Hyppää sisältöön

Piirien toiminta

Vasemmistonuoret toimii ympäri Suomen! Vasemmistonuorilla on yhdeksän piirijärjestöä ja paikallisosastoja, jotka järjestävät tapahtumia, koulutuksia ja rentoja hengailuiltoja paikallisesti. Tutustu oman piirisi toimintaan ja tule rohkeasti mukaan! Piirijärjestöjen ja paikallisosastojen toiminta-alueet muodostuvat seuraavasti:

Etelä-Suomen Vasemmistonuoret

Etelä-Suomen Vasemmistonuoret – tuttujen kesken ESVN – on 1987 alkunsa saanut reilun poliittinen nuorisojärjestö, joka kattaa sekä Helsingin että Uudenmaan. Ruohonjuuritason toimijoina piiriin kuuluu lisäksi kaksi paikallisosastoa: Helsingin ja Vantaan Vasemmistonuoret. ESVN:n väkeen voit törmätä festareilla, Asunnottomien yössä, mielenosoituksissa, puistobileissä, messuilla, kadunvaltauksissa, keikoilla, futiskentillä – kaduilla ja kabineteissa.

ESVN:n aktiivit ovat kirjava kokoelma alle kolmekymppisiä vasemmistolaisia: amiksia ja akateemisia, duunareita ja työttömiä, sivareita ja stevareita, kotivanhempia ja uraohjuksia. Yhdistävä linkki on vasemmistolainen maailmankatsomus sekä halu tekoihin puheen sijaan. Pääsyvaatimuksia ja ennakkoasetelmia ei tunneta: vaatimuksena ei ole rautainen tietämys puoluepoliittista peleistä tai halu tanssia palavilla barrikadeilla. Piirin toiminnasta löytää jokainen itselleen sen sopivimman vaihtoehdon ja toiminta on sitä, millaiseksi aktiivit sen tekevät – omat arvot ja intressit ovat kaiken lähtökohtana.

Helsingin Vasemmistonuoret

Helsingin Vasemmistonuoret kokoaa yhteen 13-29-vuotiaita helsinkiläisnuoria vaikuttamaan näiden tavoitteiden puolesta. Toimimme kaduilla ja kabineteissa eli toimintatapamme vaihtelevat mielenosoituksista, tempauksista ja kampanjoista pitkäjänteiseen vaikuttamiseen erilaisissa kansalaisjärjestöissä, verkostoissa, ammattiyhdistysliikkeessä ja julkisuudessa.

Tule rohkeasti mukaan muuttamaan Helsinkiä ja maailmaa!

Vantaan Vasemmistonuoret

Vantaan Vasemmistonuoret ry on Etelä-Suomen Vasemmistonuorten paikallisosasto, joka toteuttaa sosialistista, demokraattista, feminististä ja punavihreää poliittista toimintaa Vantaan alueella. Toimintaamme kuuluvat erilaiset tapahtumat ja paikallisiin poliittisiin elimiin vaikuttaminen. Olemme muun muassa järjestäneet toimintaa Vantaan nuorisovaltuuston kanssa. Tuemme myös jäseniämme vaalikampanjoissa. Voit jäsenenä osallistua toiminnan ja tapahtumien suunnitteluun. Tee Vantaasta sinun näköinen!

Vantaa on yksi Suomen monikulttuurisimmista kaupungeista, joten toivotamme toimintaan tervetulleiksi ihmisiä kaikista taustoista. Tehdään yhdessä tasa-arvoisempaa paikallispolitiikkaa!

Hämeen Vasemmistonuoret

Hämeen Vasemmistonuoret toimii Hämeen, Pirkanmaan ja Vaasan vaalipiirien alueella. Yhdistyksen ensisijainen tarkoitus on tukea kaikkia sen alueella toimivia paikallisia osastoja ja toimintaryhmiä. Paikallinen toiminta käynnistyy aina paikallisen jäsenen aloitteesta. Aktiivista toimintaa on tällä hetkellä Lahdessa, Tampereella ja Vaasassa. Koska piiri on suuri, eikä paikallista toimintaa ole kaikkialla, järjestämme säännöllisesti kaikille jäsenillemme avoimia tapaamisia.


Vasemmistonuorten toimintaan voi osallistua niin suurella innolla kuin huvittaa. Toimintaan voi heittäytyä täysillä tai vierailla silloin tällöin, oman jaksamisen mukaan. Haluamme, että meidän piirin alueella toiminta on jäsentensä näköistä, joten piirin puheenjohtajaa sekä toiminnanjohtajaa ja osastojen puheenjohtajia saa aina lähestyä toiveilla ja ideoilla. Vasemmistonuorten kautta voi järjestää vaikka ja mitä, vain taivas on rajana, ja apua järjestämiseen saa aina, yksin ei koskaan tarvitse puuhailla.

Tampereen Vasemmistonuoret

Tampereen osasto järjestää lähes viikoittain erilaista ohjelmaa askartelupajoista keskusteluiltoihin. Järjestettävä toiminta suunnitellaan yhdessä kuukausittaisissa jäsenmiiteissä, joissa kaikilla jäsenillä on mahdollisuus vaikuttaa järjestettävään toimintaa omilla toiveillaan. Tiedot Tampereen osaston ajankohtaisista tapahtumista löydät Instagramista.

Lahden Vasemmistonuoret

Lahden osaston motto on “Lahe näköst toimintaa” ja se kiteyttää osaston toiminnan hyvin. Tapahtumat suunnitellaan ja järjestetään yhdessä, ja niistä muokkautuu mielenkiintoinen kattaus erilaista toimintaa aktiivien kiinnostuksen kohteiden ja taitojen mukaan. Lahdessa järjestetään tasaisin väliajoin uusien iltoja, jotka ovat loistava mahdollisuus hypätä toimintaan mukaan. Infot Lahden tapahtumista löydät Instagramista!

Vaasan Vasemmistonuoret

Vaasan toimintaryhmä on kaksikielinen ja se kokoaa Vaasan seudulla asuvia sosialisteja, kommunisteja ja muita vasemmistolaisesti ajattelevia nuoria. Vaasan Vasemmistonuoret järjestävät kuukausittain tapahtumia keskustelutilaisuuksista rentoihin jäseniltoihin, joten tule matalalla kynnyksellä mukaan toimintaan! Toimintaryhmän tapaamisista ja tapahtumista tiedotetaan Instagramissa.

Vasa Vänsterunga är tvåspråkig och samlar socialister, kommunister och andra vänsterinriktade unga i Vasa regionen. Vasa Vänsterunga anordnar varje månad olika evenemang som varierar från diskussionstillfällen till mysiga medlemskvällar. Information om möten och evenemang i verksamhetsgruppen meddelas på Instagram.

Vaasan Vasemmistonuorten koordinaattorina toimii Tiki Torrkulla ja Sampsa Telaranta.

Itä-Suomen Vasemmistonuoret

Itä-Suomen Vasemmistonuoret on vasemmistolainen nuorisojärjestö, joka toimii parantaakseen nuorten elinoloja ja laajentaakseen heidän yhteiskunnallisia oikeuksiaan. Tavoitteenamme on muuttaa suomalaista yhteiskuntaa ja koko maailmaa tasa-arvoiseksi ja demokraattiseksi, sekä saada aikaan moniarvoisuuteen ja kaiken elämän kunnioittamiseen perustuva yhteiskunta.

Itä-Suomen Vasemmistonuorten toiminta-alueeseen kuuluvat Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen eduskuntavaalipiirit. Itä-Suomen alueella on toimiva paikallisosastot Joensuussa, jonka lisäksi paikallistoimintaa järjestävät Kuopion, Kotkan ja Lappeenrannan toimintaryhmät.

Toimintatapamme vaihtelevat kunnittain. Järjestämme keskustelutilaisuuksia, kokouksia, mielenosoituksia, tempauksia, kadunvaltauksia, kampanjoita ja bänditapahtumia, pidämme järjestön esittelypöytää, teemme vaalityötä ja olemme ehdokkaina vaaleissa. Teemme yhteistyötä eri kansalaisjärjestöjen, kuten ympäristö- ja rauhanjärjestöjen kanssa. Pyrimme vaikuttamaan kaikilla tasoilla tavoitteidemme saavuttamiseksi.

Vaikka paikkakunnallasi ei olisikaan Vasemmistonuorten toimintaa, ei huolta! Olet tervetullut mukaan muiden paikkakuntien paikallistoimintaan sekä piirijärjestön toimintaan. Piirijärjestöltä saat myös tukea, mikäli haluat perustaa toimintaryhmän paikkakunnallesi tai esimerkiksi järjestää jonkin tapahtuman. Voit myös laittaa meille viestiä ja pyytää vierailemaan paikkakunnallasi.

Piirijärjestö voi resurssiensa puitteissa avustaa matkakustannuksissa jos haluat lähteä piirin alueella eri paikkakunnalle Vasemmistonuorten tapahtumaan. Voimme myös tarvittaessa yrittää järjestää majoitusta paikallisten aktiivien luona.

Etelä-Kymen Vasemmistonuoret

Etelä-Kymen Vasemmistonuoret on Kotkan, Pyhtään ja Haminan alueen kattava Itä-Suomen Vasemmistonuorten alainen radikaali ja punavihreä toimintaryhmä, joka toimii sekä kaduilla että kabineteissa. Toimintaryhmä toimii vasemmistolaisten nuorten yhdyssiteenä Kotkan seudulla ja sen toiminnassa pääsee tutustumaan muihin vasemmistolaisesti ajatteleviin nuoriin. Etelä-Kymen Vasemmistonuorten toiminta vaihtelee mielenosoituksista puoluetoimintaan osallistumiseen. Toimintaa järjestetään aktiivien toiveiden mukaisesti, joten osallistumalla toimintaan pääsee myös vaikuttamaan siihen millaista Vasemmistonuorten toimintaa Kotkan seudulla järjestetään.

Joensuun seudun Vasemmistonuoret

Joensuun seudun Vasemmistonuoret on Joensuun seudulla toimiva radikaali punavihreä nuoriso- ja kansalaisjärjestö, joka toimii sekä kaduilla että kabineteissa. Toimimme vasemmistolaisten nuorten yhdyssiteenä Joensuun seudulla ja toiminnassamme pääsee tutustumaan muihin vasemmistolaisesti ajatteleviin nuoriin. Joensuun seudun Vasemmistonuorten toiminta vaihtelee mielenosoituksista palstaviljelyyn ja peli-illoista kulttuuritapahtumiin. Järjestämme toimintaa aktiivien toiveiden mukaisesti, joten tulemalla mukaan toimintaamme pääsee myös vaikuttamaan siihen millaista toimintaa Joensuun seudun Vasemmistonuoret järjestää.

Kuopion Vasemmistonuoret

Kuopion Vasemmistonuoret on Kuopion seudulla toimiva Itä-Suomen Vasemmistonuorten alainen radikaali ja punavihreä toimintaryhmä, joka toimii sekä kaduilla että kabineteissa. Toimintaryhmä toimii vasemmistolaisten nuorten yhdyssiteenä Kuopion seudulla ja sen toiminnassa pääsee tutustumaan muihin vasemmistolaisesti ajatteleviin nuoriin. Kuopion Vasemmistonuorten toiminta vaihtelee aina jäsenilloista mielenosoituksiin. Toimintaa järjestetään aktiivien toiveiden mukaisesti, joten osallistumalla toimintaan pääsee myös vaikuttamaan siihen millaista Vasemmistonuorten toimintaa Kuopiossa järjestetään.

Lappeenrannan Vasemmistonuoret

Lappeenrannan Vasemmistonuoret on hiljattain perustettu toimintaryhmä, johon ovat tietysti tervetulleita myös muissa Etelä-Karjalan kunnissa asuvat. Toimintaa suunnitellaan vielä, ja haluammekin koota paikallisia vasemmistolaisia nuoria ideoimaan kaikenlaista kivaa yhteistä tekemistä ja tapoja vaikuttaa. Olitpa sitten kokenut aktiivi tai vasta äskettäin Vasemmistonuorista kiinnostunut, otamme juuri sinut mielellämme mukaan!

Parhaiten ajan tasalla pysyt seuraamalla meitä Instagramissa (linkki alla). Jos jokin askarruttaa, ota yhteyttä joko Instassa tai sähköpostilla osoitteeseen lprvanu@gmail.com. Koordinaattoreina toimivat Eevi Romppanen ja Julle Kosunen.

Kainuun Vasemmistonuoret

Kainuun Vasemmistonuoret on poliittinen nuorisojärjestö joka toimii yhtenä Vasemmistonuorten piirijärjestöistä, alueenaan Kainuun maakunta ja Vaala. Sen tavoitteena on edistää vasemmistolaisia arvoja, sekä parantaa yksilön asemaa ja vapauksia niin paikallisella kuin yhteiskunnallisellakin tasolla. Tervetuloa mukaan aktiiviseen toimintaan!

Kajaanin Vasemmistonuoret

Kajaanin Vasemmistonuoret ry on Kajaanissa toimiva poliittinen nuorisojärjestö. Yhdistyksen toiminta alkoi 24.7.2013 useamman vuoden tauon jälkeen. Yhdistys on toukokuusta 2017 alkaen ollut Kainuun Vasemmistonuorten paikallisosasto. Kajaanin Vasemmistonuorten kautta halutaan tarjota Kajaanilaisille nuorille vaikutuskanava sekä paikallisiin, kansallisiin, että globaaleihin asioihin. Osallistumme poliittiseen vaikuttamiseen eri yhteiskunnan saroilla.

Kajaanin Vasemmistonuoret tekee tiivistä yhteistyötä Kainuun Vasemmistonuorten piirijärjestön ja Kainuun Vasemmiston kanssa. Yhteistyötä on myös Jormuan Demokraattisten nuorten kanssa, jonka paikallisosasto toimii Kajaanissa. Vuoden tapahtumiin kuuluu muun muassa koulutusta, luentoja, peli-iltoja, tutustumiskäyntejä, leirejäm sekä rentoa yhdessäoloa. Lisäksi otamme osaa Kajaanissa järjestettäviin tapahtumiin (mm. Vappu, Kainuu Pride, Markkinakatu sekä Yritysten yö).

Keski-Suomen Vasemmistonuoret

Keski-Suomen Vasemmistonuoret ry (KSVN) on Keski-Suomen vaalipiirin alueella toimiva vasemmistolainen nuorisojärjestö ja yksi Vasemmistonuorten yhdeksästä piirijärjestöstä. Toiminta on keskittynyt Jyväskylään, mutta piirijärjestö järjestää ajoittain tapahtumia myös muissa kaupungeissa ja kunnissa. Piirin alueella on myös yksi aktiivinen osasto: Suolahden Vasemmistonuoret ry.

KSVN toimii demokratian, oikeudenmukaisuuden, solidaarisuuden ja tasa-arvon puolesta niin kaduilla kuin kabineteissakin. Aktiivejamme voi löytää vaikkapa erilaisista mielenosoituksista ja tempauksista, järjestön esittelypöydän takaa messuilta ja rennoista jäsenilloista. KSVN järjestää kuukausittaisin tapahtumia, kuten esimerkiksi jäsenistölle ja toiminnasta kiinnostuneille suunnattuja toveri-iltoja, joiden teemat vaihtuvat kuukausittain. Pidämme kokouksia piiritoimistollamme Jyväskylän yläkaupungilla, kirjoitamme teräviä kannanottoja sekä teemme paljon muuta.

Ajankohtaista tietoa tapahtumistamme ja toiminnastamme saat Instagramista. KSVN:llä on myös aktiivinen keskusteluryhmä Whatsappissa, jonka linkin saat liityttyä jäseneksi. Tervetuloa mukaan!

Lapin Vasemmistonuoret

Vapaa Pohjola -manifesti

Pitkät välimatkat, katoavat palvelut, elinkeinoelämän haasteet ja poismuutto ovat suomalaisen syrjäseudun arkipäivää. Vastuu on sysätty kansalaisille, vaikka myös yhteiskunta ajaa ihmisiä kohti urbaania elämää. Päätökset tehdään kapeakatseisesti sen mukaan, missä väkeä vilisee. Kansanedustajien vaikutusalue on maantieteellisesti koko maa. Harva päättäjä kuitenkaan tietää, miten suurimmassa osassa Suomea eletään. Pelkästään väkilukuun perustuva vaalitapa ajaa kaupunkiseutujen kehittymistä ja syrjäseutujen näivettymistä. Lapin autonomiaa on lisättävä, jotta Lapin ulkopuoliset toimijat eivät pääsisi rikastumaan maakunnan luonnonvaroilla ja ympäristöllä vieden samalla verotulot Lapin ulkopuolelle. Yritysten tulisi ensi kädessä hyödyttää maakunnan taloutta sekä asukkaita ja huomioida toiminnassaan ilmastonmuutos sekä Lapin hauras ja ainutlaatuinen luonto.

Lapin maakunnan pinta-ala kattaa noin kolmasosan maamme alasta. Vaalipiiristä, joka kattaa koko maakunnan, valitaan kuitenkin vain seitsemän kansanedustajaa kahdestasadasta. Vaalipiiristä puolet on saamelaisten kotiseutualuetta, jolta ei ole ollut yhtään kansanedustajaa vuoden 2011 jälkeen. On järjenvastaista ja epäoikeudenmukaista ajatella, että näiden kahden alueen alueen ääni saataisiin kuuluviin seitsemän poliitikon voimin. Lapin Vasemmistonuoret vaatii syrjäseutuja edustavien vaalipiirien kansanedustajakiintiöiden kasvattamista. Lapin maakunta poikkeaa olosuhteiltaan ja elinkeinorakenteeltaan selkeästi muusta Suomesta. Yhteneväisyyksiä on enemmän Ruotsin ja Norjan Lapin kuin Etelä-Suomen kanssa. Poliittinen äänitorvi tulisi ojentaa heille, joilla on oikeasti tietoa alueen elämästä. Maakunnan itsemääräämisoikeutta on lisättävä vaalein valittavalla maakuntavaltuustolla. Maakuntavaltuusto lisäisi alueen itsehallintoa ja loisi paremmat mahdollisuudet toteuttaa yhdenvertaista ja laadukasta sosiaali- ja terveyspalveluita.

Lapin Vasemmistonuoret vaatii suhteellisuudentajuista liikennepolitiikkaa. Vastustamme kilometreihin pohjautuvaa tienkäyttöveroa. On epäoikeudenmukaista, että rivikansalaiselta peritään tasaveroa kun matkaa postiin voi kertyä suuntaansa jopa 100 kilometriä enemmän kuin kaupunkilaisella. Yksityisautoilua tulee helpottaa alueilla, joilla sen käyttö on olosuhteiden puitteissa pakollista. Vastaavasti alueilla, joilla yksityisautoilun tarvetta ei ole, autoilua tulee verottaa enemmän. Tämä mahdollistetaan suurten asutuskeskusten ruuhkamaksuina ja autoilijoiden syrjäseutulisinä alueilla, joissa julkisen liikenteen käyttö peruspalveluiden saavuttamiseksi on käytännön mahdottomuus. Ympäristöystävällistä matkustamisesta täytyy tehdä kannattavampaa nopeimmilla junilla sekä parantamalla Lapin sisäistä julkista liikennettä ja varmistamalla liikenteen jatkuvuus myös turistikauden ulkopuolella. Lapin kaupunkialueilla julkisen liikenteen on oltava sujuvaa ja kustannustehokkaampaa. Vuoroja on lisättävä erityisesti viikonloppu- ja ilta-aikoihin.

Jokaisella tulee olla mahdollisuus maksuttomaan ja tasa-arvoiseen koulutukseen. Opiskelupaikkojen keskittäminen kasvukeskuksiin pitkittää välimatkoja opiskelupaikkakunnan ja kotipaikkakunnan välillä. Se myös eriarvoistaa koulutuksen saavutettavuutta kaupungissa ja syrjäseuduilla asuvien nuorten kesken. Maakunnassa on säilytettävä sekä ammattikorkeakoulu että yliopisto ja lisättävä näiden kanssa tehtävää kehittämis- ja innovaatiotyötä erityisesti arktisen- ja saamelaisalueen erikoiskysymyksissä.

Saamelaisten kotiseutualue kattaa puolet Lapin maakunnasta, mutta saamelaisten ääni ei pääse kuuluviin eduskunnassa käydyissä keskusteluissa tai tehdyissä päätöksissä. Saamelaisille on perustuslaissa määritelty kieltä ja kulttuuria koskeva itsehallinto-oikeus, jonka tarkoituksena on turvata kielten, kulttuurin ja elinkeinojen säilyminen. Tätä itsehallinto-oikeutta valvoo saamelaisten korkein poliittinen elin Saamelaiskäräjät. Saamelaisten itsemäärämisoikeutta ja saamelaiskultuurin heikentämiskieltoa tulee kunnioittaa. Lapin elinvoimaisuutta parantaessa tulee varmistaa myös saamelaisen kulttuurin elinvoimaisuus. Saamenkielinen opetus ja varhaiskasvatus on vakinaistettava koko Suomen alueella. Saamelaiskulttuurilla on kulttuurillisesti erityisiä piirteitä ja kaikenlainen kulttuurillinen omiminen on tuomittava.

Lapin sairaanhoidon on oltava saavutettavaa eikä sen tarvetta voida määritellä etelästä käsin. Jo tällä hetkellä matkat synnyttämään ovat pitkät ja näin ollen riski niin lapselle kuin äidille. Myös Lapin sääolojen kestäviä pelastushelikoptereita on oltava tarvittava määrä. Pientenkin kuntien asukkailla tulee olla oikeus sosiaali- ja terveydenhuoltoon omassa kunnassaan. Mielenterveys- ja päihdepalveluihin on päästävä kohtuullisen ajan kuluessa ja psykoterapian on oltava helpommin saatavilla sekä maksutonta. Palvelut on järjestettävä asiakaslähtöisesti omassa kunnassa tai matkoista on saatava korvaus. Palveluiden kehittämistä tulee perustella ihmisoikeuksilla, ei rahalla. Erikoissairaanhoidon palveluiden tuottaminen tulisi olla vaaleilla valitun maakuntavaltuuston alaisuudessa, kun taas kunnat huolehtisivat perusterveydenhuollosta. Kuntien valtionosuuksien tulisi turvata peruspalveluiden tuottaminen kaikissa kunnissa, jolloin vakavaraiset kunnat osallistuvat enemmän heikompien kuntien peruspalveluiden kustannuksiin.

Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoret

Hei siskot ja veljet!

Haluatko muuttaa maailmaa? Haluatko kaunistaa kaupunkiasi tai kohentaa kylääsi? Haaveiletko maasta, jossa myös heikommat huomioidaan? Tekeekö mielesi tasa-arvoa?

Astu lähemmäs muutosta tulemalla mukaan Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuorten toimintaan. Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoret ry on vuonna 1944 perustettu poliittinen nuorisojärjestö. Olemme yksi Vasemmistonuoret ry:n yhdeksästä piirijärjestöstä. Maantieteellisesti Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoret ry (tuttavallisesti Popovanu) kattaa Pohjois-Pohjanmaan lisäksi myös Koillismaan. Jos siis asut alueella ja liityt Vasemmistonuorten jäseneksi, liityt samalla myös meidän jäseneksemme.

Kun mielesi halajaa lisää tietoa tai käytännön toimintaa, lähde mukaan paikalliseen toimintaan, sillä muutos lähtee ruohonjuuritasolta. Popovanun toiminta on mm. mielenosoitusten järjestämistä, keskustelutilaisuuksia, kannanottoja, opintopiirejä, jäseniltoja, teemallisia tempauksia ja vaaleissa kampanjointia.

Osallistuminen ei jää myöskään rahasta kiinni, sillä korvaamme matkakulut kaikkiin paikallisiin tai valtakunnallisiin tapahtumiin.

Tällä hetkellä Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoret vaikuttavat lähinnä Oulun alueella. Jos asut kauempana Oulusta ja haluaisit saada Vasemmistonuoret vaikuttamaan myös sinun paikkakunnallasi, ota yhteyttä niin ideoidaan yhdessä toimintaa sinnekin!

Parhaiten paikallisen toiminnan seuraaminen onnistuu liittymällä sähköpostilistallemme tai seuraamalla Facebookissa Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoret-sivua ja Instagramissa popovanu-sivua.

Jos haluat liittyä sähköpostilistallemme ja saada tietoa toiminnasta, meilaa meille pohjois-pohjanmaa(at)vasemmistonuoret.fi, niin liitämme sinut listalle. Voit myös henkilökohtaisesti ottaa yhteyttä tai ilmestyä johonkin tapahtumaamme.

Satakunnan Vasemmistonuoret

Satakunnan Vasemmistonuoret ry on yksi Vasemmistonuorten yhdeksästä piirijärjestöstä. Päämaja toimii Porissa, mutta toiminta-alue kattaa koko Satakunnan vaalipiirin.

Järjestämme toimintaa sekä kaduilla että kabineteissa. Aktiiviemme joukosta löytyy kunnallispoliitikkoja, jotka tuovat nuorten ääntä kuuluviin kaupunkien valtuustoissa ja lautakunnissa. Rakenteissa vaikuttamisen vastapainoksi järjestämme paljon myös ruohonjuuritason toimintaa. Osallistumme erilaisiin tapahtumiin ja tempauksiin sekä järjestämme niitä myös itse. Toimintaamme kuuluu kaikenlaista seminaareista ja luentotilaisuuksista aina illanviettoihin asti.

Toiminnasta päättävät jäsenet, ja pyrimmekin rentoon, mutta vaikuttavaan toimintaan. Tule mukaan!

Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret

“Piänte kiusaamine loppus nyt!”

Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret (V-S Vanu) on Vasemmistonuoret ry:n piirijärjestö. Järjestämme punavihreää, vasemmistolaista nuorisotoimintaa laidasta laitaan.

Turun Vasemmistonuoret

Turun Vasemmistonuoret on vasemmistolainen, feministinen, sosialistinen ja punavihreä yhdistys, joka tekee nuorisotoimintaa Turun alueella.

Yhdistyksellä on hallitus, joka kokoontuu noin pari kertaa kuukaudessa, enemmän tai vähemmän. Yhdistyksen hallitus valitaan vuosittain syksyllä pidettävässä yhdistyksen vuosikokouksessa. Hallitus suunnittelee ja toteuttaa yhdistyksen tarkoituksen mukaista toimintaa.

Esimerkkejä toiminnasta ovat erilaiset tapahtumat, joissa jäsenemme voivat oppia yhteiskunnasta ja maailmasta hyvässä seurassa. Hallitus järjestää myös säännöllisesti jäsenilleen tarkoitettuja tapahtumia kuten jäseniltoja. Toimintaan kuuluvat myös oleellisesti mielenosoituksiin osallistuminen ja hauskanpito. Mahdollisuuksien mukaan hallitus järjestää tilaisuuksia, joita yhdistyksen jäsenet ovat toivoneet.

//På svenska//

Åbo Vänsterunga är en vänstersinnad, feministisk, socialistisk och rödgrön förening som gör ungdomsverksamhet i Åbonejden.

Föreningen har en styrelse som håller möten sådär ett par gånger i månaden, mera eller mindre. Föreningens styrelse väljs årligen under föreningens årsmöte som hålls på hösten. Styrelsen planerar och genomför verksamhet i enlighet med föreningens syfte.

Exempel på verksamheten är olika evenemang där våra medlemmar kan lära sig om samhället och världen i gott sällskap. Styrelsen arrangerar även regelbundet händelser för dess medlemmar, liksom medlemskvällar. Delaktighet i demonstrationer och att ha skoj tillhör naturligtvis också verksamheten. I mån av möjlighet arrangerar styrelsen även sådana tillställningar som föreningens medlemmar har önskat.