Hyppää sisältöön

Senni Kokko

Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret

Lyhyt esittely

Hei, olen Senni Kokko, 21-vuotias ja ehdolla Vasemmistonuorten liittohallitukseen. Asun Turussa ja opiskelen sosiaalitieteitä toista vuotta. Vasemmistonuorissa olen pyörinyt vuodesta 2023 lähtien. Toimin Helsingin Vasemmistonuorten hallituksessa yhden kauden vuonna 2024. Tätä nykyä yliopistoelämä on vienyt mennessään ja olen tehnyt nyt pian vuoden viestintää Turun yliopiston vihreän vasemmiston hallituksessa. Olen huomannut kaipaavani Vasemmistonuorten konkretiaa ja radikaaliutta kaiken akateemisuuden keskellä. Siksi olisikin upeaa päästä kehittämään järjestöä yhä useammalle helpommin lähestyttävämmäksi ja yhteisölliseksi paikaksi. <3 Vasemmistonuoret on tuonut elämääni huimasti uusia ihmisiä, kokemuksia ja lohtua, joista en haluaisi kenenkään jäävän paitsi.

Miksi haet liittohallituksen jäseneksi ja mitä haluaisit tehdä tässä luottamustehtävässä?

Ajatus liittohallitukseen hakemisesta jäi kutkuttelemaan mieleeni jo vuoden 2023 liittokokouksessa. Vasemmistonuoret on opettanut minulle paljon järjestötoiminnasta sekä yhteisöllisyyden merkityksestä. Vasemmistonuoret tunnetaan sen rohkeasta politiikasta, jonka pitäisi näkyä myös osana suoraa toimintaa. Kansainvälistä yhteistyötä muiden vasemmistolaisten nuorisojärjestöjen kanssa tulisi kehittää ottamalla huomioon maapallon rajalliset resurssit. Liittohallituksen vierailut piirien välillä mahdollistaisivat yhteistyön piirien välillä ja lisäisivät järjestön saavutettavuutta.

Vasemmistonuorten tulisi toimia samanhenkisten nuorten kohtaamispaikkana, mutta samalla tunnistaa poliittisen keskustelun tärkeys. Valjastaisin sosiaalipoliittisista opinnoista ja aiemmasta toiminnasta vanussa rakenteita ravistelevaa politiikkaa tulevalla kaudella. Vasemmistonuorten tulisi peräänkuuluttaa kansainvälisiä, ekologisia ja antikapitalistisia arvoja!