Hyppää sisältöön

Sebastian Duran

Keski-Suomen Vasemmistonuoret

Lyhyt esittely

Olen 23-vuotias historian ja kulttuurintutkimuksen opiskelija Jyväskylästä. Vasemmistonuorten aktiivina olen toiminut jo vuodesta 2021. Matkan varrella olen ollut Vantaan Vanun puheenjohtaja, Vanun toimistosihteeri ja Keski-Suomen Vanun hallituslainen kahdesti. Olen myös ollut perustamassa Vanun sosialistista työryhmää. Minua kiinnostaakin luokkatietoisen työväenliikkeen historia ja nykyisyys sekä nuorten rooli siinä. Olen myös aktiivinen opiskelijapolitiikassa Vasemmisto-opiskelijoiden kautta.

Vasemmistonuoret on minulle tärkeä yhteisö, jonka piiristä olen löytänyt oman poliittisen kotini. Vanu onkin paitsi tarjonnut minulle vaikuttamisen väylän ja siihen tarvittavat opit, myös antanut minulle lukuisia ikimuistoisia hetkiä ja elinikäisiä ystäviä.

Miksi haet liittohallituksen jäseneksi ja mitä haluaisit tehdä tässä luottamustehtävässä?

Me nuoret vaadimme radikaalia muutosta ja meillä on vasemmistolaisena nuorisojärjestönä velvollisuus toimia vaatimusten mukaisesti. Haen Vasemmistonuorten liittohallitukseen, koska haluan olla osana tätä muutosta.

Vasemmistonuorten on oltava aidosti saavutettava ja kansainvälinen. Haenkin liittohallitukseen, koska Vasemmistonuoret näyttäytyy edelleen varsin valkoisena järjestönä. Haluan innoittaa muitakin maahanmuuttajataustaisia lähtemään mukaan Vasemmistonuorten toimintaan.

Vasemmistonuoret on sosialistinen järjestö ja sen tulee jatkossa näkyä entistä enemmän toiminnassamme, jotta voimme aidosti tarjota vaihtoehdon kapitalismille. Liittohallituksessa aionkin vaikuttaa siihen, että nuorisoliittomme vastustaa kapitalismia periksiantamattomasti. Meidän vasemmistonuorten pitää esittää konkreettisia keinoja rakentaa romahtavan kapitalismin tilalle järjestelmä, joka edustaa tavallisia ihmisiä pääoman ja voitontavoittelun sijaan.