Huominen ilman pelkoa -kampanjan lakialoite varmistaisi kansainvälisten velvoitteiden noudattamisen ja estäisi muun muassa kansallissosialistisen Suomen vastarintaliikkeen marssimisen itsenäisyyspäivänä.
Poliittista väkivaltaa käyttävä Suomen vastarintaliike marssii itsenäisyyspäivänä Helsingissä. Poliisi on ilmoittanut turvaavansa uusnatsien kulkueen ja kertonut, ettei sillä ole keinoja estää Suomen vastarintaliikkeen marssia.
– Me allekirjoittaneet tuomitsemme tämän toiminnan ja vaadimme, että Suomen hallitus edistää lakialoitetta järjestäytyneen rasismin kitkemiseksi Suomesta. Poliisille on annettava lainsäädännössä mahdollisuudet estää ja puuttua fasistiseen toimintaan, sanovat Huominen ilman pelkoa -kampanjan allekirjoittaneiden järjestöjen puheenjohtajat.
Huominen ilman pelkoa -kampanjan vetoomuksen on allekirjoittanut 32 000 suomalaista. Tämä on selkeä osoitus siitä, että suomalaiset haluavat estää järjestäytyneen rasistisen toiminnan. Huominen ilman pelkoa – järjestäytynyt rasismi rikoslakiin on sitoutumaton kansalaiskampanja, jonka tavoitteena on näyttää, ettemme suostu pelkäämään erilaisuutta ja ettei rasistiselle toiminnalle ole sijaa yhteiskunnassamme. Kampanjan tavoitteena on saattaa järjestäytynyt rasismi rikoslakiin yli 100 kansanedustajan allekirjoittamalla lakialoitteella.
Lue koko lakialoite täältä.
Lisätietoja: Kampanjan perustajat Jaakko Mustakallio ja Saara Ilvessalo, 045 652 0589 & 0400 504 089, Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi, 040 545 4753
Allekirjoittajat
POLIITTISET JÄRJESTÖT
RKP-nuoret, puheenjohtaja: Ida Schauman, 040 1824 969
Kokoomusopiskelijat, puheenjohtaja: Marianna Kupias, 044 239 9029
Demarinuoret, puheenjohtaja: Mikkel Näkkäläjärvi, 040 076 5002
Sosialidemokraattiset opiskelijat, puheenjohtaja: Hanna Huumonen, 045 112 9299
Keskustan opiskelijaliitto, puheenjohtaja: Anniina Sippola, 050 389 7260
Vihreät nuoret, puheenjohtajat: Jaakko Mustakallio & Saara Ilvessalo, 045 652 0589 & 040 050 4089
Vasemmistonuoret, puheenjohtaja: Anni Ahlakorpi, 040 545 4753
Vasemmisto-opiskelijat ry, pj Pinja Laukkanen, 040 140 2229
VALTAKUNNALLISET JÄRJESTÖT
Kehitysyhteistyön palvelukeskus KEPA ry, toiminnanjohtaja Timo Lappalainen ja puheenjohtaja Pertti Majanen
Suomen ylioppilaskuntien liitto – SYL ry, puheenjohtaja: Heikki Koponen, 044 906 5007
Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry, puheenjohtaja Jemi Heinilä, 050 389 1000
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto – NUVA ry, puheenjohtaja: Kimi Uosukainen, 044 777 0561
Suomen lukiolaisten liitto, puheenjohtaja: Elli Luukkainen, 050 433 3171
Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry, puheenjohtaja: Jasmina Khabbal, 044 7530 581
Naisasialiitto Unioni, puheenjohtaja: Katju Aro, 040 773 9632
Lääkärin sosiaalinen vastuu ry, puheenjohtaja: Kati Juva
ALUEELLISET JÄRJESTÖT
Aalto yliopiston ylioppilaskunta, puheenjohtaja: Milja Asikainen, 050 520 9420
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, puheenjohtaja: Susanna Jokimies, 050 543 9610
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta, puheenjohtaja: Lasse Heikkilä, 045 137 1964
Tampereen yliopiston ylioppilaskunta, puheenjohtaja: Mikael Malkamäki, 050 361 2845
Taideyliopiston ylioppilaskunta, puheenjohtaja: Piia Peltola, 044 980 4064
Turun yliopiston ylioppilaskunta, puheenjohtaja: Riina Lumme, 045 320 5125
Allekirjoita vetoomus!
Aloite Facebookissa
#rasismirikoslakiin
Lagförändringen för att utrota organiserad rasism måste göras omedelbart
Morgondag utan rädsla -kampanjens lagändringsförslag skulle säkerställa uppföljningen av våra internationella förpliktelser och skulle förhindra nationalsocialistiska Finska motståndsrörelsens marsch på självständighetsdagen.
Finska motståndsrörelse som använder politisk våld marscherar i Helsingfors på självständighetsdagen. Polisen har meddelat att de tryggar nynazisternas tåg och har berättat att polisen inte har verktyg att förhindra Finska motståndsrörelsens marsch.
– Vi undertecknande fördömer denna typ av verksamhet och kräver att Finlands regering främjar detta lagförslag för att utrota organiserad rasism från Finland. Polisen måste ges genom lagstifning tillräckliga verktyg för att förhindra och ingripa i fasistisk verksamhet, säger ordföranden för organisationer som har undertecknat Morgondag utan rädsla -kampanjens motion.
Morgondag utan rädsla -kampanjens motion har undertecknats av 32 000 finländare. Detta visar tydligt att finländarna vill sätta punkt på organiserad rasistisk verksamhet. Morgondag utan rädsla – organiserad rasism till brottslagen är politiskt obunden medborgarkampanj vars mål är att visa att vi vägrar att vara rädda för olikhet och att rasistisk verksamhet inte har plats i vårt samhälle. Kampanjens mål är att få organiserad rasism till brottslagen med ett lagförslag som har undertecknats av över 100 riksdagsledamöter.
Skriv under motionen!
#rasismirikoslakiin
Bill to eradicate organised racism must be made immediately
Legislative proposal prepared by the Tomorrow without fear -campaign would secure following through our international obligations and stop the nationalsocialist Finnish defence league’s parade on independence day.
Finnish defence league, which uses political violence, will marsch in Helsinki on independence day. The police has notified that it will secure the neo-nazis’ parade and has told it lacks tools to stop Finnish defence league’s parade.
– Vi who have signed the petition condemn this type of activity and demand that the Finnish government advances this legislative proposal to eradicate organised racism from Finland. The police must be, through legislation, given adequate tools to prevent and intervene in facist activity, say spokespersons for organistions who have signed the Tomorrow with out fear -campaign’s petition
Tomorrow without fear -campaign’s petition has been signed by 32 000 Finns. This shows without doubt that Finnish people want to put stop to organised racist activity. Tomorrow without fear – organised racism to the Penal Code is a disengaged citizen campaign which has as its goal to show that we are not afraid of being different and that racist activity has no place in our society. Campaign’s goal is to get organised racism forbidden in the Penal Code by a legislative proposal signed by over 100 members of parliament.
Sign the petition!
#rasismirikoslakiin