Hyppää sisältöön

Toivomuslista energiakriisin ratkaisemiseksi

Vasemmistonuoret lähettää Arkadianmäelle toivomuslistan sähkön hintakriisin ratkaisuista.

Ratkaisujen etsinnässä on oltava 4 päätavoitetta: tukien oikea kohdentaminen, energiamarkkinoiden korjaaminen, energian säästäminen ja uusiutuvan energiantuotannon rakentaminen. Mikäli emme toimi nyt, tulee ensi talvi olemaan mahdollisesti jopa tätä vaikeampi.

Tukitoimien hyödyt eivät saa valua suurituloisille kotitalouksille, vaan niiden on kohdistuttava sitä eniten tarvitseville pieni- ja keskituloisille. Suomessa suurituloiset käyttävät jopa viisinkertaisesti enemmän sähköä kuin pienituloiset. Heillä on varaa sekä maksaa että säästää energiasta.

Energiakriisi on kouriintuntuvasti näyttänyt, mihin riippuvuus fossiilisista polttoaineista ja vitkastelu uusiutuviin investoinnissa voi johtaa. Kotimaisen hiilettömän sähkön tarve tulee jatkossa kasvamaan myös teollisuuden ja liikenteen vihreän siirtymän myötä. Lisäksi meidän on pikimmiten irtauduttava öljy- ja kaasudiktatuureja tukevasta fossiilisten polttoaineiden tuonnista ja pyrittävä energiaomavaraisuuteen jo lähitulevaisuudessa.

Toivomme täksi talveksi:

  • Energian säästämiseen kannustavaa hintakattoa sähkölle niin sanottua Norjan mallia mukaillen.
  • Kotitalouksien ja pienyritysten voimakkaampaa tukemista sähkölaskuista selviämiseen esimerkiksi tuen omavastuuosuutta laskemalla.

Toivomme tuleviksi talviksi:

  • Uusiutuvan energian ja julkisomisteisen sähköntuotannon massiivista lisärakentamista. Säätövoimaksi varataan esimerkiksi biokaasua ja haketta, tulevaisuudessa myös vetyä.
  • Valtiollisen energiayhtiön perustamista omavaraisuuden ja huoltovarmuuden selkärangaksi: Fortum on vedettävä pois pörssistä, osakeyhtiömalli purettava ja muutettava takaisin liikelaitokseksi.
  • Sähköverkon palauttamista takaisin julkiseen omistukseen.
  • Uusien ydinvoimalahankkeiden käynnistämisen selvittämistä. Hyödynnetään kokeellisen reaktoriteknologian sijasta taatusti toimivia ratkaisuja. Pienydinvoimalat voivat auttaa aikaisintaan vuosikymmenen päästä.

 Lämmintä joulua ja valoisaa uutta vuotta kaikille!