Lapsella on oikeus vanhempiin.
Oikeusministeriössä on valmisteltu ehdotus vanhemmuuslaiksi ja sen lausuntakierros päättyy tänään äitienpäivänä. Sanna Marinin hallitusohjelmaan kuuluva äitiys- ja isyyslakien uudistaminen vanhemmuuslaiksi tuodaan eduskunnalle syksyllä 2021. Tämän hetkisessä esityksessä ei kuitenkaan ole otettu huomioon useamman kuin kahden vanhemman perheitä.
Vasemmistonuoret vaatii, että julkisten palveluiden ulkoistamisesta ja yhtiöittämisestä luovutaan pysyvästi.
Viime vuosina kunnat ovat ulkoistaneet toimintaansa voimakkaasti liikelaitoksiin ja kuntaomisteisiin osakeyhtiöihin. Yhtiömuotoon on siirretty varsinkin tukipalveluita, joka on johtanut naisvaltaisten alojen palkkojen laskuun. Yhtiöittämisen ja ulkoistamisen oletetut säästöt eivät useinkaan realisoidu suunnitellulla tavalla, ja kustannukset voivat jopa kasvaa.
Laaja joukko opiskelija- ja nuorisojärjestöjä vaatii yhteisessä kannanotossaan, että työuupumuksen aiheuttaman sairausloman aikainen toimeentulo pitää turvata ilman mielenterveysdiagnoosia. Järjestöt esittävät, että Kelan sairauspäivärahaan oikeuttavaksi diagnoosiksi otetaan käyttöön työuupumus. Se mahdollistaisi, että työuupumuksen esiintyvyyttä voitaisiin tilastoida ja seurata sekä kohdistaa toimia sen ennaltaehkäisyyn.
Vasemmistonuoret ja Kansainvälinen Solidaarisuustyö ry (KV-Solid) vaativat Sanna Marinin hallitusta ottamaan vakavasti Turkin huolestuttavan kehityksen. Suomen on Euroopan unionin kautta sekä keskinäisissä suhteissaan Turkkiin vaadittava, että Erdoganin hallinto lopettaa opposition vainoamisen sekä demokratian ja ihmisoikeuksien rapauttamisen maassa.
Neljän hallituspuolueen nuoriso- ja opiskelijajärjestöt vaativat väliriihessä konkreettisia toimia opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen.
Demarinuoret ja Vasemmistonuoret peräänkuuluttavat kohtuuhintaisen asumisen turvaamista erityisesti nuorille ja muille pienituloisille ihmisille eri elämänvaiheessa. Asunto on ihmisoikeus - ja asuntopolitiikalla tulee Suomessa vahvistaa ihmisten mahdollisuuksia oman kodin hankkimiseen sekä edulliseen asumiseen varallisuudesta riippumatta.
Vasemmistonuoret vaatii Marinin hallitusta toteuttamaan Translain uudistuksen, joka turvaa myös alaikäisten itsemääräämisoikeuden. Nuorten ja lasten ihmisoikeudet huomioivaan uudistukseen ovat tällä hetkellä sitoutuneet useat hallituspuolueista, mutta osa haraa vastaan.
Vasemmistonuoret vaatii: Ei Huuhkajia Pietariin!
Jalkapallon EM-kisoja pelataan tulevana kesänä 12 maassa. Koronaviruspandemian vuoksi kisoja on lykätty vuodella ja siirretty maaliskuulta 2020 kesään 2021. Yhtenä kisojen isäntämaista toimii Venäjä, ja Suomen on määrä pelata kaksi alkulohkon otteluistaan Pietarissa. Vasemmistonuoret, aivan kuten lukuisat muutkin suomalaiset, ovat ylpeitä Huuhkajista, jotka selviytyivät lopputurnaukseen, ja odotamme innolla jalkapallomaajoukkueemme menestystä kuningaslajissa.