurokriisi ovat jälleen kerran tuoneet esiin finanssikapitalismin kestämättömyyden. Nämä toistuvat kriisit ovat osoittaneet, että finanssikapitalismissa voitot yksityistetään ja tappiot laitetaan muun yhteiskunnan kannettavaksi. Tästä on esimerkkinä koko Euroopan laajuinen talouskuripolitiikka, jonka nojalla on leikattu palkkoja, eläkkeitä ja sosiaaliturvaa, yksityistetty koulutuksen ja terveydenhuollon kaltaisia julkisia perus- ja hyvinvointipalveluita, myyty valtion varallisuutta ja yksityistetty yhteisresursseja, kuten pohjavesiä ja sähköntuotantoa. Samanaikaisesti keskuspankit ovat keskittyneet painamaan rahaa rahoitusmarkkinoiden elvyttämiseksi.

Niin kutsutuissa kehittyvissä maissa kapitalismin valta näkyy kehittyneitä maita selvemmin suorana korruptiona, ammattiyhdistysliikkeen väkivaltaisena sortamisena sekä epätasaisina kauppasuhteina. Nämä kauppasuhteet muodostavat uuskolonialistisen maailmanjärjestelmän, jossa kehittyvien maiden alistaminen ja ryöstö vain ottavat kauppavirtojen muodon. Globaalista etelästä virtaa enemmän rahaa teollistuneisiin maihin kuin sinne kehitysyhteistyönä annetaan. Ne siis rahoittavat teollistuneiden maiden kukoistuksen.

Hyvinvointivaltiossa verotuksen tulee perustua siihen, että rikkaita verotetaan enemmän kuin köyhiä, jotta yhteiskuntakehitykselle haitallisia tuloeroja voidaan tasata. Tätä kutsutaan progressiiviseksi verotukseksi. Tämän lisäksi hyvinvointivaltiota määrittelee korkea veroaste, jolla voidaan taata kaikkien ihmisten tarvitsemille palveluille riittävä rahoitus. Tällä hetkellä progressiivinen verotusjärjestelmä näkyy lähinnä ansiotulojen verotuksessa.

1990-luvulta alkaen verojärjestelmään on kuitenkin tehty progressiivisuutta vähentäviä muutoksia erityisesti pääomatulojen osalta. Verotukseen tehdyt muutokset ovat johtaneet tilanteeseen, jossa varakkaalla kansanosalla on mahdollisuus päättää itse veroprosenttinsa verojärjestelyin ja muuttamalla ansiotuloja pääomatuloiksi. Progressiivisuutta kaventaa myös verotuksen painopisteen siirtäminen arvonlisäveron kaltaisiin kulutusveroihin, jotka ovat luonteeltaan regressiivisiä eli tuloeroja kasvattavia. Tasaveroina kulutusverot iskevät vähätuloisiin rikkaita lujemmin. Korkea arvonlisävero vaikeuttaa niin pienituloisten kuin pienyrittäjienkin arkea.

Suomessa pääasiallisena talouden elvytysmuotona harjoitettu verojen laskeminen ei toimi, sillä kotitalouksien kulutuskäyttäytyminen ei muutu, jos luottamusta taloustilanteen kohentumiseen ei ole. Näin ollen esimerkiksi yhteisöveron alentaminen ei paranna työllisyystilannetta, vaan se on käytännössä tulonsiirto valtiolta suuryrityksille. Yhteisöveron alentaminen on myös osa verokilpailua, jossa valtiot pyrkivät houkuttelemaan yrityksiä verotustaan keventämällä. Tämä johtaa ainoastaan yleisen verotason jatkuvaan laskuun ja julkisen talouden rahoituspohjan rapautumiseen.

Talousjärjestelmä on muutettava sosialistiseksi

Kapitalismin tilalle tarvitaan talousjärjestelmä, joka perustuu demokratiaan, yhteisomistukseen, inhimillisten tarpeiden täyttämiseen ja ympäristön kunnioittamiseen. Yhteiskunnan ja ympäristön kannalta keskeisiä toimintoja, kuten sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluita, energiantuotantoa sekä infrastruktuuria, ei tule alistaa yksityiselle voitontavoittelulle, vaan niiden järjestämisvastuu on julkisella sektorilla. Ammattiliittorahastot, osuuskunnat ja voittoa tavoittelemattomat yhdistykset täydentävät palvelutarjontaa näillä toimialoilla.

Pankki- ja rahoitustoiminta on säädettävä julkiseksi palveluksi vastaamaan ihmisten, yritysten ja valtioiden tarpeita. Palkkoja on korotettava erityisesti naisvaltaisilla aloilla – ihmisten ei pidä joutua velkaantumaan elääkseen. Perustulo ja hyvinvointipalvelut varmistavat sen, että kukaan ei putoa tyhjän päälle. Elvyttävää finanssipolitiikkaa on suunnattava työttömyyden ja köyhyyden vähentämiseen.

Verotuksen painopistettä tulee siirtää työstä ja kulutuksesta varallisuuteen ja ympäristöhaittoihin. Verotusta tulee yksinkertaistaa karsimalla esimerkiksi asumiseen tai kotipalveluihin liittyvien verovähennysten määrää ja korvaamalla ne tulonsiirroilla. Nykyinen kulutusverojärjestelmä ei ota huomioon ympäristön kantokykyä. Sen tilalle tarvitaan ympäristöperustainen arvonlisävero.

Suomen ei tule olla mukana verokilpailussa, vaan toimia EU:n ja koko maailman tasolla verokilpailua vastaan esimerkiksi vaatimalla yhteisöverolle vähimmäistasoa. Suomen on lisäksi toimittava aktiivisesti veroparatiisien sulkemisen puolesta ja ajettava yritysten maakohtaisen kirjanpidon käyttöönottoa.

Verotuksen tarkoituksena on hyvinvointivaltion rahoittamisen lisäksi pienentää tuloeroja ja estää pääoman kasautuminen harvojen käsiin. Tämän vuoksi pääomatuloja ja ansiotuloja on kohdeltava verotuksessa yhdenmukaisesti. Yhdenmukainen verotus myös vaikeuttaa verosuunnittelua eli laillistettua veronkiertoa.

Askeleita kohti sosialisista talousjärjestelmää:

  • Pankkivallan vähentämiseksi kriisiytyneiden maiden velkataakkaa vähennetään velkojen uudelleenjärjestelyillä ja mitätöinneillä.
  • Ihmisten velkaantumiskierre katkaistaan palkankorotuksilla ja riittävällä perusturvalla.
  • Rahan luominen siirretään demokraattisesti johdetun keskuspankin tehtäväksi yksityisten liikepankkien sijaan.
  • Finanssipoliittiseksi tavoitteeksi asetetaan 3-5 prosentin työttömyys eli ei-vapaaehtoisen työttömyyden poistaminen, jolloin rahoitusta käytetään myös suhdanteissa riippuen työllisyyden edistämiseksi.
  • Investointipankkitoiminta erotetaan liikepankkitoiminnasta. Keskuspankit asetetaan demokraattiseen ohjaukseen. Ne vastuutetaan ylläpitämään taloudellista vakautta torjumalla inflaation lisäksi työttömyyttä.
  • Perustetaan julkisomisteinen voittoa tavoittelematon kansanpankki vastaamaan pienten yritysten sekä yksityishenkilöiden pankkipalvelu- ja rahoitustarpeisiin.
  • Talouskriisin ratkaisemiseksi aloitetaan julkisia investointihankkeita, mikä tarkoittaa investointeja vihreään teknologiaan, uusiutuvaan energiaan, asuntotuotantoon, tutkimukseen ja infrastruktuurin kunnostamiseen.
  • Perustetaan uusia valtiollisia ja kunnallisia liikelaitoksia ja yrityksiä infrastruktuurin rakentamiseen, energiantuotantoon ja kaivosalalle.
  • Verotuksen painopistettä siirretään kulutuksesta varallisuuteen ja saastuttamiseen. Suureksi linjaksi otetaan progression lisääminen ja tasaverojen vähentäminen.
  • Pääomatuloverotus ja ansiotuloverotus yhtenäistetään saman asteikon alle.
  • Arvonlisäverojärjestelmää muutetaan ympäristöpohjaisen arvonlisäverotuksen suuntaan, jossa veroasteikossa näkyy erilaisten tuotteiden ja palveluiden saastuttavuus ja hiilijalanjälki. Ympäristöveroa suunniteltaessa on otettava huomioon se, että ympäristöverojärjestelmä ei ole liian kuormittava vähätuloisille. Tehotuotettujen eläinkunnan tuotteiden arvonlisävero nostetaan yleisen alv:n tasolle, vastaavasti kasviperäisten elintarvikkeiden arvonlisävero poistetaan.
  • Reseptilääkkeiden arvonlisäverosta luovutaan.
  • Otetaan käyttöön ylikansallinen rahoitusmarkkinavero. Sen kautta osakkeille, johdannaisille ja valuuttakaupalle tulee asettaa yhtenäinen 0,5 prosentin verokanta. Veron tavoitteena on hillitä spekulatiivista riskisijoittamista.
  • Varallisuusvero palautetaan ja perintövero pidetään riittävällä tasolla, jotta voidaan rajoittaa varallisuuden kasautumista tietyille suvuille.
  • Kansainväliseen verokilpailuun osallistuminen lopetetaan ja yhteisövero palautetaan vähintään 24,5 prosenttiin. Pyritään kansainvälisiin ratkaisuihin, joissa asetetaan minimitasot yhteisöveron kaltaisille veroille.
  • Verovähennyksiä tarkastellaan sen kannalta, mitkä niistä ovat tärkeitä työssäkäynnin kannalta ja mitkä enemmänkin haitallisia. Suurena linjana on veroetujen poistaminen ja tuloverotuksen yksinkertaistaminen.
  • Kuntaverotuksen progressiota lisätään.

Työ, yrittäjyys ja ammattiyhdistysliike

Työntekijät taistelevat jatkuvasti oikeuksistaan

Työ on ihmisen aktiivista ja tavoitteellista toimintaa omien ja yhteisönsä inhimillisten tarpeiden tyydyttämiseksi. Yhteiskuntajärjestelmästä riippumatta työ muodostaa luonnon kanssa hyvinvointimme perustan. Kapitalistisessa järjestelmässä työ on kuitenkin rajoittunut tarkoittamaan lähinnä palkkatyötä, josta on kehittynyt tärkein sosiaalisia ja taloudellisia suhteitamme muovaava tekijä.

Kapitalismissa palkkatyöstä saatu korvaus ei voi koskaan vastata työn todellista arvoa. Tämä johtaa pääoman kasautumiseen ja tulo- ja varallisuuserojen muodostumiseen. Maailmanlaajuisesti työn ja pääoman vastakkainasettelu ilmenee nykyisin erityisen räikeänä kehittyvissä maissa. Myös kehittyneiden maiden työnantajien on kilpailussa oman maan ja muiden maiden työnantajien kanssa pakko pyrkiä jatkuvasti palkkamalttiin, lisäämään tehdyn työn määrää heikentämällä työoloja ja lobbaamaan valtiota erilaisten veroetujen ja tukien saamiseksi. Tämä kehitys voidaan nähdä myös Suomessa jokaisen budjettiriihen ja tulopoliittisen neuvottelun aikaan.

Nykyisen työvoimapolitiikan johtavaksi ajatukseksi on nostettu työttömyysongelman ratkaiseminen lisäämällä työn tarjontaa esimerkiksi sosiaaliturvan ehtoja kiristämällä ja eläkeikää nostamalla.

Tällä hetkellä työttömyyskriisiä ruokkii poikkeuksellisen nopea teknologinen murros. Lisäksi työmarkkinoiden luonne on muuttumassa epävarmemmaksi pätkä- ja silpputyön sekä itsensä työllistämisen yleistyessä. Oman elämän ja tulevaisuuden suunnittelu on vaikeaa tulotason ja työtilanteen jatkuvan muutoksen keskellä. Tätä muutosprosessia on nimitetty myös yhteiskunnan prekarisaatioksi. Erityisen epävarmassa asemassa ovat siirtolaiset, naiset, sukupuolivähemmistöt, opiskelijat, nuoret ja iäkkäät.

Palkkatyön ja omaehtoisen työn rinnalla merkittävä työn muoto on yrittäjyys. Valtaosa suomalaisista yrityksistä on alle kymmenen hengen mikroyrityksiä. Suurin osa kaikista yrittäjistä toimii yksinyrittäjinä. Joka viides näistä itsensätyöllistäjistä toimii yrittäjänä olosuhteiden pakosta eikä omasta tahdostaan. Valtaosa näistä ihmisistä on palkkatyöntekijöitä heikommassa asemassa toimeentulon ja työmarkkina-asemansa osalta. Myös pienyrittäjän tulojen pääosan voidaan olettaa muodostuvan omasta työstä ja riskinotosta.

Työvoimapolitiikan lähtökohdaksi työntekijöiden tasa-arvo

Vasemmistolainen työvoimapolitiikka lähtee siitä, että teknologisen kehityksen ja ihmistyön tarpeen vähentymisen myötä myös vapaa-ajan on lisäännyttävä ja vaurauden jakauduttava tasaisemmin. Nykyisellään robotisaatio ja automatisaatio saattavat lisätä monien alojen työttömyyttä entisestään. Robotisaation ja automatisaation ulottuminen teollisuudesta myös palvelusektorille ja tietotyöhön edellyttää työn ja vaurauden jakamisen mallien uudistamista, jolla estetään työttömyysongelman pahentuminen entuudestaan. Konkreettisesti tämä edellyttää viikoittaisen työajan lyhentämistä sen sijaan, että tehdään työuria pidentäviä uudistuksia esimerkiksi eläkeikää korottamalla ja opiskeluaikoja rajaamalla.

Työntekijöiden jaksaminen on tärkeä työelämän kysymys. Siihen panostaminen vaatii työn jakamisen lisäksi työehtojen kunnioittamista, mahdollisuutta kouluttautumiseen, panostusta työhyvinvointiin, toimivia ja tasa-arvoisia palveluita, työntekijöiden osallistumista itseään koskevaan päätöksentekoon ja varmuutta siitä, että töiden loppuminen ei tarkoita tyhjän päälle putoamista. Työpaikoille on luotava tasa-arvoinen ja kunnioittava ilmapiiri, jossa ei esiinny esimerkiksi sukupuoleen tai etnisyyteen perustavaa syrjintää tai häirintää.

Yhteiskunnan prekarisaation vuoksi tarvitaan entistä vahvempia ammattiliittoja puolustamaan työntekijöiden etuja. Ammattiyhdistysliikkeen on entistä paremmin hahmotettava se, millaisia uusia palkkatyön muotoja ja työntekijöitä on olemassa. Siirtotyöläisten, opiskelijoiden ja itsensätyöllistäjien aseman parantaminen tulee ottaa osaksi ay-liikkeen poliittisia tavoitteita.

Itsensätyöllistäminen, osuustoiminnallinen yhteisyrittäjyys sekä sosiaalinen ja yhteiskunnallinen yrittäminen tarjoavat konkreettisia mahdollisuuksia kapitalistisen palkkatyön ongelmien ylittämiseen. Näissä työnteon muodoissa on mahdollista, että tuotantopäätöksiä ohjataan demokraattisemmin, työstä saatu korvaus vastaa paremmin työntekijöiden tarpeita ja lisääntyvä riippumattomuus tekee työnteosta mielekkäämpää ja merkityksellisempää. Yrittäjien taloudellinen toimeentulo voidaan turvata perustulon avulla. Ansiosidonnainen päiväraha ei saa loppua automaattisesti, jos työtön perustaa yrityksen. Starttirahan voi nostaa ansiosidonnaisena, mikäli on ansiosidonnaiseen päivärahaan oikeutettu.

Yrityksiä koskevia säännöksiä laatiessa on otettava huomioon muun muassa työntekijöiden oikeudet, ympäristö ja liikkuvuus. Lisäksi byrokratian tulee olla sujuvaa. Liian vaikeaselkoinen säätely voi asettaa pienyritykset epäoikeudenmukaiseen asemaan suuryrityksiin nähden.

Globaalin kapitalismin myötä ay-liikkeen kansainväliselle solidaarisuustyölle on enemmän tilausta kuin koskaan aiemmin. Kansainvälisen toiminnan laajentaminen ja vahvistaminen ovat ehdottoman tärkeitä keinoja työväen aseman parantamiseksi niin kehittyvissä maissa kuin kansallisestikin.

Askeleita hyvään työelämään:

  • Työviikko lyhennetään ensin 35:een ja sitten 30 tuntiin. Käynnistetään kokeiluja lyhennetyn työajan vaikutuksista esimerkiksi hoitoalalla. Työviikon lyhentämisestä on sovittava erityisellä tulopoliittisella kokonaisratkaisulla, jossa päätetään myös työajan lyhentämisen vaikutuksesta ansioihin.
  • Torjutaan vaatimukset nostaa eläkeikää mekaanisesti. Tehdään eläkeikäjärjestelmästä entistä joustavampi ja ihmisten elämäntilanteisiin sopiva niin, että eläkeikään vaikuttaa kuluneiden vuosien lisäksi esimerkiksi tehdyn työn fyysinen ja henkinen raskaus.
  • Tulopoliittisissa neuvotteluissa sovitaan tasa-arvoa lisäävistä euromääräisistä korotuksista prosenttimääräisten korotusten sijasta. Erillisellä ratkaisulla nostetaan naisvaltaiset alat palkkakuopasta miesvaltaisiin aloihin nähden.
  • Työmarkkinajärjestöjen tulee sitoutua tulopoliittisiin kokonaisratkaisuihin vain tilanteessa, joissa työelämän yleistä laatua saadaan kehitettyä.
  • Työnantajia velvoitetaan puuttumaan työpaikoilla nykyistä tehokkaammin syrjintään ja häirintään, jotka johtuvat sukupuolesta, etnisestä taustasta, seksuaalisesta suuntautumisesta, vammaisuudesta tai vakaumuksesta.
  • Vanhempainvapaissa siirrytään 6+6+6 -malliin.
  • Ammattiliitoille annetaan joukkokanneoikeus, jotta ne voivat paremmin valvoa työntekijöiden oikeuksien toteutumista.
    Työtuomioistuimen tuomiosta on oltava mahdollisuus valittaa korkeampiin oikeusasteisiin.
  • Lakko-oikeutta koskevat heikennykset on torjuttava.
  • Freelancereita, taiteilijoita ja muita itsensä työllistäviä työntekijöitä varten luodaan kolmas työvoimakategoria palkansaajan ja yrittäjän väliin.
  • Pätkä- ja silpputyöläisille, freelancereille ja yksinyrittäjille mahdollistetaan joustava ammatillinen järjestäytyminen, jotta he voivat toimia tehokkaasti oikeuksiensa puolesta.
  • Kun julkisissa hankinnoissa turvaudutaan yksityiseen palveluntuottajaan, hankinnat suunnitellaan niin, että myös pienyrityksillä ja osuuskunnilla on mahdollisuus osallistua niihin.
  • Tuetaan osuuskuntamuotoista yrittämistä ja yhteiskunnallista yrittämistä esimerkiksi matalakorkoisilla lainoilla, verohelpotuksilla ja koulutuksella.
  • Yritysten sääntelyä laadittaessa on otettava huomioon byrokratiaan kuluvan ajan vaikutus pienyrittäjien arkeen. Sääntely rakennetaan siten, ettei se suosi suuryrityksiä pienyritysten kustannuksella. Sääntelyn valvomiseen liittyvää byrokratiaa on sujuvoitettava esimerkiksi uusien teknisten ratkaisujen avulla.
  • Suomeen säädetään laki 12 euron vähimmäistuntipalkasta.
  • Lisätään yritysten sisäistä demokratiaa tuomalla työntekijöiden edustajat kaikkien suuryritysten hallituksiin.
  • Yrittäjien arvonlisäverovelvollisuutta määrittävä liikevaihdon alaraja nostetaan 20 000 euroon. Tämä parantaa pienyrittäjien ja itsensätyöllistäjien taloudellista asemaa ja vähentää tarpeetonta byrokratiaa.
  • Tuetaan kehittyvien maiden työläisten järjestäytymistä ammattiyhdistyksiksi ja -liitoiksi.
  • Parannetaan maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden ja siirtotyöläisten asemaa ammattiyhdistysliikkeessä.
  • Alipalkkaus kriminalisoidaan ja työsuhteiden ketjuttamiseen puututaan nykyistä hanakammin.
  • Lakko-oikeus on työtä tekevän ihmisen perusoikeus.
  • Yrityksen johtajien kuukausipalkka tulee olla korkeintaan 12 kertainen verrattuna yrityksessä alimmassa palkkaluokassa olevien työntekijöiden kuukausipalkkaan.

 

Sosiaaliturva ja perustulo

Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä on rakennettu menneisyyden ehdoilla

Oikeisto esittää työttömät työtä vieroksuvina vapaamatkustajina. Työttömien aseman heikentäminen johtaa kuitenkin kaikkien työntekijöiden aseman heikkenemiseen. Kun mahdollisuus palkkatyöstä riippumattomaan toimeentuloon vaikeutuu olennaisesti, voimistuu työnantajien neuvotteluasema ja heidän mahdollisuutensa hyödyntää laajaa työttömien joukkoa tapana painaa palkkatasoa alaspäin. Palkkatyö jättää herkästi varjoonsa kaiken muun yhteiskunnallisesti tuottavan ja usein välttämättömän työn, kuten kotityön, vapaaehtoistyön, omaehtoisen tieto- ja kulttuurityön, yhdistystoiminnan sekä vertaistuotannon.

Suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä on rakennettu hyvinvointikapitalismin aikakauden olosuhteisiin. Kokonaiskysyntää on säädelty talous- ja työllisyyspolitiikalla, jotta työttömyys olisi matalaa ja väliaikaista. Aiemmin järjestelmä toimi hyvin, mutta nykyisen työelämän oloihin se on liian jähmeä. Järjestelmää on murennettu heikentämällä työttömyysturvan tasoa ja lyhentämällä sen kestoa, tarveharkintaa lisäämällä sekä erilaisten työ-, opiskelu-, ja harjoitteluvastikkeiden sekä moraalisääntöjen avulla. Työvoiman tarjontaa korostamalla työttömyysturvan saamisesta on tehty yhä suuremmalle ihmisjoukolle entistä vaikeampaa.

Uuden sosiaaliturvajärjestelmän kulmakivenä on kaikille maksettava perustulo

Tärkein yksittäinen uudistus sosiaalipolitiikassa olisi perustulon käyttöönotto, jolla olisi pitkäkantoiset vaikutukset työelämän ja työvoimapolitiikan kannalta. Perustulo tarkoittaa sitä, että nykyinen vastikkeellisuuksiin ja soviteltuihin etuuksiin perustuva sosiaaliturvajärjestelmä korvattaisiin kaikille maksettavalla, vastikkeettomalla etuudella. Suuruudeltaan perustulon on oltava sellainen, että se riittää kattamaan elämisen peruskustannukset.

Perustulo mahdollistaa kohtuuttomista työehdoista kieltäytymisen, antaa korvauksen palkkatyön ulkopuolisesta tuotannosta ja vie tulonjakoa työntekijöiden kannalta oikeudenmukaisempaan suuntaan. Perustulo helpottaa myös palkkatyön tasaisempaa jakamista. Tämä vähentää työttömyyttä ja palkkatyötä tekevien työkuormitusta. Työn itseorganisoinnista on tehtävä vakavasti otettava vaihtoehto siten, että siihen liittyvää köyhyysriskiä pienennetään. Yrittäjyyden ei myöskään tarvitse tarkoittaa työlle antautumista kaiken muun elämän kustannuksella. Perustulon käyttöönotto parantaa myös sosiaali- ja työvoimatoimiston mahdollisuuksia keskittyä asiakastyöhön, kun byrokratian vähentyminen vapauttaa työaikaa etuuspäätösten käsittelystä ihmisten kohtaamiseen.

Myös ay-liikkeen kärkitavoitteisiin tulee kuulua riittävän toimeentulon takaava perustulo, sillä se tarjoaa prekaarille työvoimalle henkilökohtaisen lakkoaseen, muuttaa tulonjakoa palkkatyöläisten hyväksi ja mahdollistaa valinnan palkkatyön ja työn itseorganisoinnin välillä. Perustulo mahdollistaa palkkatyön entistä tasaisemman jaon ilman pelkoa toimeentulon vaarantumisesta. Se myös parantaa opiskelijoiden toimeentuloa, joka on jäänyt jälkeen hintakehityksestä. Perustulon rinnalla säilytetään sekä työperustainen eläkejärjestelmä että ansiosidonnainen työttömyysturva. Tämän lisäksi maan sisäiset asumiskustannusten erot huomioivaa asumistukea ja tarveharkintaan perustuvaa toimeentulotukea kehitetään edelleen. Perustulo tulee maksaa kaikille Suomessa pysyvästi asuville.

Askeleita kohti vasemmistolaista perustuloa:

  • Nykyiset sosiaaliturvan perusetuudet tuodaan samalle tasolle toistensa kanssa ja niiden taso korotetaan Suomen ratifioiman Euroopan sosiaalisen peruskirjan vaatimalle tasolle (vähintään 50 prosenttia kansallisesta mediaanitulosta).
  • Tämä yhtenäinen sosiaaliturvaetuus sidotaan indeksiin, kuten nykyiset etuudet.
  • Ansiosidonnainen tukijärjestelmä säilytetään uuden etuuden rinnalla. Tavoitteeksi otetaan se, että ansiosidonnaista etuutta voidaan maksaa kaikille ilman työtä jääville ansioiden saajille mukaan lukien itsensätyöllistäjät ja freelancerit.
  • Etuusjakson aikana tehdyn työn tulojen sovittelua uuden etuuden kanssa muutetaan niin, että tehdystä työstä jää käteen 50 prosentin sijasta 66 prosenttia.
  • Käynnistetään kokonaisvaltainen selvitys perustulon vaikutuksesta sosiaaliturvajärjestelmään, tuensaajiin ja rahoituksen vaatimista muutoksista verojärjestelmään.
  • Erikseen valittavilla alueilla, jotka edustavat metropolia, pienkaupunkia ja maaseutukuntaa, käynnistetään alueelliset perustulokokeilut.
  • Toimeentulotukeen tehdään tasokorotus.
  • Torjutaan suunnitelmat tehdä perusturvasta vastikkeellisempaa.
  • Sosiaalinen luototus otetaan käyttöön koko maassa.

 

Ympäristö ja luonnonvarat

Ympäristökriisit uhkaavat koko ihmiskuntaa

Jatkuvan taloudellisen kasvun tavoittelu riistää ihmisten lisäksi luontoa ja johtaa muun muassa kiihtyvään ilmastonmuutokseen, ympäristön kantokyvyn merkittävään heikkenemiseen, saastumiseen ja siitä suoraan johtuvaan lajien sukupuuttoon kuolemiseen.

Ilmastonmuutos on yksi vakavimmista ihmiskuntaa ja luonnon monimuotoisuutta uhkaavista tekijöistä. Päästöjen historiallisen suuri määrä ilmakehässä nostaa planeettamme lämpötilaa ennusteista riippuen jopa useilla asteilla. Tämä aiheuttaa vaikeasti ennustettavia ja toisiaan ruokkivia ilmiöitä. Muita maailmanlaajuisia käynnissä olevia ekokatastrofeja ovat esimerkiksi merten ja vesistöjen saastuminen ja muuttuminen elinkelvottomiksi, lajien sukupuuttoaalto sekä satojatuhansia ihmisiä tappavat pienhiukkaspäästöt. Jo nyt näkyviä ilmastonmuutoksen seurauksia ovat ruokakriisi ja peruselintarvikkeiden hinnan nousu. Tätä pahentaa entisestään nykyinen maatalousjärjestelmä, joka suosii ympäristöä kuormittavaa tehomaataloutta sekä lihan tehotuotantoa. Maailmanlaajuisen ilmasto- ja ympäristökriisin lisäksi vaarassa on myös Suomen luonnon monimuotoisuus. Useat kasvi- ja eläinlajit ovat vaarantuneet muun muassa vesistöjen rehevöitymisen, tehoviljelyn ja -kalastuksen, yksipuolisen metsänhoidon ja petovihan seurauksena.

Kapitalistinen järjestelmä ja sen jatkuva voitontavoittelu ovat suurimpia syitä nykyisiin ympäristöongelmiin. Suurimmat voitot kääritään riistämällä ympäristöä, jonka suojelu ei ole lyhyellä aikavälillä taloudellisesti kannattavaa. Siksi yritykset lobbaavat valtioita jatkuvasti löyhemmän sääntelyn ja ympäristölainsäädännön puolesta. Suuri osa ympäristökriisistä johtuu tavaran ylituotannosta, jota ruokitaan voimakkaalla markkinoinnilla.

Kasvupakko ei johdu ainoastaan voitontavoittelusta. Rajattomalle kulutuksen ja tuotannon kasvattamiselle perustuvassa järjestelmässä kaikki ekologisemman ja energiatehokkaamman teknologian tuomat hetkelliset säästöt ympäristön kuormittamisessa mitätöityvät pitkällä aikavälillä. Ympäristökriisin ratkaisu edellyttää sitä, että materiaaliseen tuotantoon perustuvaa talouskasvua hillitään väliaikaisesti tai jopa lasketaan. Tällaisessa tilanteessa ihmisten riittävä hyvinvointi on kuitenkin turvattava jakamalla tulot, työ ja vauraus tasaisesti.

Kun luonto nähdään pelkästään resursseina ja hyödyntämisen kohteena, on sillä vaikea nähdä olevan muuta kuin taloudellista arvoa. Myös eläimet nähdään vain välinearvoisina, eikä esimerkiksi tuotantoeläinten vapaudenriistoa tai huonoa kohtelua pidetä ongelmana.

Monet nykyisistä ympäristöpoliittisista toimenpiteistä on suunniteltu markkinoiden ehdoilla, mikä tekee niistä tehottomia ja riittämättömiä. Esimerkiksi päästökauppa on tällä hetkellä vain yksi voitontavoittelun väline. Se on keinona epävarma ja altis esimerkiksi finanssikeinottelulle.

Luonnonvarapolitiikkaa toteutetaan kestämättömästi. Hyvä esimerkki tästä on pohjoismainen kaivosbuumi. Paikalliset yhteisöt joutuvat kärsimään kaivosten ongelmista, ja valtio joutuu korjaamaan Talvivaaran kaltaiset tapaukset. Paikalliset yhteisöt eivät saa täyttä hyötyä kaivoksen tuotoista, jotka valuvat suurille kaivosyhtiöille. Myöskään metsäpolitiikka ei toteuta kestävän metsänhoidon kriteerejä.

Ekologisella yhteiskunnalla on oltava kestävä pohja

Vasemmistonuorten tavoitteena on yhteiskunta, jossa ympäristön kulutus on kestävällä tasolla eikä luontoa tai eläimiä alisteta voitontavoittelulle. Tähän tarvitaan valtiollisia toimia ja ympäristökysymyksiin liittyvän tietoisuuden lisäämistä, mutta ennen kaikkea kansainvälisiä ratkaisuja.

Ilmastonmuutoksen torjunta vaatii päästöjen rajoittamista. Ekologisessa yhteiskunnassa ilmastopäästöille ja ilmansaasteille on säädetty vero. Tällainen verotusratkaisu pitää ottaa käyttöön kaikissa maissa. Ennen tämän toteutumista verotusratkaisun rinnalle tarvitaan tullijärjestelmä, jolla ehkäistään yritysten toiminnan siirtämistä maihin, joissa ei ole päästöjä rajoittavaa ympäristölainsäädäntöä.

Valtion täytyy valvoa, etteivät luonnonvarojen käyttö ja saastuttaminen riistäydy käsistä. Ympäristöhaittojen verotus ei riitä, vaan ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa tarvitaan myös tiukkaa sääntelyä. Ympäristöpoliittisilla investointiohjelmilla voidaan tukea puhdasta ja uusiutuvaa energiantuotantoa, edistää ekotehokasta rakentamista ja vähentää tehtaiden päästöjä.

Energiantuotannon tulee perustua kokonaan uusiutuviin ja vähäpäästöisiin energianlähteisiin. Valtion on lopetettava uusiutumattoman ja korkeapäästöisen energiantuotannon tukeminen ja investoitava uusiutuviin energianlähteisiin ja niiden tutkimukseen. Ydinvoimaloita pitää ajaa alas sitä mukaa, kun niiden tuottamaa energiaa voidaan korvata. Ydinvoima on energiantuotantomuotona kallis ja aiheuttaa merkittäviä ympäristöongelmia sekä uraanin louhintaprosessin yhteydessä että radioaktiivisen jätteen loppusijoituksen osalta. Turpeen energiakäytöstä tulee luopua ja luontoarvoiltaan merkittävien suokokonaisuuksien säilyminen on turvattava. Vesistöjen patoamisesta tulee luopua ja kalojen liikkuvuuden tai maiseman perinnearvon kannalta tärkeitä koskia on avattava.

Ruokahuollossa ensisijalle asetetaan ruokaturvallisuuden ja omavaraisuuden turvaaminen sekä ekologisen ja kestävän ruoantuotantojärjestelmän rakentaminen. Tämä tarkoittaa panostamista viljantuotantoon, kasviproteiineihin ja esimerkiksi kestävään poronhoitoon sekä vaihtoehtoisten viljelykeinojen käyttöönottoa lannoiteintensiivisen tehomaatalouden sijaan. Eläinten oikeudet tulee ottaa huomioon kaikessa politiikassa, eikä eläimiä pidä nähdä tuotannon välineinä. Myös kalakantojen ja luonnon monimuotoisuuden suojeluun tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä.

Luonnonvarojen, kuten metsien ja kaivannaisten, kestävä käyttö tarkoittaa nykyistä tiukempaa luonnonvarapolitiikkaa. Luonnonvarapolitiikan ohella on otettava huomioon myös luonnonsuojelu ja luonnon monimuotoisuus. Luonnonvarat on nähtävä rajallisena yhteisresurssina, joiden hyödyntämisen on hyödytettävä ennen kaikkea paikallisia asukkaita. Johdonmukainen ympäristöpolitiikka edellyttää sitä, että ympäristöhallinto eriytetään esimerkiksi elinkeinohallinnon tai maatalous- ja metsähallinnon vaatimuksista niin, että se voi toimia itsenäisesti ja aktiivisesti. Suojeltuja alueita on laajennettava ja niiden verkoston tulee perustua tutkimustietoon.

Askeleita matkalla ekososialismiin:

  • Säädetään tarpeeksi korkea päästöjen verotustaso, jotta voidaan vuoteen 2040 mennessä saada 90 prosentin päästövähennykset vuoden 1990 tasoon verrattuna. Verotuksen tulee kohdistua sekä tuotantoon että kulutukseen, Suomen sisäiset alueelliset erot huomioiden. Lisäksi ulkomaisille tuotteille on säädettävä hiilitulli.
  • Julkisissa laitoksissa siirrytään tarjoamaan vegaanista, eettistä ja ekologisesti kestävää ruokaa. Tällä lisätään kasvis- ja vegaaniruoan hyväksyntää ihmisten parissa.
  • Ylikalastusta ja liikapyyntiä hillitään tiukemmilla kansainvälisillä kala- ja merieläinkiintiöillä. Ryöstökalastuksen pitää olla rangaistavaa kaikkialla. Uhanalaisten kala- ja merieläinlajien kaupallinen hyödyntäminen on kiellettävä.
  • Suomeen perustetaan uusi kansallinen kaivosyhtiö ja säädetään rahastoitava kaivosmaksu. Valtion pitää voida sulkea ongelmakaivokset, ja kaivosyhtiö korvaa kulut täysimääräisesti. Valtiolla pitää myös olla mahdollisuus kansallistaa mikä tahansa Suomessa toimiva ulkomainen kaivos.
  • Energiapolitiikassa pyritään vuoteen 2040 mennessä siihen, että kaikki Suomessa tuotettu energia tuotetaan uusiutuvin ja vähäpäästöisin tuotantomenetelmin. Kotitalouksien on voitava syöttää tuottamansa ylijäämäenergia sähköverkkoon ja saada siitä kohtuullinen korvaus.
  • Uudelle rakentamiselle säädetään tiukat energiatehokkuustavoitteet rakennusten terveysvaikutukset huomioiden. Valtiollisen rakennusyhtiön yhdeksi tavoitteeksi otetaan ekologiset korjausprojektit.
  • Suomi ottaa kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa selkeän linjan tiukkojen kansainvälisten päästövähennysten puolesta. Linja pitää saada vallitsevaksi EU-tasolla.
  • Metsien yksityistäminen ja pilkkahintaan myyminen lopetetaan. Metsähallituksen on aloitettava kestävään metsänhuoltoon tähtäävä politiikka. Metsähallituksen on oltava valtion virasto. Metsien suojeluastetta on nostettava.
  • Turkistarhaus kielletään ja ajetaan siirtymäkauden jälkeen alas.
  • Kehittyville maille suunnataan kehitysavusta erillisen ilmastorahoituksen kautta tukea ilmastonmuutoksen seurauksiin sopeutumiseen sekä päästöjen vähentämiseen.
  • Ydinvoimasta luovutaan siirtymäkauden jälkeen.
  • Norpan pesimärauha on turvattava ja verkkokalastus kielletään saimaannorpan esiintymisalueilla.

 

Demokratia ja avoimuus

Demokratia ei ole vielä valmis

Vasemmistolla ja demokratialla on aina ollut yhteinen vastavoima, pääoma ja rahan valta, joka pyrkii vallan keskittämiseen sen jakamisen sijaan. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus on tullut Suomeen vasemmiston laajan liikehdinnän tuloksena. Mitään demokraattisia oikeuksia ei ole lahjoitettu kansalaisille ylhäältä, vaan niiden puolesta on taisteltu ennen ja nyt.

Ei ole sattumaa, että omana aikanamme puhutaan samaan aikaan sekä vasemmiston että demokratian kriiseistä. Kansanvaltainen päätöksenteko toimii vain yhteiskunnissa, joissa päätöksenteko on avointa. Tällä hetkellä yhteiskuntaa leimaa kuitenkin aikaisemmin yhteisten päätösten piiriin kuuluneiden asioiden siirtäminen politiikan ulottumattomiin. Edustuksellisen demokratian instituutiot ovat luovuttaneet valtaansa elinkeinoelämän sekä EU:n kaltaisten ylikansallisten toimijoiden hyväksi. Samaan aikaan näennäisellä osallistamisella tarjotaan ihmisille epäsuoraa vaikuttamista yhteiskunnallisesti vähäpätöisiin asioihin, kun todellinen päätäntävalta karkaa yhä kauemmas.

Suomessa paikallisen päätöksenteon rakenne on jumittunut 1900-luvun alun kuntajärjestelmään. Demokraattisesti johdettujen läänien ja maakuntien puute on johtanut siihen, että terveyspalvelujen järjestämisvaltaa on siirretty niin sanotuille hallintohimmeleille, jotka etäännyttävät tavallisia kansalaisia omia asioitaan koskevasta päätöksenteosta ja jättävät käytännön päätäntävallan virkamiehille.

Olennainen osa demokratiaa on avoimuus ja tiedon saatavuus. Internet ja sosiaalinen media demokratisoivat ja yhteisöllistävät tiedontuotantoa, mutta saattavat vaikeuttaa informaation alkuperän ja todenmukaisuuden selvittämistä. Tiedon tuottamiseen vaikuttavat myös sosiaaliset hierarkiat sekä kaupalliset ja poliittiset intressit.

Muodollinen demokraattinen järjestelmä ei automaattisesti takaa kaikkien ihmisryhmien pääsyä todelliseen päätöksentekoon. Politiikkaa harjoittavat edelleen pääosin keski-iän ylittäneet, keski- tai hyvätuloiset kantasuomalaiset miehet.

Kohti suoraa demokratiaa

Demokratian ei ollut koskaan tarkoitus jämähtää edustuksellisen päätöksenteon tasolle – jo sata vuotta sitten vaatimuksena oli antaa valta kansalle nimenomaan suorien ja sitovien kansanäänestysten avulla. Tarvitsemme kansanvaltaisen järjestelmän, joka tekee ihmisistä omien edustajiensa johtajia.

Edustuksellinen demokratia on altis virkamiesvallalle, mutta myös virkamiesten valta on valumassa konsulteille. Kansanvallan vahvistaminen sitovilla kansanäänestyksillä on tie ulos konsulttien vallasta ja politiikan merkityksen kutistamisesta. Demokratiaa on laajennettava koskemaan koko yhteiskuntaa esimerkiksi siten, että ihmisten annetaan vaikuttaa esimerkiksi työpaikkojensa päätöksentekoon. Talous ja elinkeinoelämä eivät ole poliittisen sääntelyn eivätkä siten myöskään demokraattisen vallankäytön ulottumattomissa.

Lähidemokratiaa vahvistetaan Suomessa niin, että kaikki yhteiset asiat käsitellään tasolla, jossa niistä on kaikkein tarkoituksenmukaisinta päättää. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi terveyspalvelujen osalta sitä, että valtaa siirretään valtion ja kuntien välissä olevalle portaalle, maakunnille, joiden päätöksentekijät tulee valita kuntavaalien yhteydessä järjestettävillä maakuntavaaleilla. Maakuntien vastuulle siirretään muun muassa alueellista suunnittelua vaativat maankäyttöasiat, terveyspalvelujen järjestäminen sekä tällä hetkellä maakunnilla ja aluehallintavirastoilla olevat tehtävät. Niille annetaan verotusoikeus ja valtionosuusjärjestelmää muutetaan niin, että maakunnat saavat tehtäviensä järjestämistä varten tarkoituksenmukaisen osuuden valtionosuuksista.

Demokratian elinehto on tiedon radikaali avoimuus, mikä korostuu entisestään suorassa demokratiassa. Siitä, että tieto on avointa vain silloin, kun valtio siitä erikseen päättää, siirrytään siihen, että julkisesti tuotettu tieto ja poliittinen päätöksenteko on suljettua vain silloin, kun siihen on erityisen painavat syyt.

Askeleita kohti vahvaa demokratiaa:

  • Demokratiaa syvennetään. Tavoitteeksi otetaan kansalaisten todellisen päätösvallan lisääminen suoran demokratian avulla.
  • Kansalaisaloitteiden pohjalta järjestetetään kansanäänestyksiä. Jos kansalaisaloite hylätään eduskunnan käsittelyssä, on siitä järjestettävä suora ja sitova kansanäänestys. Vastaava menettely tulee ottaa käyttöön myös kunnissa. Kansalaisaloitteilla ei voida polkea ihmisten perusoikeuksia.
  • Kansalaisille annetaan valvontavaltaa kansalaispäätöksellä. Eduskunnan hyväksymä laki tulee alistaa hyväksymiselle tai hylkäykselle kansanäänestyksessä, mikäli kansalaiset aloitteella näin vaativat.
  • Presidentti-instituutiosta luovutaan. Presidentinvaalit eivät tue demokratiaa, vaan heikentävät sitä henkilöimällä ja epäpolitisoimalla politiikkaa. Valtaa ei tule kuitenkaan keskittää nykyistä enempää pääministerille, vaan sitä on jaettava jo nykyisestäänkin muiden ministerien ja päätöksentekijöiden kesken.
  • Puolueet demokratisoidaan asianmukaisella lainsäädännöllä. Puoluekokouksia tulee järjestää usein, puolue-elinten tulee toimia avoimesti ja jäsenten osallistuminen päätöksentekoon puoluekokousten välissä on turvattava. Puoluetukea tulee jakaa vaaleissa saadun äänimäärän perusteella eikä edustajien määrän mukaan.
  • Edustuksellista vaalitapaa uudistetaan. On otettava käyttöön tasauspaikkajärjestelmä, joka korjaa piilevän äänikynnyksen vääristämän pienten puolueiden edustuksen.
  • Paikallishallinto uudistetaan kaksiportaisella aluehallintomallilla.
  • Lähidemokratia turvataan poliittisilla edustuselimillä. Maakuntamallissa voidaan jakaa kaupunkeja ja kuntia hallinnollisesti pienempiin kokonaisuuksiin, jolloin alueille muodostetaan vaaleilla valittavia valtuustoja.
  • Kunnissa otetaan käyttöön vaalikausiin sidottu luottamushenkilöiden kaupunginjohto eli niin kutsuttu pormestarimalli.
  • Äänestysikärajaa lasketaan 16 vuoteen kaikissa vaaleissa sekä kansanäänestyksissä. Nuorten on myös saatava asettua ehdolle kaikissa vaaleissa ja oltava laillisesti vastuussa toimistaan yhdistysten sekä luottamuselinten jäseninä.
  • Demokratia on ulotettava elämän eri osa-alueille. Valtion sekä kuntien kokonaan tai osittain omistamissa yhtiöissä työntekijöillä on oltava aloiteoikeus ja äänivalta yhtiön päätöksenteossa. Niiden toiminnassa tulee myös noudattaa julkisuuslakia, jolla turvataan kansalaisten oikeus saada tietoa julkisessa omistuksessa olevien yhtiöiden toiminnasta.
  • Julkisen päätöksenteon tukena käytettävän tiedon on oltava maksutta saatavilla kaikille. Tiedon tilaamisessa huomioidaan tiedontuottajan mahdolliset omat intressit.
  • Erilaisten ihmisryhmien on voitava osallistua itseään koskevan tiedon tuotantoon, arviointiin ja soveltamiseen päätöksenteossa. Tietovarantoja on käytettävä yhä enemmän demokraattisen päätöksenteon välineenä.
  • Saamelaisten itsemääräämisoikeutta lisäävä ILO169 sopimus on ratifioitava.

 

Feminismi vapauttaa hierarkioista

Hierarkiat määrittävät jokaisen elämää

Yhteiskuntaa määrittävät erilaiset valtarakenteet ja käytännöt. Rakenteiden pohjalta muodostuvat hierarkiat asettavat ihmiset eri asemiin toisiinsa nähden. Hierarkiat voivat pohjautua esimerkiksi sukupuoleen, etnisyyteen, uskontoon, luokkaan, seksuaaliseen suuntautumiseen tai toimintakykyyn.

Syntyperä määrittää yksilön mahdollisuuksia monin tavoin: vanhempien yhteiskuntaluokka, eli koulutus, varallisuus ja ammatillinen asema, vaikuttaa ihmisen harrastuksiin, terveyteen, koulutukseen ja ammatinvalintaan. Oikeisto väittää, että kaikilla on samat mahdollisuudet menestyä, ja esittää köyhyyden johtuvan laiskuudesta tai muusta kelvottomuudesta. Oikeisto pyrkii myös häivyttämään luokkaerot, vaikka tuloerojen kasvaessa yhteiskuntaluokan merkitys kasvaa koko ajan.

Luokan ohella myös muut yksilöistä riippumattomat tekijät vaikuttavat ihmisten asemaan yhteiskunnassa. Näitä tekijöitä ovat esimerkiksi sukupuoli, etnisyys ja ikä. Vaikka nämä eri tekijät vaikuttavat keskeisesti yksilön yhteiskunnalliseen asemaan, halutaan ne uusliberalistisessa yksilöllisyyttä korostavassa näkemyksessä määrittää yksinkertaisesti vain ihmisen identiteetin osiksi. Näin sivuutetaan ihmisryhmien väliset ja sisäiset hierarkiat.

Yhteiskunnassa vallitsee monenlaisia käsityksiä siitä, millainen on normaali ihminen. Esimerkiksi heteroseksuaalisuus ja valkoihoisuus määrittävät sitä, millaisia oletamme toisten ihmisten ympärillämme olevan ja miten odotamme heidän toimivan. Tämän vuoksi normit vaikuttavat päätöksentekoon kaikilla elämän osa-alueilla lasten kasvatuksesta julkisten rakennusten suunnitteluun ja televisiosarjojen henkilöhahmoihin.

Vaikka sukupuolijärjestelmän voidaan perustellusti katsoa sortavan erityisesti naisia ja sukupuolivähemmistöjä, asettaa se kohtuuttomia odotuksia ja paineita myös pojille ja miehille. Hyvä esimerkki tästä on tiiviisti miehyyden myyttiin liitetty väkivallan ihannointi. Muita miehiin kohdistuvia tasa-arvo-ongelmia ovat esimerkiksi miesten korkea itsemurhakuolleisuus, rikollisuus, syrjäytyminen ja päihdeongelmat.

Vapaan yhteiskunnan arvoja ovat solidaarisuus ja tasa-arvo

Vasemmistonuorten mielestä yhteiskuntaa tulee kehittää palvelemaan kaikkien yksilöiden hyvinvointia ja toimintamahdollisuuksia. Kaikessa päätöksenteossa on huomioitava ihmisten moninaisuus ja pyrittävä purkamaan esimerkiksi sukupuolen tai etnisen alkuperän pohjalta tehtäviä normatiivisia oletuksia. Vasemmistonuorten politiikan tavoitteena on yhteiskunta, jossa yksilö on vapaa. Yksilöä eivät rajoita yhteiskunnan näkemykset siitä, miten häntä tulisi kohdella sukupuolen, etnisyyden tai minkään muun vastaavan tekijän perusteella.

Ihmisen kokemusta omasta sukupuolestaan ja seksuaalisuudestaan tulee kunnioittaa kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Jo varhaiskasvatuksessa tulee lähteä siitä, että ihmisellä on paitsi oikeus, myös aito mahdollisuus itse määritellä ja ilmaista omaa sukupuoli-identiteettiään ilman ulkoisen paineen rajoituksia. Erityisen kiireellinen tavoite on poistaa lain asettamat rajoitukset transihmisille, jotka joutuvat edelleen sukupuolensa vuoksi ihmisoikeusloukkauksien kohteeksi.

Yksilön vapaus ja mahdollisuus toteuttaa itseään on vasemmistolaisen politiikan keskeinen tavoite. Vasemmistolainen vapaus ei ole pelkästään vapautta pakoista ja pakotuksesta, vaan siihen sisältyy olennaisesti myös vapaus tehdä asioita ja olla oma itsensä ilman, että tämä vapaus vaarantaa muiden oikeuksia samoihin asioihin.

Esimerkiksi köyhän ihmisen vapauden rajoitteena on hänen köyhyytensä. Ihmisen, joka joutuu kätkemään oman identiteettinsä, vapauden rajoitteena on taas muiden ennakkoluuloisuus ja häneen kohdistettu syrjintä. Vasemmistolaisessa, feministisestä näkökulmasta lähtevässä yhteiskunnassa yksilönvapauksia kehitetään edelleen eikä ajatella, että nykyiset vapaudet olisivat riittävät.

Yhteiskunnan tulee huomioida kielellisten ja kulttuurillisten vähemmistöjen, kuten saamelaisten tarpeet. Heillä tulee olla vapaus ja riittävät resurssit ylläpitää ja edistää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Erityisesti varhaiskasvatuksen ja terveydenhuollon kulttuurisensitiivisyyttä on lisättävä esimerkiksi tarjoamalla työntekijöille koulutusta ja tietoa monikielisyydestä ja vähemmistökulttuureista.

Uskonnonvapaus on perustavanlaatuinen ihmisoikeus, johon sisältyy jokaisen oikeus harjoittaa tai olla harjoittamatta haluamaansa uskontoa. Valtion on oltava tässä suhteessa neutraali: se ei saa asettaa toisia uskontoja erityisasemaan esimerkiksi lainsäädännössä. Julkisen vallan on myös tuettava ihmisen mahdollisuuksia harjoittaa omaa uskontoaan. Ihmisten oikeus uskonnollisten symbolien ja tunnusten käyttöön on turvattava.

Askeleita matkalla hierarkiattomaan yhteiskuntaan:

  • Henkilötunnuksesta tehdään sukupuolineutraali.
  • Yksilön juridisen sukupuolen ja nimen muuttamisen tulee perustua omaan ilmoitukseen. Näille ei saa asettaa lääketieteellisen selvityksen tai lisääntymiskyvyttömyyden kaltaisia yksityisyyden suojaa tai ruumiillista koskemattomuutta rikkovia lisäehtoja.
  • Kolmas sukupuoli virallistetaan.
  • Abortista tehdään 18. raskausviikolle asti vapaa. Raskaudenkeskeytyksen on perustuttava naisen omaan tahtoon ja ilmoitukseen eikä sitä tarvitse joutua perustelemaan terveydellisillä tai sosiaalisilla syillä.
  • Normeista poikkeavien ihmisten kunnioittavan kohtaamisen on oltava osa jokaisen julkisen vallan virkahenkilön koulutusta.
  • Positiivista erityiskohtelua, esimerkiksi kiintiöitä sellaisiin valtion virkoihin, joissa ne ovat tarkoituksenmukaisia, käytetään osana pyrkimystä tasa-arvoiseen yhteiskuntaan.
  • Uskonnollisen yhdyskunnan perustamisesta tehdään helpompaa. Yhdyskunnat tulee rinnastaa soveltuvilta osin rekisteröityihin yhdistyksiin eikä niiden perustamiseksi pidä vaatia uskontunnustusta, pyhiä kirjoituksia tai vakiintunutta toimintaa.
  • 15 vuotta täyttäneen on voitava itse päättää uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumisesta.
  • Päiväkotien ja peruskoulujen kasvatuksen tulee olla sukupuolisensitiivistä.
  • Asiallisen seksuaalikasvatuksen on kuuluttava peruskoulun opetussuunnitelmaan. Seksuaalikasvatuksessa tulee ottaa huomioon seksuaalisuuden ja sukupuolen monimuotoisuus ja painottaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

 

Sosiaali- ja terveyspolitiikka

Sosiaali- ja terveyspalveluita ollaan romuttamassa

Hyvinvointivaltion lähtökohtana on tarjota kaikille ihmisille yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut, jotka perustuvat kaikille kuuluviin perus- ja ihmisoikeuksiin. Hyvinvointipalvelujärjestelmää on pilkottu, sitä on tahallaan aliresursoitu ja osittain myyty yksityisille omistajille ja sijoittajille. Tämän seurauksena suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on yksi OECD-maiden eriarvoisimmista. Hoitoa tulee aina saada silloin, kun sitä tarvitaan.

Oikeistopolitiikka luo jatkuvaa painetta supistaa julkista sektoria, keskittää palveluita suuriin yksiköihin ja muuttaa palveluita kalliiksi voittoa tavoittelevien yksityisten yritysten tuottamiksi ostopalveluiksi. Leikkaukset ovat iskeneet erityisesti ennaltaehkäiseviin palveluihin, mikä on heikentänyt ihmisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Leikkaukset ovat johtaneet lopulta terveydenhuollon kokonaiskustannusten kasvamiseen.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistäminen on muodostanut yhä kasvavan yrityssektorin, joka pyrkii lobbaamalla siirtämään jatkuvasti suuremman osan sosiaali- ja terveyspalveluista voitontavoittelun piiriin. Palvelusetelien käyttö kanavoi veronmaksajien rahoja yksityisen voitontavoittelun hyödyksi.

Kapitalistisen yhteiskunnan vaatima kilpailu ja työntekijöiden kustannuksella tapahtuva tehostaminen syrjäyttävät ne, jotka eivät enää pysty vastaamaan näihin haasteisiin. Nykyiset mielenterveyspalvelut eivät vastaa kaikkien apua tarvitsevien tarpeita.

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat perusoikeus

Sosiaali- ja terveyspolitiikan peruslähtökohtana tulee olla jokaisen väestöryhmän, yhteisön ja yksilön taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten tarpeiden turvaaminen. Nämä oikeudet kuuluvat jokaiselle Suomessa oleskelevalle henkilölle riippumatta hänen kansalaisuudestaan, etnisestä taustastaan, luokastaan tai muista yksilöllisistä ominaisuuksistaan. Kaikilla on oltava oikeus tulla kohdelluiksi täysivaltaisina kansalaisina ja toimijoina, riippumatta mahdollisista fyysisen tai henkisen toimintakyvyn rajoitteista.

Sosioekonomisten ja alueellisten terveyserojen kaventaminen on nostettava yhdeksi sosiaalipolitiikan painopisteeksi. Valtion, maakuntien ja kuntien on sitouduttava terveyserojen kaventamiseen tiiviillä politiikan ja hallinnon alojen välisellä yhteistyöllä.

Tavoitteena on oltava sosiaali- ja terveyspalveluiden yhdenvertaisuus niin saavutettavuuden kuin laadunkin puolesta. Palveluita on kehitettävä niitä käyttävien tarpeet huomioiden, eikä tehokkuusajattelun näkökulmasta. Valtiolla ja kunnilla tulee olla vahva rooli palveluiden järjestämisessä kolmannen sektorin ja yksityisen sektorin ollessa täydentävässä roolissa. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen tarkoitettuja varoja ei tule ohjata voittoa tavoitteleville yrityksille esimerkiksi Kela-korvauksen tai palvelusetelien muodossa. Silloin, kun yksityisiä palveluita kuitenkin käytetään, on kilpailutuksessa käytettävä soveltuvia inhimillisiä kriteerejä. Nykyiset taloudellista tehokkuutta korostavat kilpailuttamisen kriteerit eivät sovellu sosiaalisiin tarkoituksiin tuotettaviin palveluihin.

Vasemmistonuorten tavoitteena on, että julkinen terveydenhuolto pystyy tarjoamaan tasapuolisesti myös työterveyshuollon ja opiskelijaterveydenhuollon palvelut. Tällöin yksityisen työterveyshuollon ja Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) kaltaisista erillisistä rakenteista voidaan luopua tarpeettomina.

Sosiaali- ja terveydenhuollon on oltava kokonaisvaltaista ja se pitää järjestää siten, että useasta eri ongelmasta kärsivä voi saada kaiken tarvitsemansa avun mahdollisuuksien mukaan yhdestä ja samasta paikasta. Pienet yksiköt ja omalääkärijärjestelmä mahdollistavat potilaiden tarpeiden tehokkaan ja inhimillisen täyttämisen. Diagnosoitujen sairauksien hoitamisen lisäksi saatavilla pitää olla matalan kynnyksen keskusteluapua ja psykososiaalista tukea elämän kriisi- ja kuormitustilanteissa. Mielenterveysongelmiin tulee saada soveltuvaa terapiaa ilman velvoitetta lääkehoidon aloittamisesta. Päihdepolitiikan lähtökohtana on se, että päihdeongelmiin ja riippuvuuteen etsitään ratkaisua ennemmin sosiaalihuoltojärjestelmän kuin rikoslain kautta.

Sosiaali- ja terveydenhuollolla on oltava lähtökohtana yhteiskunnallinen yhdenvertaisuus. Toimivilla palveluilla ja tulonsiirroilla on mahdollista pienentää ihmisten välisiä tulo-, varallisuus- ja terveyseroja ja ehkäistä niiden syntymistä. Hyvin toimivat palvelut ovat myös tärkeä tapa edistää sukupuolista tasa-arvoa ja jokaisen oikeutta turvalliseen lapsuuteen ja nuoruuteen. Oikeus kunnalliseen päivähoitoon on perusoikeus, joka kuuluu kaikille lapsille vanhempien työllisyystilanteesta riippumatta.

Askeleita kohti kattavaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa: 

  • Palvelujen käyttäjien vaikutusvaltaa palvelutuotantoon lisätään. Kunnallisessa päätöksenteossa on hyödynnettävä niin työntekijöiden kuin käyttäjien näkemyksiä kokemusasiantuntijoiden ja käyttäjäraatien muodossa.
  • Luodaan välineitä ennaltaehkäisevistä palveluista koituvien säästöjen arviointiin. Kuntien tekemissä talousarvioissa on aina huomioitava sukupuolivaikutusten ja lasten oikeuksien näkökulma.
  • Terveydenhuollon yksityistäminen ja ulkoistaminen lopetetaan. Palveluita aletaan palauttaa julkisen vallan tehtäviksi.
  • Ihmisoikeuksien ja kansanterveyden turvaamiseksi paperittomille siirtolaisille taataan pääsy julkiseen terveydenhuoltoon samassa laajuudessa kuin niille, joilla on kotikunta Suomessa. Maksukyvyttömyys ei saa olla este hoitoon pääsylle.
  • Terveyskeskusmaksut poistetaan. Sairaalan hoitopäivämaksujen on oltava kohtuullisia.
  • Siirrytään juridisesta isyydestä ja äitiydestä vanhemmuuteen. Vanhempia tulee voida rekisteröidä useampi kuin kaksi.
  • Suomeen säädetään erillinen mielenterveyspalvelutakuu, jolla taataan kaikille mielenterveysongelmista kärsiville apua ja maksutonta terapiaa kohtuullisen ajan kuluessa ongelmien esiintulosta.
  • Psykiatrisen avohoidon resursseja lisätään huomattavasti. Samanaikaisesti huolehditaan sairaalapaikkojen riittävyydestä.
  • Päihdepolitiikassa siirrytään malliin, jossa huumeiden käyttöä ei määritellä rangaistavaksi rikokseksi, vaan huumausaineriippuvaisille tarjotaan lääketieteellistä hoitoa. Kannabis laillistetaan ja siirretään valtion omistamien myymälöiden myytäväksi. Myös alkoholipolitiikan lähtökohdaksi otetaan haittojen vähentäminen.
  • Lisätään sellaisten päihdetukipisteiden määrää, jonne potilaan on mahdollista mennä päihtyneenä.
  • Lisätään päihteettömien asunnottomien yömajojen määrää.
  • Päihdekasvatuksen painopistettä siirretään pelottelusta tieteellisen tiedon välittämiseen ja haittojen minimointiin.
  • Kondomeja ja naisten ehkäisyvälineitä on oltava maksuttomasti saatavilla julkisen terveydenhuollon kautta ja kouluissa. Seksitautitesteihin on päästävä helposti koko maassa.
  • Päivähoidon tulee olla maksutonta. Matkalla maksuttomuuteen päivähoidon nollamaksuluokan tulorajaa tulee korottaa.
  • Kotihoidon tuki nostetaan riittävälle tasolle niin, että lapsen hoitaminen kotona on taloudellisesti mahdollista kaikille perheille ilman kunnan maksamaa kuntalisää. Lasta kotona hoitavalle vanhemmalle maksettava tuki ei saa riippua vanhemman sukupuolesta. Lapsilisän ei tule vaikuttaa toimeentulotukeen.
  • Kaikille lähisuhdeväkivaltaa kohdanneille on oltava tarjolla asianmukaisia tukipalveluita. Väkivallan tekijälle on tarjottava apua väkivallan kierteen katkaisemiseen. Turvakotiin on päästävä sukupuolesta riippumatta, vaikka tarjolla on edelleen oltava myös sukupuolierityisiä turvakotipaikkoja.
  • Suomen on ratifioitava välittömästi YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista. Vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeutta on kunnioitettava esimerkiksi asuinpaikkaa ja -paikkakuntaa valittaessa. Laitosten sijaan on tuettava itsenäistä asumista ja tarjottava kodinomaisia asuntoloita.
  • Ihmisten lakisääteinen oikeus saada sosiaali- ja terveyspalveluita kaikilla kotimaisilla kielillä on toteuduttava. Kielivähemmistöön kuuluvien oikeus lähipalveluihin tulee turvata esimerkiksi mahdollisuutena saada tulkkausta, jotta omaa äidinkieltään voi käyttää asioidessaan sosiaali- ja terveydenhuollossa.
  • Vammaispalvelujen saatavuus ei saa riippua kunnan taloudellisesta tilanteesta.
  • Intersukupuolisten lasten sukuelinten kosmeettisista leikkauksista on luovuttava.
  • Aktiivinen eutanasia laillistetaan tilanteissa, joissa henkilö kärsii vakavista fyysisistä tai henkisistä kivuista, joita ei ole mahdollista lääketieteellisin menetelmin lieventää, ja joissa henkilö itse pystyy ilmaisemaan oman tahtonsa.
  • Kuntien on tarjottava enemmän maksuttomia kulttuuri- ja liikuntapalveluita.

 

Asuminen, liikenne ja aluepolitiikka

Asumisen ja liikenteen kallistuminen haittaa elämää koko maassa

Alue-, liikenne- ja asumiskysymyksiin liittyvä politiikka on osa yleistä kehitystä, jossa tuotantoa, palveluita ja hallintoa keskitetään suuriin, tehokkaina pidettyihin yksiköihin. Kehitys on kuitenkin johtanut siihen, että harvaan asutuilla alueilla asuvat ihmiset jäävät ilman palveluita. Samaan aikaan monia kaupunkeja ja erityisesti pääkaupunkiseutua vaivaa akuutti asuntopula. Suomessa ei tällä hetkellä tehdä kunnollista kaupunki- ja aluepolitiikkaa.

Kaupungeissa joukkoliikenne on usein kallista eivätkä joukkoliikenneverkot toimi aina hyvin. Kiskoilla toimivaa kaupunkiliikennettä on Suomessa hyödynnetty liian vähän. Tämä johtuu yksityisautoilua, omistusasumista, kiinteistösijoittamista sekä asuinalueiden eriarvoistumista suosivasta yhdyskuntasuunnittelusta. Syrjäseuduilla joukkoliikennettä on vähän jos lainkaan, joten henkilöautoja tarvitaan liikkumiseen. Työ- ja koulumatkat voivat viedä useita tunteja päivässä. Ajokortin hankkiminen on syrjäseuduilla kalliimpaa kuin isoissa kaupungeissa, vaikka kaupungeissa voi hyvin tulla toimeen myös ilman ajokorttia ja autoa.

Riittämättömän julkisen vuokra-asuntotuotannon takia suomalaisista asuntomarkkinoista on tullut asuntosijoittajien ja isojen yritysten hallitsemia. Suomalaisten kotitalouksien velkataakka on ollut kovassa kasvussa viimeisten vuosikymmenten aikana ja vuokralla asuvien tuloista huomattava osa menee asumiskustannuksiin. Erityisesti nuorten asunnottomuus on lisääntynyt. Huonosti toimivista asuntomarkkinoista on tullut koko suomalaista yhteiskuntaa vaivaava ongelma, sillä ihmisillä ei ole varaa muuttaa työn tai opintojen perässä.

Julkisten palvelujen keskittäminen suuriin asutuskeskuksiin vie syrjäseuduilta sekä työpaikat että palvelut. Kun esimerkiksi terveyspalvelut keskitetään suuriin yksiköihin, joutuu osa ihmisistä matkustamaan kohtuuttoman pitkiä matkoja. Osa puolestaan joutuu jonottamaan tarpeettoman pitkiä aikoja. Kyläkoulujen lakkauttamiset karkottavat lapsiperheitä ja tyhjentävät siten kyliä.

Sosialistinen yhteiskunta huolehtii koko maasta

Vasemmistonuorten tavoitteena on yhteiskunnallisen tasa-arvon toteutuminen kaikkialla maassa. Asutuskeskusten vertaileminen ja keskinäinen arvottaminen yksinomaan taloudellisen tuottavuuden näkökulmasta on virheellistä.

Tasa-arvoistava ja kehittävä aluepolitiikka mahdollistaa sujuvan ja edullisen liikkumisen kaikille ja kaikkialle. Kattava ja energiatehokas joukkoliikenne palvelee kaikkia väestöryhmiä sekä torjuu ympäristökriisiä. Palvelutason parantaminen, maksuttomat joukkoliikennealueet sekä kumipyöräliikenteen muuttaminen raideliikenteeksi lisäävät joukkoliikenteen houkuttelevuutta ja käyttöä.

Yhdyskuntasuunnittelu ja kaavoitus tulee kytkeä joukkoliikenneverkkojen suunnitteluun ja vahvistamiseen. Pyöräilyä ja sen infrastruktuuria pitää kehittää kaikkialla omana joukkoliikenteen kanssa yhteensopivana kulkutapana. Julkisen vallan tulee tukea sellaisten auto-osuuskuntien ja älykkäiden joukkoliikennepalveluiden kehittämistä, jotka vähentävät autojen omistamisen tarvetta.

Kaikkia tietoliikenneinfrastruktuurin mahdollisuuksia ei ole hyödynnetty Suomessa. Laajentamalla tietoverkot kaikkialle maahan voidaan siirtyä järjestelmään, jossa viranomaisasiointia voidaan hoitaa kasvavassa määrin verkossa. Tietoliikennejärjestelmien infrastruktuurin kehitys vaatii kuitenkin valtion ohjausta, jotta sen hyödyt ulottuisivat kaikkialle. Mahdollisuus henkilökohtaiseen asiointiin on kuitenkin turvattava.

Jokaisella tulee olla julkisen vallan turvaama subjektiivinen oikeus omaan kotiin. Julkista vuokra-asuntotuotantoa tulee lisätä, sillä se parantaa työllisyyttä ja tarjoaa ihmisille edullista asumista. Kun julkinen asuntotuotanto on riittävää ja se toteutetaan omakustanneperiaatteella, vuokramarkkinoiden tilanne tasoittuu ja vuokrien nousu hidastuu. Kuntien tulee myös toimia aktiivisena maanostajana ja -vuokraajana sekä varmistaa riittävä tonttituotanto ja hintojen kohtuullisuus.

Askeleita kaikille yhteiseen Suomeen:

  • Kuntien valtionosuusjärjestelmä pidetään jatkossakin sellaisena, että se turvaa peruspalveluiden järjestämisen koko asutussa Suomessa. Lisäksi esimerkiksi uusiutuvaa energiantuotantoa ja joukkoliikennettä koskevia investointeja kohdennetaan kaikkialle maahan.
  • Perustetaan valtiollisia ja kunnallisia liikelaitoksia, jotka tuottavat edullisia vuokra-asuntoja.
  • Asuntotakuulla tehdään kodista subjektiivinen perusoikeus, mikä tarkoittaa sitä, että jokaiselle taataan kotikunnastaan asunto kahden kuukauden kuluessa asunnottomaksi joutumisesta.
  • Omistusasumisen verovähennyksiä typistetään niin, että oman asunnon myyntivoiton verovapaudesta luovutaan siirtymäajalla. Asuntolainojen korkovähennyksistä luovutaan.
  • Kaupunkien ja kaupunkiseutujen liikennepolitiikassa suositaan vähäpäästöistä, mieluiten sähköllä toimivaa joukkoliikennettä. Suurimmissa kaupungeissa tehdään selvitys maksuttomaan joukkoliikenteeseen siirtymisestä.
  • Yhdyskuntasuunnittelulla ja julkisilla investoinneilla toteutetaan tiivistä uudis- ja täydennysrakentamista kattavien joukkoliikennekäytävien yhteyteen. Joukkoliikenteen laajentaminen, julkinen asuntotuotanto ja asuinalueiden tasa-arvoistaminen tukevat toisiaan.
  • Pyöräilyä ja sen infrastruktuuria kehitetään omana, joukkoliikenteen kanssa yhteensopivana kulkutapana kaikessa yhdyskuntasuunnittelussa.
  • Liikenneinfrastruktuurin rakentamisessa suositaan raideliikennettä kumipyöräliikenteen sijasta. VR palautetaan takaisin valtion liikelaitokseksi ja rautatieliikennettä kehitetään vahvan omistajaohjauspolitiikan keinoin.
  • Pyritään kattavaan tietoliikenneverkkoon koko maassa ja varmistetaan, että tietoliikenneyhteys todella toteutuu perusoikeutena.
  • Maataloustuet kohdennetaan niin, että ne tukevat pientiloja suhteessa enemmän kuin suuria tuotantoyksiköitä.
  • Valtiollista kaivospolitiikkaa toteutetaan paikallisten asukkaiden mielipiteet huomioiden ja siten, että kaivostoiminnasta peritään rahastoitava kaivosmaksu. Osa rahaston tuotosta kiintiöidään paikallisten ihmisten elinkeinotoiminnan parantamiseen.
  • Valtion on luotava avoimeen lähdekoodiin perustuva henkilö- ja potilastietojärjestelmä, joka otetaan käyttöön koko maassa kuitenkin henkilötieto- ja potilassuoja turvaten.
  • Esteettömyydelle annetaan yhä enemmän painoarvoa joukkoliikenne- ja rakennushankkeissa.

 

Koulutuksella tasa-arvoa

Koulutusjärjestelmä on uhattuna

Suomen koulutusjärjestelmä on maailman edistyneimpiä. Koulutus esiopetuksesta korkeakoulutukseen on julkinen palvelu ja yksi hyvinvointivaltion tärkeimpiä osia. Kaikille yhteinen esi- ja perusopetus sekä maksuton korkeakoulutus kuuluvat vasemmiston tärkeimpiin poliittisiin saavutuksiin. Koulutusta voidaan kuitenkin käyttää myös yhteiskunnallisten valtarakenteiden säilyttämiseen.

Elinkeinoelämälle koulutuksesta on tullut tärkeä väline, jolla ihmisiä muokataan omiin tarpeisiin sopivaksi, etenkin kun elinkeinorakenne on muuttunut korkeaan osaamiseen ja teknologisesti kehittyneeseen teollisuuteen perustuvaksi. Kamppailua ihmisten elämästä ja yhteiskunnallisesta vallasta käydään koulutuksen, koulutusjärjestelmän sekä koulutuspolitiikan sisällä.

Vaikka Suomen koulutusjärjestelmässä vallitsee muodollinen mahdollisuuksien tasa-arvo, vanhempien koulutustaso ja luokka-asema periytyvät lapsille edelleen laajasti. Järjestelmä tuottaa tällä hetkellä ihmisten välille jakoja, jotka perustuvat koulutusalojen ja ammattikuntien välisille hierarkioille, eivät ihmisten, talouden tai kulttuurin tarpeille.

Yhtenäiskoulumuodostaan huolimatta peruskoulu ei onnistu tarjoamaan kaikille oppilaille yhtäläisiä jatkokoulutusmahdollisuuksia. Tämä johtuu esimerkiksi peruskoulun kyvyttömyydestä vastata erilaisiin oppimisvalmiuksiin sekä koulutusalojen ja ammattikuntien eroja korostavasta kulttuurista. Kun peruskoulussa kannustetaan tyttöjä ja poikia suoriutumaan tietyissä eri oppiaineissa, vaikuttaa se suoraan myös ihmisten tekemiin valintoihin jatkokoulutuksen osalta.

Toisen asteen koulutus erottelee opiskelijat jyrkästi lukiolaisiin ja ammattiin opiskeleviin. Yhdistelmätutkinnoista huolimatta valinta toiselle asteelle siirryttäessä määrittää ihmisen tulevaisuutta koulutusala- ja ammattikuntahierarkiassa hyvin pitkälle tulevaisuuteen. Jyrkkä jako yleissivistävään ja ammatilliseen koulutukseen ei ole nykytodellisuutta vastaava, sillä kaikki alat edellyttävät tiettyjä yleissivistäviä valmiuksia.

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien määrä on vähentynyt, mikä pakottaa nuoria muuttamaan pitkiä matkoja koulutuksen perässä. Koulutusalojen yhteiskunnalliset erot vaikuttavat myös opiskeluaikana. Osa opiskelijoista voi elää turvallisemmin velaksi tulevaa tulotasoaan ennakoiden tai hankkia palkkatuloja oman alansa töistä. Osa taas joutuu elämään tulevan työttömyyden uhan alla ja toimimaan halpatyövoimareservinä.

Korkeakoulujärjestelmämme peruskivet ovat maksuttomuus ja riittävä valtiollinen perusrahoitus. Suunnitelmat maksullistaa toinen korkeakoulututkinto sekä EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden tutkinnot ovat askelia kokonaan maksulliseen korkeakoulutukseen. Suunnitteilla on myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen aseman yhtenäistäminen, jolla käytännössä tavoitellaan huomattavia korkeakoulutukseen kohdistuvia leikkauksia.

Peruskoulut, toisen asteen oppilaitokset ja korkeakoulut kärsivät rahoitusvajeesta. Resurssien puutteen vuoksi ne eivät pysty ratkaisemaan kiusaamista, heikkoa opinto-ohjausta, terveydelle vaarallisia toimitiloja tai henkilökunnan eriarvoistumista. Tämän lisäksi myös opiskelijoiden sosiaaliturvaksi tarkoitettua opintotukea on heikennetty ja sen saamisen ehtoja on kiristetty, mikä vahvistaa opiskelijoiden eriarvoisuutta. Erityisen heikkoon asemaan ovat joutuneet perheelliset ja yksinhuoltajaopiskelijat.

Vasemmiston koulutusjärjestelmä lähtee ihmisten mahdollisuuksista

Koulutus on saatava palvelemaan yhteiskunnan muuttamista. Koulutuksen tulee auttaa ja voimistaa ihmisiä paremman elämän ja yhteiskunnan luomisessa. Elinkeinoelämän ja eliittietuja puolustavien järjestöjen koulutuspolitiikassa käyttämää valtaa vastaan on vahvistettava riippumatonta julkista koulutuksen tutkimusta.

Koulutusjärjestelmän tulee turvata kaikille ihmisille yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet kouluttautua haluamallaan tavalla. Tavoitteena tulee olla, että ihmiset oppivat tuntemaan omat vahvuutensa ja ihmisyytensä mahdollisimman hyvin – ympäristön, kotitaustan, kulttuurin tai sukupuolinormien rajoituksista huolimatta. Koulukurin on oltava vähemmän rangaistuskeskeistä ja enemmän vahvuuksien ja hyvän itsetunnon tukemista. Koulutusalan vaihtamisen pitää olla helppoa. Varhain tehdyt koulutusvalinnat ja epäonnistumiset eivät saa sulkea mitään tulevia vaihtoehtoja pois.

Kasvatuksella ja koulutuksella on merkittävä vaikutus yksilön mahdollisuuksiin työllistyä, elää ja vaikuttaa yhteiskuntaan. Laajentamalla oppivelvollisuutta ja takaamalla toisen asteen tutkinnon jokaiselle edistetään yksilönvapauden toteutumista.

Opintotukea on kehitettävä siten, että luovutaan opintojen etenemisestä ehtona tuen saamiselle. Tuen on oltava kokonaan opintorahamuotoista. Opintotuen on mahdollistettava opiskelijan taloudellinen itsenäisyys sekä toisella että korkea-asteella, ja perheellisten sekä erityisesti yksinhuoltajaopiskelijoiden on saatava lisätukea. Myös muilla tukimuodoilla opiskelu on mahdollistettava. Opintotuen asumislisästä on luovuttava ja opiskelijat tulee siirtää yleisen asumistuen piiriin. Tämä tukee osaltaan siirtymistä kohti perustuloa. Astuessaan voimaan perustulojärjestelmä korvaa opintotuen.

Koulutusaloja, tutkintoja ja ammattien sääntelyä tulee uudistaa tarpeettomien hierarkioiden poistamiseksi. Toisen asteen jyrkkää duaalimallia purkamalla päästään uudistamaan koulutuksen sisältöjä siten, ettei kouluteta ihmisiä vain yhdenlaiseen osaamiseen, vaan heille tarjotaan mahdollisuuksia katsoa maailmaa ja yhteiskuntaa laajemmin ja kriittisemmin.

Nykymuotoiset ylioppilaskirjoitukset mittaavat suoriutumista eivätkä oppimista ja pakottavat oppilaat erikoistumaan jo lukiokoulutuksen alkuvaiheessa. Ylioppilaskirjoituksista lukion loppututkintomuotona on luovuttava. Lukiokoulutuksen tulee kannustaa itsenäiseen ajatteluun ja kriittisyyteen sekä säilyttää yleissivistävä luonteensa.

Askeleita koulujärjestelmän uudistamiseen:

  • Peruskoulua kehitetään yhtenäiskouluna, joka pyrkii tarjoamaan oppilaille yhtäläiset jatkokoulutusmahdollisuudet. Resurssit turvataan lakisääteisillä henkilöstömitoituksilla sekä luokkakokojen rajoituksilla. Erilaiset oppimistyylit huomioidaan monimuotoisilla opetusmenetelmillä ja oppimisvaikeuksiin vastataan erityisopetuksella.
  • Toisen asteen koulutuksessa oppilaitosten välistä yhteistyötä lisätään erityisesti tukipalveluiden ja tilojen järjestämisessä. Opintojen suorittamista tai alan vaihtoa yli oppilaitosrajojen joustavoitetaan säilyttäen tutkinnot edelleen erillisinä.
  • Eri korkeakoulujen harjoitteluun myönnettävien tukien on oltava samalla tasolla. Opiskelijoita ei tule voida käyttää ilmaisena työvoimana. Laadukas harjoitteluohjaus taataan.
  • Peruskoulun, toisen asteen sekä korkea-asteen opinto-ohjauksesta säädetään uusi laki. Opinto-ohjauksen voimavaroja vahvistetaan. Peruskouluissa opetussuunnitelman mukaisesti tehtävän opinto-ohjauksen rinnalle perustetaan itsenäinen opinto-ohjauspalvelu, joka keskittyy palvelemaan esimerkiksi koulupudokkaiden, syrjäytettyjen ja maahanmuuttajien opinto-ohjaustarpeita. Uusittu opinto-ohjaus toimii koulutusasterajat ylittäen.
  • Peruskoulun ja toisen asteen tuntijakoa ja opetussuunnitelmia kehitetään siten, että perinteiset oppiainerajat ylittävää opetusta lisätään sekä siirrytään kaikille yhteisiin käsityö- ja katsomusaineeseen. Ohjelmointi oppiaineena lisätään opetussuunnitelmaan. Opetuksessa pyritään ensisijaisesti vahvistamaan oppilaan hyvää itsetuntoa sekä annetaan hänelle riittävät tietotekniikka- ja viestintätaidot. Kriittisen medialukutaidon opetusta lisätään merkittävästi.
  • Oppilas-, opiskelija- ja ylioppilaskuntien asema sekä toimintaedellytykset turvataan. Ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnille annetaan samanlainen automaatiojäsenyyteen perustuva oikeudellinen asema kuin yliopistojen ylioppilaskunnille.
  • Kaiken tutkintoon johtavan koulutuksen tulee olla täysin maksutonta ja julkista kaikilla koulutusasteilla.
  • Työllistymistä tukevan erikoistumiskoulutuksen, tutkintojen osien, täydennyskoulutuksen ja muun erillisen opetuksen tulee olla maksutonta.
  • Korkeakouluissa tulee noudattaa demokraattisen päätöksenteon periaatteita kaikilla hallinnon tasoilla.
  • Haku korkeakoulutukseen järjestetään pääasiassa valintakokeella. Toisen asteen opintomenestys ei saa olla esteenä korkeakoulutukseen pyrkimiselle millään koulutusalalla. Ylioppilaskirjoituksista luovutaan. Ylioppilaskokeisiin ulkoaopettelun sijaan opiskelijoita kannustetaan kriittiseen ajatteluun koko lukiokoulutuksensa ajan.
  • Elinikäisen oppimisen, alan vaihtamisen ja uudelleen kouluttautumisen edellytyksiä  parannetaan. Nykyisistä korkea-asteen opintoaikojen rajoituksista luovutaan.
  • Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen riittävä perusrahoitus turvataan. Yliopistokeskukset täydentävät korkeakouluverkon kattavuutta. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välistä dualismia tehdään joustavammaksi helpottamalla koulutusalan vaihtamista korkeakoulutyypin yli sekä aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukemista. Korkeakouluja ei tule nykytilassa yhdistellä, sillä se tulisi johtamaan koulutusmahdollisuuksien leikkauksiin.
  • Korkeakoulutuksen autonomiaa vahvistetaan. Eri koulutusalojen rahoituksessa sekä esimerkiksi yliopistollisten oppituolien perustamisessa ja lakkauttamisessa otetaan pelkkien tuotannollis-taloudellisten tekijöiden sijaan huomioon monipuolisen inhimillisen sivistyksen itsearvoisuus. Korkeakoulutus perustuu managerialismin ja hierarkkisuuden sijaan tieteen ja taiteen vapaudelle. Markkinalogiikka ei kuuluu sivistystoimeen.
  • Yliopistojen on myönnettävä opiskelijoille oikeus suoraan maisterin tutkintoon eikä kandidaatin ja maisterin tutkintojen välille saa rakentaa esteitä.
  • Opintorahaa nostetaan, jotta päätoiminen opiskelu on mahdollista koko maassa.
  • Sukupuolisensitiivisyyden ja normikriittisyyden on oltava koulutus- ja kasvatustoiminnan peruslähtökohta niin kouluissa kuin päiväkodeissakin. Sukupuolinäkökulma sisällytetään vahvemmin osaksi opettajankoulutusta.
  • Suomen vähemmistöryhmät sekä niiden kielet, kulttuurit ja historia huomioidaan opetussuunnitelmia ja -sisältöjä laadittaessa.
  • Valmennuskurssitoimintaa säännellään siten, että kurssien järjestäminen ei saa perustua voitontavoitteluun.
  • Peruskoulun yhteiskunnallista roolia vahvistetaan aiempaa laajemmalla demokratiakasvatuksella, johon sisällytetään kansalaisoikeuksien ja vaikutusmahdollisuuksien esittely. Demokratiakasvatus ja osallistuvat vaikuttamismallit tulee olla läpileikkaava teema koulujen arjessa.

 

Taide ja kulttuuri

Kulttuuri on alistettu pääomalle

Taiteen ja kulttuurin taloudellinen merkitys on korostunut tietoyhteiskunnassa. “Luova talous” -puheessa taide on saanut roolin taloudellisen lisäarvon tuottajana. Kulttuurin on esimerkiksi katsottu lisäävän hyvinvointia, minkä on katsottu vähentävän sosiaali- ja terveyspalveluille syntyvää taloudellista rasitusta. Molempia edellä kuvattuja yhdistää välineellinen taidekäsitys. Tällaisessa ajattelussa taidetta ja kulttuuria ei nähdä itsessään arvokkaana, vaan niiden taloudellisten merkitysten kautta.

Talouden ehdoista rakentuvaa taidekäsitystä on puolustettu kulttuuriin kanavoituvilla uusilla rahavirroilla. Positiivisten taloudellisten vaikutusten korostamisesta huolimatta taide- ja kulttuurisektoriin on kohdistettu rajuja leikkauksia, joita on toteutettu julkisen talouden tasapainottamisen nimissä. Leikkausten merkitys valtiontalouteen on olematon, mutta kulttuurin kentän toimijoille merkittävä. Leikkauksista syntyneitä aukkoja on taiteen ja kulttuurin rahoituksessa pyritty paikkaamaan veikkausvoittovaroilla, mikä lisää julkisen taide- ja kulttuurirahoituksen epävarmuutta.

Julkisen rahoituksen supistuessa yksityisten tahojen, erityisesti säätiöiden, valta taiteen ja kulttuurin rahoitukseen kasvaa. Yksityisen rahoituksen kasvussa on ongelmansa, sillä sitä ei välttämättä ohjaa esimerkiksi apurahojen jakamisessa käytetty taiteen vertaisarvioinnin periaate tai muut taidepoliittiset linjaukset.

Monien taiteilijoiden toimeentulo on pieni, epävarma ja katkonainen. Nykyinen palkansaajiin ja yrittäjiin tehdyn jaon varaan rakennettu sosiaaliturvajärjestelmä ei vastaa taiteilijoiden ja kulttuurityötä tekevien tarpeita. Myös taiteen ja kulttuurin alalla erilaiset risteävät erot, kuten sukupuoli ja etnisyys, vaikuttavat taiteilijoiden asemoitumiseen. Esimerkiksi pääsy taiteilijajärjestöön voidaan estää kielitaidon verukkeella. Yleistyvä hankemuotoinen rahoitus tekee toimijoiden aseman epävarmaksi.

Luovuus perustuu ajatusten ja ideoiden kierrättämiselle – vanhaa lainaamalla voidaan tuottaa uutta. Kapitalistisessa yhteiskunnassa luovuutta ja ihmisten omaehtoista ajattelua rajoitetaan aitaamalla tietovarantoja yksityisen voitontavoittelun piiriin. Patentit ja tiukat tekijänoikeudet ovat esimerkkejä pääoman keinoista kaapata inhimillinen kekseliäisyys osaksi markkinataloutta, mikä rajoittaa ihmisten itseilmaisun ja luovuuden vapautta.

Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa kaikilla on oikeus kulttuuriin

Jokaisella ihmisellä on oikeus taiteeseen ja kulttuuriin niin osallistujana kuin tekijänäkin. Kulttuuriin kuuluvien identiteettien sekä erilaisten olemisen ja tekemisen tapojen vaaliminen ja kunnioittaminen ovat yhdenvertaisen ja luovan kansalaisyhteiskunnan tärkeitä peruspilareita. Jokaisella ihmisellä on oikeus määritellä, minkä kulttuurin alueen kokee omakseen. Julkisen vallan on turvattava tämän oikeuden toteutuminen.

Taiteen ja kulttuurituotannon julkisen rahoituksen on perustuttava monipuolisuuteen. Julkisin varoin on turvattava erityisesti sellaisten taidemuotojen elinvoimaisuus, jotka eivät kykene kilpailemaan kaupallisilla markkinoilla. Taiteen ja kulttuurin määrärahojen supistuessa varat on suunnattava ensisijaisesti epäkaupallisille ja pienille toimijoille. Lähtökohtaisesti määrärahoja on kuitenkin pyrittävä kasvattamaan. Julkisen sektorin on tuettava taiteen tekemistä myös taidehankintoja tekemällä. Erilaisten taiteen ja kulttuurin muotojen on oltava kaikkien saavutettavissa. Alueellinen ja taloudellinen tasa-arvo sekä esteettömyys pitää ottaa huomioon niin palveluissa kuin harrastusmahdollisuuksissakin.

Taiteilijoiden oikeus kohtuulliseen toimeentuloon ja mahdollisuus täysipäiväiseen työskentelyyn on turvattava. Paras tapa näiden tavoitteiden toteuttamiseksi on siirtyminen riittävän suuruiseen perustuloon. Perustulo ei kuitenkaan korvaa taiteilija-apurahoja, vaan apurahajärjestelmä on säilytettävä perustulon rinnalla. Taiteen ja kulttuurin parissa toimivien omaehtoista työllistämistä on edistettävä tukemalla taloudellisesti osuuskuntien perustamista ja tarjoamalla riittävästi neuvontapalveluita. Rahoituksen on perustuttava pitkäjänteiseen perustoimintojen tukemiseen nykyisen projektirahoitukseen painottuvan mallin sijaan. Taiteilijajärjestöjen on toimittava kaikkien taiteenalojensa edunvalvojana – esimerkiksi jäsenyyden kielikriteereistä on luovuttava.

Taiteellisen työn edellytyksiä on kehitettävä tarjoamalla taiteilijoille ilmaisia työtiloja ja -välineitä. Vapaa ja epäkaupallinen kaupunkitila turvaa jokaiselle mahdollisuuden omaehtoisen kulttuurin tekemiseen.

Demokraattisessa yhteiskunnassa tieto kuuluu kaikille. Tekijänoikeusjärjestelmää on kehitettävä siten, että se huomioi paremmin erilaiset tekijänoikeudet. Järjestelmää on kehitettävä sisällön tuottajien ja käyttäjien, ei suurten mediayhtiöiden ehdoilla. Tiedostonlataus yksityiskäyttöön on laillistettava ja taiteilijoiden oikeus työhönsä turvattava. Kirjastoverkon asemaa on vahvistettava ja julkisrahoitteisesti tuotetun tutkimustiedon on oltava avointa.

Tietoyhteiskunnassa on pidettävä huolta siitä, että sosioekonomisesta asemasta riippumatta jokaisella on mahdollisuus päästä käyttämään ja tuottamaan tietoa siihen tarvittavilla laitteilla ja tietoverkkoyhteyksillä. Yleisradion rooli valtakunnallisena epäkaupallisen kulttuurin tuottajana ja tarjoajana on turvattava jatkossakin, myös vähemmistökielillä.

Askeleita kulttuurin vapauteen:

  • Kulttuurin julkista rahoitusta lisätään ja sitä ohjataan laajasti eri taidemuotojen tukemiseen.
  • Taiteilijoiden ja kulttuurityöläisten toimeentulo turvataan perustulon avulla. Perustulo turvaisi prekaarissa asemassa olevien taide- ja kulttuurialan silpputyöläisten ja itsensä työllistäjien toimeentulon ja mahdollistaisi keskittymisen taiteelliseen työhön. Nykyinen taiteilija-apurahajärjestelmä säilytetään perustulon rinnalla.
  • Taiteilijoille annetaan tukea ja näkyvyyttä määrittämällä osa julkishallinnollisten rakennushankkeiden rahoituksesta taidehankinnoille. Julkishallinnollisten rakennushankkeiden taidehankinnoissa käytettävä prosenttiperiaate nostetaan kolmeen prosenttiin.
  • Yksi suurimmista yksittäisistä taiteellisen toiminnan menoeristä on tilavuokrat. Kuntien ja kaupunkien on tarjottava tyhjiä tiloja taiteilijoiden ja kulttuuritoimijoiden vapaaseen käyttöön.
  • Joukkorahoitusta kehitetään ja tuetaan, jotta epäkaupallisten kulttuurihankkeiden tukeminen olisi nykyistä helpompaa.
  • Julkisin varoin rakennettavien ja ylläpidettävien taidelaitosten on tähdättävä taiteellisen monipuolisuuden lisäämiseen ja käytettävä asemaansa vapaan kentän taiteilijoiden taloudellisen aseman vahvistamisen.
  • Tekijänoikeuksia kehitetään taiteilijoiden, ei isojen mediayhtiöiden ehdoilla.
  • Kirjastot toimivat kansalaisten yhteisinä olohuoneina ja ovat tärkeitä kansalaistoiminnan ja sivistyksen näkökulmasta. Kirjastoverkot säilytetään kattavina. Palveluista ei peritä maksuja.
  • Yksityisyydensuojan on toteuduttava myös verkossa.
  • E-kirjoihin ja -lehtiin sovelletaan paperisten kirjojen ja tilattavien lehtien alennettua arvonlisäveroa.

 

Maailmanpolitiikka

Kansainvälinen järjestelmä nojaa vanhanaikaisiin rakenteisiin

Aikakautta reaalisosialismin romahduksen ja kylmän sodan päättymisen jälkeen on leimannut nopeasti muuttuvien ja uusien valtakeskittymien tuottama poliittinen epävakaus ja kapitalistisen tuotantotavan leviäminen maailmanlaajuiseksi.

Maailmanpoliittisia asetelmia on muovannut ennen kaikkea Kiinan ja Intian kaltaisten nousevien talouksien ja öljymaiden kasvava talouspoliittinen valta. Perinteisten monenkeskeisten ulkopoliittisten foorumien, kuten YK:n, merkitys on vähentynyt, kun kansainvälisiä suhteita hoidetaan talouspoliittisten huippukokousten yhteydessä sekä pienemmissä maaryhmätapaamisissa.

Yhdysvaltain maailmanpoliittista asemaa on horjuttanut niin vuoden 2008 finanssikriisi kuin maan sisäpoliittiset jännitteet. Viime vuosina nousevat taloudet ovat haastaneet Yhdysvaltoja esimerkiksi perustamalla uuden maailmanpankin.

Talouspoliittisen vallan uudelleenjako on tarkoittanut myös vaurauden voimakasta kasautumista harvojen käsiin. Vaurauden keskittymisestä on tullut maailman keskeisimpiä kehityspoliittisia ongelmia siitä huolimatta, että elintaso on ollut globaalisti nousussa viimeisten vuosikymmenten aikana. Tuloerojen raju kasvu on luonut tilanteen, jossa maailman sadalla rikkaimmalla henkilöllä on neljä kertaa enemmän varallisuutta kuin mitä tarvittaisiin globaalin köyhyyden poistamiseen.

Eriarvoistumiskehitys näkyy myös muuttoliikkeissä ja siirtolaisuudessa. Tiukalla rajavalvonnalla, kontrollilla sekä luomalla eri kategorioita oleskeluluville ja siirtolaisuudelle on luotu tilanne, jossa monet ihmiset joutuvat elämään vailla virallista oleskelulupaa. Laillisten maahantuloväylien puuttuessa moni siirtolainen joutuu käyttämään hengenvaarallisia reittejä liikkumiseen sekä altistumaan ihmiskaupan uhriksi. Tiukkaa kontrollia ja valvontaa ei harjoiteta ainoastaan valtioiden ja EU:n ulkorajoilla, vaan myös niiden sisällä.

Välimeri on yksi globaalin muuttoliikkeen surullisista etulinjoista. Euroopan ulkorajoille kuolee vuosittain huomattava määrä hädänalaisia ihmisiä, joita EU ei tahdo ottaa vastaan turvallisia teitä. Yli miljoonasta maailman turvapaikanhakijasta Suomeen pyrkii vuosittain muutamia tuhansia, joista enemmistö saa kielteisen päätöksen.

Seuraukset siirtolaisten kontrollista ja tiukasta maahanmuuttopolitiikasta näkyvät työmarkkinoilla tilanteena, jossa iso joukko ihmisiä joutuu tienaamaan elantonsa vailla mahdollisuutta vaatia oikeuksiaan tai saada apua viranomaisilta ongelmatilanteissa. Halvan ja joustavan työvoiman tarpeessa olevat työnantajat käyttävät hyväkseen paperittomien olematonta oikeudellista suojaa. He muodostavat työtätekevien luokan, jolla ei ole oikeuksia eikä mahdollisuuksia vähimmäisvaatimukset täyttäviin työsuhteisiin tai minimipalkkaan. Vailla oleskelulupaa elävät pääsevät myös harvoin koulutuksen tai sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen piiriin.

Veroparatiisit ovat toimineet varallisuuden kasautumisen keskeisinä mahdollistajina. Salaisuussäädöksillä ja matalalla veroasteella houkutellaan yrityksiä, rikollisjärjestöjä ja yksityishenkilöitä piilottamaan varallisuutensa ja välttelemään veronmaksua. Kehitysmaista valuu joka vuosi enemmän pääomaa veroparatiiseihin kuin mitä maat vastaanottavat kehitysapuna. Veroparatiisitalous on tehnyt kehitysmaat riippuvaisiksi kehitysavusta ja kehitysavun antajien poliittisista painotuksista, kehitysmaiden omien verotuottojen sijaan.

Myös Euroopan unioni on Suomelle keskeinen foorumi. EU ei ole vasemmistolainen, vaan markkinaliberaali projekti. Viime vuosien aikana unionin päätöksentekoa on viety entistä epädemokraattisempaan suuntaan, kun valta keskeisissä finanssipoliittisissa kysymyksissä on siirretty komission kaltaisille epädemokraattisille elimille. Vasemmiston näkökulmasta yksi suurimmista eurooppalaiseen demokratiaan kohdistuvista uhista on kapitalismin ehdoilla tapahtuva liittovaltiokehitys.

Pohjoismaiden ohella myös Venäjä on ja pysyy keskeisenä alueellisena toimijana, jonka ulko- ja kauppapoliittisilla ratkaisuilla on suoraa vaikutusta Suomen talouteen ja turvallisuuteen. Venäjällä tapahtunut kehitys kohti autoritaarisempaa hallintoa on siksi ongelma erityisesti Suomelle. Niin Suomen kuin länsiliittouman näkökulmasta suurin uhkakuva on tilanne, jossa Venäjä on taloudellisesti ja siten poliittisesti täysin Euroopan muista valtioista irrallinen.

Köyhyyden poistaminen vaatii kansainvälistä politiikkaa

Vasemmistolaisten päämäärien edistämiseksi tarvitaan valtioiden välistä yhteistyötä ja vahvoja kansainvälisiä instituutioita, mutta myös ylikansallista päätöksentekoa ja sääntelyä. Alueellisten järjestöjen ja maiden välisten sopimusten sijaan etenkin YK:n ensisijaisuutta ulkopoliittisena päätöksentekoelimenä on vahvistettava ja demokratisoitava. YK:n rinnalla keskeisiä globaaleja toimijoita ovat kansainvälinen tuomioistuin ja kansainvälinen rikosoikeustuomioistuin.

Eurooppalaisen ja suomalaisen maahanmuuttopolitiikan lähtökohdaksi on otettava ihmisoikeudet sekä oikeus vapaaseen liikkuvuuteen ja turvapaikkaan. Laillisia maahanmuuton kanavia on lisättävä, viisumi- sekä työlupakriteereitä on kevennettävä ja kotouttamispalveluita parannettava. Ihmiskaupan uhreille on tarjottava suojaa ja turvapaikka.

Kansainvälisenä liikkeenä vasemmisto tunnustaa eurooppalaisella tasolla tehtävän päätöksenteon tarpeellisuuden. Suomalaisen vasemmiston tärkeimpiä päämääriä ovat ihmisten mobilisoiminen poliittisen muutoksen aikaansaamiseksi Euroopan unionissa ja unionin demokratisoiminen. EU:n tasolla tulee toimia muun muassa pankkijärjestelmän demokratisoimiseksi ja rahaliiton uudistamiseksi, finanssitransaktioiden ja päästöjen verottamiseksi, veroparatiisien sulkemiseksi, minimitasojen asettamiseksi esimerkiksi yhteisöveroille ja työehdoille sekä palkkojen polkemisen ja verokilpailun ehkäisemiseksi. Päästövähennystavoitteista, luonnonsuojelusta, uusiutuvan energian käytöstä, ihmisoikeuksista ja ihmisten vähimmäistoimeentulon turvaamisesta on sovittava kansainvälisesti, mutta jäsenvaltioilla tulee olla mahdollisuus itsenäisen ulkopolitiikan tekoon.

Suomen Venäjä-politiikan päämääränä tulee olla maan demokratiakehityksen tukeminen ja Venäjän poliittisen eristäytymisen vähentäminen. Suomen tulee kulttuurisen vastakkainasettelun sijaan olla rakentamassa vuorovaikutussuhdetta, joka edistää Venäjän demokratisoitumista. Vasemmistolaisen liikkeen tulee olla yhteydessä Venäjän demokraattiseen vasemmistoon, joka tällä hetkellä tarkoittaa ennen kaikkea oppositioliikettä.

Askeleita oikeudenmukaiseen maailmaan

  • Suomi sitoutuu käyttämään vähintään 0,7 prosenttia bruttokansantulostaan kehitysyhteistyöhön. Kehitysyhteistyökohteita harkittaessa on pyrittävä solidaarista yhteiskuntamallia edistävään kehitykseen, ei kehitysyhteistyön käyttämiseen kauppapolitiikan tai muuten länsimaita hyödyttävän politiikan välineenä.
  • Suomi neuvottelee uudestaan solmimansa monikansalliset ja kahdenkeskiset kauppasopimukset, joihin sisältyy investointisuoja. Investointisuojasta tulee luopua kansainvälisissä kauppasopimuksissa.
  • Suomen tulee pyrkiä uudistamaan YK:ta niin, että pysyvistä turvallisuusneuvoston jäsenistä luovutaan ja instituutiota demokratisoidaan, mukaan lukien Maailmanpankki.
  • Eurooppaa koskevien kriisien ja vastakkainasettelujen ratkaisemisessa on turvauduttava mieluummin Etyjiin ja Eurooppa-neuvostoon kuin EU:hun.
  • Suomen on kampanjoitava monarkiasta luopumisen puolesta Pohjoismaissa.
  • EU:n kansalaisaloite on muutettava niin, että komissio, neuvosto ja parlamentti velvoitetaan käsittelemään unionin alueella asuvien ihmisten tekemät lakialoitteet. Allekirjoitusten keräämisaikaa tulee pidentää.
  • Komission jäsenet tulee valita suorilla vaaleilla ja parlamentilla tulee myös olla oikeus erottaa yksittäinen komissaari. Parlamentille on annettava oikeus tehdä lakialoitteita itsenäisesti.
  • EU:n ja Venäjän välille rakennetaan viisumivapaus ihmisten välisen kanssakäymisen edistämiseksi ja avoimen kansalaisyhteiskunnan edistämiseksi. Neuvottelut voidaan käynnistää, kun käynnissä ei ole akuutteja kriisejä toimijoiden välillä.
  • Suomalaisten päättäjien tulee ottaa edelleen vahvasti kantaa Venäjällä tapahtuvaan autoritaariseen kehitykseen, ihmisoikeusrikkomuksiin ja voimapolitiikkaan, vaikka tämä haittaisi lyhytaikaisia taloudellisia etuja.
  • Maahanmuuttoa ja ihmisten vapaata liikkuvuutta helpotetaan keventämällä viisumi- ja oleskelulupakriteereitä.
  • Suomen on edistettävä humanitaarisen viisumin käyttöönottoa EU:ssa. Turvapaikanhakemista helpotetaan siten, että turvapaikanhakijat voivat hakea turvapaikkaa myös niissä maissa, joista he lähtevät. Tämän lisäksi on luotava lisää laillisia väyliä päästä Eurooppaan.
  • Pakolaiskiintiötä kasvatetaan vähintään kahteen tuhanteen henkeen vuodessa.
  • Siirtolaisten kotoutumiseen käytettäviä resursseja lisätään. Kotoutuminen ei tarkoita sulautumista valtakulttuuriin oman identiteetin kustannuksella. Painotuksen on oltava kielikoulutuksessa, Suomen viranomaiskäytännöissä sekä yksilön oikeuksissa ja velvollisuuksissa.
  • Paperittomille siirtolaisille turvataan maksuton pääsy julkisen terveydenhuollon piiriin ja heidän lapsilleen taataan oikeus koulunkäyntiin.
  • Vastuu turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta jaetaan tasaisemmin EU-jäsenmaiden kesken. Dublin-asetus, joka velvoittaa turvapaikanhakijan ensimmäisen saapumismaan käsittelemään hakemuksen, on purettava. EU:ssa on yhtenäistettävä säännöt turvapaikanhakijoiden taloudellisista oikeuksista ja oikeusturvasta lupaprosessin aikana. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yhteen jäsenvaltioon saadulla opiskeluluvalla voi halutessaan opiskella tai työluvalla työskennellä toisessa jäsenmaassa.
  • Kaikille turvapaikanhakijoille mahdollistetaan työnteko- ja opiskeluoikeus turvapaikanhakuprosessin aikana. Työluvan saamisen kriteereitä höllennetään. Mahdollisuus työnhakulupaan otetaan käyttöön.
  • Suomen on toimittava aktiivisesti kuolemantuomion poistamiseksi.
  • Suomen tulee toimia kansainvälisen vakoilun kitkemiseksi ja kansalaisten tietosuojan edistämiseksi kansallisessa ja kansainvälisessä tietoliikenteessä.

 

Rauha ja turvallisuus

Maailmanpoliittinen tilanne on kriisien ja uhkien kehystämä

Maailma on turvallisuuspoliittisesti monimutkaistunut kylmän sodan ja terrorismin vastaisen sodan aikakausien jälkeen. Perinteisten sotilaallisten uhkakuvien rinnalle on noussut ilmastonmuutokseen ja luonnonvarojen hupenemiseen sekä kybersodankäyntiin liittyviä uusia uhkia yhteiskuntarauhalle.

Viime vuosien kokemukset Euroopasta osoittavat kuitenkin sen, ettei perinteinen voimapolitiikka ole hävinnyt minnekään. Tämän lisäksi kansannousut, sisällissodat sekä erilaisten aseistautuneiden ryhmittymien taistelut joko toisia ryhmiä tai yksittäisiä valtioita vastaan ovat muuttaneet turvallisuuspoliittista kenttää oleellisesti niistä ajoista, jolloin konfliktit olivat valtioiden välisiä.

Muuttunut turvallisuuspoliittinen ympäristö tulee ottaa huomioon myös puolustuksessa. Nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää vaivaa moni epäkohta. Ensimmäinen on sen selkeä epätasa-arvoisuus, joka perustuu perinteisiin käsityksiin sukupuolirooleista ja yhteiskunnallisesta työnjaosta sekä maskuliiniseen väkivallan kulttuuriin. Toiseksi erityisesti siviilipalvelusta suorittavia rangaistaan valinnastaan pidemmällä palveluksella, josta suoritetun työn korvaus ei noudata mitään työehtosopimuksissa määriteltyä tasoa. Rankimmin järjestelmä rankaisee niitä, jotka eivät suostu tarttumaan aseisiin eivätkä suorittamaan siviilipalvelusta.

Suomen ulkopolitiikassa on perinteisesti painotettu sotilaallista liittoutumattomuutta, diplomatiaa ja rauhanrakentamista. Viime vuosikymmenten aikana Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta on kuitenkin murennettu Nato-yhteistyötä syventämällä.

Asekauppojen kautta Suomi on välillisesti sotkeutunut muun muassa Israelin, Syyrian ja Bahrainin hallitusten ihmisoikeusloukkauksiin sekä Yhdysvaltojen käymiin sotiin. Kallis asevarustelu kuluttaa valtioiden julkisia resursseja kaikkialla maailmassa.

Vasemmiston turvallisuuspolitiikka perustuu rauhanaatteeseen

Maailmassa on tarve sellaiselle rauhaa edistävälle ulkopolitiikalle, joka ei perustu suurvaltapolitikointiin tai sotilaalliseen kilpavarusteluun. Tavoitteena on luoda monenkeskisiin suhteisiin perustuva maailmanjärjestys, jossa jokaisen maan intressissä on sotatoimenpiteistä pidättäytyminen. Rauhaa rakentavan politiikan yhtenä keskeisenä tavoitteena on myös sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäminen. Isot varallisuus- ja tuloerot ovat myös uhka turvallisuudelle.

Suomen tulee pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana. Nato edustaa sellaista etupiiri- ja suurvaltapolitiikkaa, joka on omiaan lisäämään maailmanpoliittisia jännitteitä. Nato-jäsenyyden hakeminen tilanteessa, jossa välit Venäjän ja Nato-maiden välillä ovat kiristyneet, tekisi Suomesta osapuolen tässä asetelmassa. Suomen ei kannata omilla toimillaan heikentää turvallisuuspoliittista asemansa. Puolustuspolitiikan tulee nojata omaan uskottavaan puolustukseen.

Yleinen maanpuolustusvelvollisuus on tarkoittanut järjestelmää, jossa Suomen maanpuolustus nojaa kansan- eikä palkka-armeijaan. Vasemmistonuoret ajaa asevelvollisuuden uudistamista kaikkia sukupuolia koskevaksi valmiusvelvollisuusjärjestelmäksi. Asevelvollisuuden suorittaneille tulee taata osaamista myös siviilikriisihallinnassa, tietoturvassa sekä ympäristökatastrofien hoidossa.

Myös Suomen kansainvälisiä kauppasuhteita tulee tarkastella ulko- ja turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta. Kaupankäynti miehittäjävaltioiden kanssa tulee lopettaa. Suomen on lakattava käymästä asekauppaa sellaisten maiden kanssa, jotka syyllistyvät ihmisoikeusloukkauksiin sekä kansainvälisen oikeuden loukkauksiin tai ovat aseellisen konfliktin osapuolina.

Palestiinassa on käynnissä yksi pitkäaikaisimmista yhä jatkuvista miehityksistä. Sitä ylläpidetään niin Yhdysvaltojen kuin EU:n jäsenmaiden poliittisella ja taloudellisella tuella. Ihmisoikeusloukkausten lopettamiseksi ja rauhan saavuttamiseksi Suomen tulee ajaa Palestiinan miehityksen ja Gazan saarron lopettamista sekä Länsirannalle rakennetun muurin purkamista. Israelin palestiinalaisille on tunnustettava tasa-arvoinen asema ja täydet oikeudet Israelin kansalaisina. Palestiinalaispakolaisten paluuoikeus tulee toteuttaa YK:n päätöslauselman 194 mukaisesti. Vasemmistonuoret vastustaa myös esimerkiksi Länsi-Saharan, Krimin ja Pohjois-Kyproksen miehityksiä.

Pienten kansojen ja kansakuntien, kuten saamelaisten, Skotlannin ja Katalonian, itsemääräämisoikeutta tulee kunnioittaa myös Euroopan unionin sisällä.

Askeleita maailmanrauhaan:

  • Suomi ei hae Nato-jäsenyyttä ja nykyisistä Nato-sopimuksista vetäydytään.
  • Rauhan aikana Suomen asevoimien tulee toimia maan rajojen ulkopuolella pelkästään tarkasti rajattujen, YK-johtoisten humanitääristen operaatioiden osana.
  • Nykyisestä asevelvollisuusjärjestelmästä tulee siirtyä valmiusvelvollisuusmalliin, jossa koko ikäluokkaa koskee kansalaispalvelusvelvollisuus. Kansalaispalveluksen voi suorittaa myös aseellisena palveluksena niin, että osalle asepalveluksen suorittajista annetaan kattava koulutus ja muut koulutetaan lähialueilla tapahtuvien kansainvälisten kriisitilanteiden kehittyessä.
  • Puolustusvoimien määrärahat kohdistetaan peruskoulutukseen ja puolustuksellisiin ratkaisuihin, ei Nato-operaatioihin sopiviin näyttäviin ja kalliisiin projekteihin.
  • Suomi edistää globaalia ydinaseriisuntaa.
  • Asekauppa sotaa käyviin ja ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistyviin maihin lopetetaan.
  • Suomi ottaa selkeän kannan Palestiinan sekä Länsi-Saharan laittomia miehityksiä ja saartoa vastaan ja tunnustaa näiden valtioiden itsenäisyyden.
  • Suomen tulee ajaa EU:n sisällä laittomien miehitysten lopettamiseen tähtääviä taloudellisia pakotteita esimerkiksi Israelin ja Marokon kohdalla.
  • Suomen on tuettava Rojavan alueen autonomiaa ja vastarintaa terrorismia ja sotilaallisia hyökkäyksiä vastaan.