Olavi Paajonen
Etelä-Suomen Vasemmistonuoret
Lyhyt esittely
Hei! Olen Vanussa ja erityisesti ESVN:ssä aktiivinen lukiolainen. Liityin Vasemmistonuoriin täytettyäni 15-vuotta kesällä 2024 ja aktivoiduin työryhmätoiminnan muodossa heti. Työskentely sekä Vanun omissa työryhmissä että muussa järjestötoiminnassa on auttanut paljon mm. yhteistyö- ja vaikuttamistaitojen kehityksessä. Olen myös mukana ESVN:n uudessa hallituksessa, ja vaikkei hallituskausi ole vielä kunnolla alkanut, koen jo oppineeni järjestötoiminnasta paljon etenkin Vasemmistonuorissa. Koen, että Vasemmistonuorten hallitukseen pääsy ainoastaan tukisi tätä toimintaa, kun kykenisin vaikuttamaan sekä paikallisesti että maanlaajuisesti. Ennen kaikkea olen tavoitteellinen aktiivi, joka haluaa vaikuttaa samanhenkisten ihmisten kanssa.
Miksi haet liittohallituksen jäseneksi ja mitä haluaisit tehdä tässä luottamustehtävässä?
Itse liityin Vasemmistonuoriin reilu vuosi sitten vastalauseena hallituksen politiikkalle. Valitettavasti tilanne on ainoastaan pahentunut. Näin ollen koen myös Vanun toiminnan tärkeyden vain kasvaneen. Meidän on yhdessä oltava vastavoima oikeistopolitiikalle niin Suomessa kuin maailmallakin. Koen itselleni parhaaksi tavaksi vaikuttaa aktiivisen järjestötoiminnan, sillä vain yhdessä olemme vahvoja. Vasemmistonuoret seisovat niin taloudellisesti kuin ekologisestikin kestävän politiikan takana ja haluan omalla panoksellani tukea tätä päämäärää. En kuitenkaan hae hallitukseen ainoastaan vastustaakseni oikestopolitiikkaa. Haluan myös auttaa Vasemmistonuoria tulemaan Suomen parhaaksi järjestöksi, jonka toimintaan kaikki voivat hypätä mukaan ja aktivoitua. Aina voi omaa toimintaansa parantaa ja tätä haluan olla Vasemmistonuorissa tekemässä. Haluan kaikkien piirien sekä vaikuttavan omalla alueellansa että osallistuvan yhteisölliseen toimintaan muiden piirien kanssa.