12.05.2020

Vasemmistonuorten jäsenille tarkoitetun suljetun Facebook-ryhmän jäsenlista on jaettu tiistaina 28.4.2020 kuvakaappauksina julkiseen chattiin, jonka taustalta löytyy tunnettuja äärioikeistolaisia tahoja. Tieto kuvakaappausten jakamisesta chatissa tavoitti Vasemmistonuorten keskustoimiston keskiviikkona 29.4.2020, jonka jälkeen tilannetta on tarkkailtu tiiviisti. Asiasta on tehty rikosilmoitus. Nimilista ja jäsenistölle suunnattu sisäinen viesti julkaistiin myös oikeudessa kielletyn kansallissosialistisen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen verkkosivuilla illalla 11.5.2020.

09.05.2020
Kuvassa luokkahuoneessa istuvia nuoria seuraamassa toimintaa salin edessä.

Kannanotto, vapaa julkaistavaksi heti

Vesa Vihriälän johtama selvitysryhmä ehdottaa raportissaan lukukausimaksuja kaikille opiskelijoille. Hallituspuolueiden nuoriso- ja opiskelijajärjestöt tyrmäävät ehdotuksen. Hallituspuolueiden nuoriso- ja opiskelijajärjestöt vaativat myös, että nykyisistä EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta tulevia opiskelijoita koskevista lukukausimaksuista luovutaan.

28.04.2020
Kollaasi edellisvuosien vappumarssikuvista.

Vappu on Vasemmistonuorille yksi vuoden tärkeimmistä päivistä. Tulethan viettämään sitä kanssamme! Fyysisten kokoontumisten peruuntumisesta huolimatta vappuohjelmassamme on paljon asiasisältöä ja mukavaa yhdessäoloa etäyhteyksien avulla.

21.04.2020
Lapsi hymyilee ja leikkii ilmapalloa.

"Euroopan turvapaikkapoliittinen tilanne on tällä hetkellä muuttumassa laillisten rajanylitysten estämisestä kohti aktiivista heitteillejättöä ja joukkokuolemien hyväksymistä. Tilanne on erittäin huolestuttava sekä kansainvälisten sopimusten että ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta”, toteaa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Liban Sheikh. “Alkuvuoden koronapandemia on kärjistänyt siirtolaispolitiikan epäkohdat uudenlaiseen hätätilaan.”

14.04.2020
Vasemmistonuorten lippuja taivaalla, puolipilvinen päivä.

Alla oleva ohjeistus on voimassa 31.5. asti. Uusi 20.5. julkaistu ja kesäkuussa voimaan astuva ohjeistus on luettavissa täällä.
 

Julkaistu 13.3.2020, päivitetty 8.4.2020 ja 7.5.2020

01.04.2020
Ikonen ja Karau hymyilevät kameralle, kuvien pälle taitettu otsikon teksti.

Poikkeusolot tuovat esille, että yhteiskunnan perusta lepää naisvaltaisten alojen työssä. Hoivatyön, siivouksen, hygienia- ja palvelualojen sekä kasvatuksen sankarit ylläpitävät yhteiskuntaa jopa terveytensä uhalla. He ansaitsevat kiitoksemme ja puheiden lisäksi myös parannuksia työoloihin ja palkkaukseen.

Vasemmistonuoret kiittää naisvaltaisten alojen ammattilaisia ja haastaa kaikki muutkin nuorisojärjestöt osoittamaan konkreettista tukea työnteon sankareille!

26.03.2020
Kollaasi nuorisojärjestöjen puheenjohtajista.

Hallitus valmistautuu kaiken aikaa kevään kehysriiheen poikkeuksellisissa olosuhteissa. Vihreät nuoret, Demarinuoret, Vasemmistonuoret ja RKP-nuoret toivovat hallitukselta elvytystoimia, jotka edistävät ekologista jälleenrakennusta ja tukevat ilmastonmuutoksen kannalta kestävää yhteiskuntaa.

24.03.2020
Anna ja Liban katsovat hymyillen kameraan.

Vasemmistonuoret ja Vasemmisto-opiskelijat vaativat rahareformin toteuttamista eli siirtymistä oikeudenmukaiseen rahajärjestemään. Viime vuosien kestämätön rahapolitiikka on luonut talouskuplan, jonka koronaviruksen aiheuttama kysyntä- ja tarjontashokki on puhkaissut. 

23.03.2020
Kaksi flaikkuja jakavaa henkilöä katsoo kameraan hymyillen.

Kuntavaalit käydään keväällä 2021, ja Vasemmistonuoret yhdessä Vasemmisto-opiskelijoiden kanssa ovat täydellä innolla rakentamassa punavihreää vaalivoittoa ympäri Suomea.

Olemme avanneet lomakkeen, jolla voit ilmoittaa meille olevasi itse ehdolle tai vinkata hyvää tyyppiä, jota kannattaa pyytää mukaan. Näin osaamme tukea sinua kampanjassasi parhaamme mukaan!

Tarjoamme ehdokkaillemme tukea, koulutusta sekä resursseja kuntavaalikampanjointia varten. Asetu siis ehdolle, vinkkaa kavereille ja tule mukaan rakentamaan punavihreiden nuorten ja opiskelijoiden vaalivoittoa!

19.03.2020
Vasemmistonuoria seisoo ulkona talvella, henkilö hymyile..

Vasemmistonuoret peräänkuuluttaa Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä 19.3.2020 johdonmukaisia toimia nuorten laadukkaan seksuaalikasvatuksen mahdollistamiseksi peruskouluissa.

Sivut