26.09.2023
Banderolli.

Kansalaisaloite huumausaineiden käyttöhuoneista eteni keskiviikkona eduskunnan lähetekeskusteluun. Vasemmistonuoret pitävät käyttöhuoneiden laillistamista elintärkeänä tapana vähentää huumausaineiden käytön aiheuttamia haittoja sekä kuolemia.

Kannanotto ajankohtaisesta aiheesta laadittiin osana Miksi tämä on näin? -kurssia, joka on alle 20-vuotiaille jäsenille suunnattu leiri.

20.09.2023
Puheenjohtajaehdokkaat

Vasemmistonuorten puheenjohtajakilpailuun on ilmoittautunut kolme ehdokasta: Maiju Salminen, Ira Vainikainen ja Pinja Vuorinen!

Kysyimme puheenjohtajaehdokkailta kaksi kysymystä:

  • Miltä Vasemmistonuorten tulevaisuus näyttää, jos sinä olet puheenjohtajana
  • Millainen johtaja sinä olet?

Näin puheenjohtajaehdokkaat vastasivat:

09.09.2023
Kuva tyhjästä häkistä ja teksti "Turkistarhauksen aika on ohi."

Vasemmistonuoret: Turkistarhauksen aika on ohi

 

Kuluneena kesänä lintuinfluenssa on lähtenyt leviämään katastrofaalisesti turkistarhoilla. Tauti on levinnyt etenkin länsirannikolla, minne suurin osa tarhoista on keskittynyt. Leviäminen on riski uudelle pandemialle. Lämpenevä ilmasto ja epäinhimillinen eläintuotanto ovat merkittäviä riskitekijöitä kulkutautien synnylle. Vasemmistonuoret vaatii, että pandemiariski minimoidaan lakkauttamalla turkistarhaus Suomessa.

01.09.2023

Olisiko sinussa potentiaalia Vasemmistonuorten seuraavaksi puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi tai littohallituksen jäseneksi?

Täytä lomake (https://extra.vanu.fi/hallitus24) ja ilmoittaudu mukaan vaaleihin!

Vasemmistonuoret järjestävät 32. liittokokouksen Porissa 10.-12. marraskuuta. Liittarissa muun muassa valitaan uusi puheenjohtajisto ja hallitus sekä käsitellään jäsenistön aloitteet ja järjestön uusi poliittinen ohjelma.

01.07.2023
sateenkaarilippu

Vasemmistonuoret ja Vasemmisto-opiskelijat: Hallitus normalisoi sateenkaarivihaa toimettomuudellaan

Kymmenettuhannet ihmiset kerääntyvät tänään Helsinki Pride -viikon päättävään kulkueeseen kapinomaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta ja riemuitsemaan moninaisuudesta. Tänä vuonna kapina on entistä tärkeämpää, sillä Suomeen on muodostettu hallitus, joka normalisoi sateenkaarivihaa.

09.06.2023
Eduskuntatalo.

Kokoomusnuoret, PS-Nuoriso, Demarinuoret, Vihreät nuoret, Vasemmistonuoret, RKP-nuoret, KD Nuoret ja Liike Nyt Nuoret ovat huolestuneita vallan keskittymisestä harvoille poliitikoille siitä huolimatta, että valtaa on pyritty hajauttamaan.

08.03.2023
Nainen huutaa.

Kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3. vaadimme yhdenvertaisuutta, naisten oikeuksien toteutumista, rauhaa sekä naisia sortavien rakenteiden purkamista. Nämä vaatimukset täyttävät katuja ympäri maailmaa tähdäten maailmaan ilman sortoa ja väkivaltaa.

Naiset ympäri maailman joutuvat kohtaamaan epätasa-arvoa, syrjintää, sortoa ja väkivaltaa. Nykyään parhaissakin olosuhteissa naisten on yhä kamppailtava patriarkaalisesti määriteltyjä yhteiskunnallisia rooleja vastaan.

27.02.2023
Tekstiä.

Jäsenäänestyksen tulos vasemmistoliiton liittojäsenyydestä 2023

Vasemmistonuorten neuvoa-antavan jäsenäänestyksen 9.2.-24.2.2023 vasemmistoliiton liittojäsenyydestä voitti JAA-äänet. Äänestysvaihtoehdot kysymykseen “Tulisiko Vasemmistonuorten hakea vasemmistoliiton liittojäsenyyttä?” olivat JAA, EI, TYHJÄ. 

13.02.2023
lautanen, veitsi ja haarukka.

Ateriatuki ja enimmäishinta on sidottava indeksiin

Vasemmistonuoret ja Vasemmisto-opiskelijat vaativat, että aterian enimmäishinnan ja ateriatuen vuorottainen säätäminen edestakaisin lopetetaan ja aterian enimmäishinta ja tuen nosto sidottaan indeksiin. Ateriatuen taso on turvattava tuotantokustannusten kasvun mukaisesti. 

Opiskelija-aterian hinta nousi viime vuoden lokakuussa, kun kela-tuetun aterian enimmäishintaa päätettiin nostaa 50 sentillä. Hinnannousua kompensoitiin 25 sentillä, mikä on laiha lohtu köyhyysrajan alapuolella eläville opiskelijoille. 

06.02.2023
Saamen lippu.

Buori sámiid álbmotbeaivvi! – Bajidehkot Sámi álbmoga jiena

Sámiid álbmotbeaivve ávvudit sámiid kultuvrra ja identitehta. Dađi bahábut Suopma seahtá ain bargat hui olu, vai dat ollašuhtálii eamiálbmotvuoigatvuođaid ja duokŋalii kolonialisttalaš vearredaguidis. Eamiálbmotvuoigatvuođaid ILO 169 -oktasašsoahpamuš lea ain ratifierekeahttá ja sámiid duohtavuođa- ja soabadankommišuvnna barggus leat leamašan stuorra hástalusat. 

Sivut