Hyppää sisältöön

Suomen on laillistettava kannabis

Useat maat ovat jo laillistaneet tai dekriminalisoineet kannabiksen käytön ja hallussapidon. Viimeisimpänä Saksa on kolmantena Euroopan maana edistänyt oikeudenmukaisempaa päihdepolitiikkaa laillistamalla kannabiksen hallussapidon. Vasemmistonuoret vaatii, että Suomi seuraa perässä ja kumoaa kannabiksen kieltolain. 

Kannabiksen käyttöön liittyy yhä stigmaa siitä huolimatta, että tutkitusti noin 800 000 suomalaista on joskus kokeillut kannabiksen käyttöä. Kriminalisointi ei myöskään kannusta hakemaan apua mahdollisiin ongelmiin – Kannabiksen käytön myöntäminen tai siitä kiinni jääminen voi estää esimerkiksi mielenterveyspalveluiden saamisen. Ei ole oikeudenmukaista, että joka kuudes suomalainen leimataan nykylainsäädännössä rikolliseksi. 

Kannabiksen käyttö erilaisten sairauksien hoidossa on ollut mahdollista Suomessa vuodesta 2008 asti. Prosessi on kuitenkin raskas ja monivaiheinen ja saattaa aiheuttaa ongelmia reseptin määränneelle lääkärille. Sen vuoksi monet lääkärit eivät myönnä reseptejä lääkekannabikselle, vaikka se olisi paras hoitomuoto. Nyt tuhannet ihmiset joutuvat hankkimaan kannabista muilla keinoin sairauksiensa hoitoon. Laillistamalla kannabiksen mahdollistamme myös sen tehokkaan lääketieteellisen käytön. 

Kannabiksen laillistamisella olisi yhteiskunnallisia hyötyjä myös verotulojen myötä. Esimerkiksi Kanadassa dekriminalisointi toi valtion kassaan verotuloja noin 164,5 miljoonan euron edestä ensimmäisen viiden kuukauden aikana. Samalla mitättömiin kasvatus-, käyttö-, ja myyntirikoksiin menevät kulut säästyisivät. Laillistaminen tulisi toteuttaa luomalla valtiolle Alkoa vastaava monopoli kannabiskauppaan.

Vasemmistonuoret toivottaa kaikille hyvää 420 -päivää ja toivoo, että yhä useampi luopuisi vanhentuneista oletuksistaan ennakkoluuloistaan kannabista kohtaan ja näkisi laillistamisen hyödyt yksilöille sekä yhteiskunnallemme.