Hyppää sisältöön

Vasemmistonuoret ja Vasemmisto-opiskelijat: Hallitus vihaa nuoria

Orpon oikeistohallitus aloittaa huomenna budjettiriihen, jossa päätetään ensi vuoden talousarviosta ja jatketaan tutulla linjalla nuorten ja opiskelijoiden turpaanvedossa. 

✂️ Leikkurin alla budjettiriihessä ovat muun muassa nuorisotyö ja nuorisoala. Hallitus toteaa omassa ohjelmassaan, että “nuorten syrjäytyminen ja pahoinvoinnin kasvu ovat yhteiskuntamme suurimpia haasteita”. Samaan aikaan se tekee kaikkensa nuorten pahoinvoinnin lisäämiseksi ja nuorten syrjäyttämiseksi.

✂️ Nuorisoalalle on kaavailtu  6,5 miljoonan leikkauksia ensi vuodelle, joka tarkoittaa yli 16% lovea nuorisoalan järjestöjen valtionavustuksiin. Tällä tulee olemaan lamaannuttavat vaikutukset juuri sille toimialalle, joka on keskiössä syrjäytymisen vastaisessa työssä. Nuorista 31 prosenttia kokee, että ilman nuorisotyötä heillä ei ole enää turvallista aikuista elämässään ja lähes 40 prosenttia kokee, että ilman nuorisotyötä heillä ei olisi enää ryhmää, johon kuulua. Nuorisotyöhön laitetun rahan on arvioitu maksavan itsensä jopa tuplana takaisin. Nuorisotyö pyörii monilta osin vapaaehtoistyöllä, jota tehdään vuosittain arviolta 7,4 miljoonaa tuntia. Tähän työhön sijoitettu euro maksaa itsensä tutkitusti kuusinkertaisena takaisin. Hallitus haluaa antaa itsestään kuvaa varsinaisina talousosaajina, mutta tiedämme jo nyt, että nuorisoalan leikkaukset tulevat maksamaan tulevaisuudessa moninkertaisesti näitä leikkauksia enemmän. 

✂️ Myös sosiaali- ja terveysalan järjestöihin kohdistuu mittavia leikkauksia. Mielenterveysjärjestöjen työstä leikkaaminen keskellä mielenterveyskriisiä on yhtä järkevää kuin peiton jatkaminen leikkaamalla toisesta päästä. Samalla terapiatakuun sekä hoitotakuun ikäraja lasketaan 23 ikävuoteen, mikä jättää merkittävän osan nuorista kipeästi tarvitun hoidon ulkopuolelle ja piteneviin hoitojonoihin odottamaan.

✂️ Leikkaukset ovat  täysin ylimitoitettu virhe, jonka seurauksia maksetaan moninkertaisena tulevaisuudessa. Leikkausten pakkototeutus ja pompottelu toimialalta toiselle johtaa väistämättä ei-toivoittuihin seurauksiin ja leikkuriin joutuvat kerta toisensa jälkee kohteet joiden arvoa hallitus ei osaa nähdä. Yksi esimerkki on ammatillinen koulutus, joka on joutunut tällä hallituskaudella jo kohtuuttomien säästöjen kohteeksi. 

🙅 On täysin väärä lähtökohta asettaa nuoriin kohdistuvat leikkaukset toisia nuoriin kohdistuvia leikkauksia vastaan. Jos hallitus noudattaisi omaa ohjelmaansa ei nuorilta leikattaisi lainkaan. Valtionvarainministeri sanoo kaikkien osallistuvan talkoisiin samalla, kun esimerkiksi turkistarhoille ja naisvihamielisille järjestöille hassataan rahaa ja varakkaat jatkavat porskuttamistaan kevennetyllä verotuksella.