Hyppää sisältöön

Nuorten pahoinvointi yksilökeskeisessä yhteiskunnassamme ei ole yllätys

Frida Heathfield

Mielenterveys, ja erityisesti nuorten mielenterveys, on ollut otsikoissa paljon viime aikoina, syystäkin. Erityisesti masennus -ja ahdistusoireet ovat kasvaneet merkittävästi, eikä vain Suomessa. Itsemurha on toiseksi suurin syy 10-19-vuotiaiden kuolemiin kertoo UNICEF. Hoitoa on yhä vaikeampi saada ruuhkautuneissa mielenterveyspalveluissa. Kouluterveyskyselyn mukaan vuonna 2023 yhä suurempi määrä nuoria kertoi kärsivänsä ahdistusoireista. Suomessa nuorista 10-15%:lla on vakavia ja toistuvia itsemurha-ajatuksia. Puhumme siis mielenterveyskriisistä. Miksi mielenterveysoireet ovat lisääntyneet?

Mediassa ja ylipäätänsä keskustelussa mielenterveyskriisistä on pyöritelty monia eri syitä nuorten pahoinvointiin. Yläasteellani meille on kerrottu jatkuvasti sosiaalisen median, huonojen elämäntapojen ja päihteiden käytön haittavaikutuksista. Tämä kaikki tietenkin vaikuttaa hyvinvointiin, mikä on todettu monissa eri tieteellisissä tutkimuksissa. Voivatko nämä syyt silti olla koko kriisin takana? Entä jos sosiaalisen median paineet, joista meille aina puhutaan, kertovatkin koko yhteiskunnan asettamista paineista nuorille?

Me elämme kapitalistisessa, individualistisessa yhteiskunnassa. Yksilön oikeuksia ja vapauksia on vaalittu varsinkin viime vuosikymmenien aikana paljon ja hyvin aikein. Kaikille kuuluukin oikeus ja vapaus valita oma elämän polku ja identiteetti. Ongelmia tulee kuitenkin vastaan, kun esitämme, että tämä oikeasti toteutuu yhteiskunnassamme. 

Koulussa meille puhutaan oman elämän rakentamisesta ihan kuin kokoaisimme jonkinlaista Lego-settiä: valitse yksi ja tässä ovat ohjeet. Sinusta voi tulla mitä vain ja voit tehdä mitä haluat, jos vain teet tarpeeksi työtä sen eteen. Tätä meille on aina hoettu. Onko se kuitenkaan kaikille mahdollista? Kuinka paljon luokka, kansalaisuus, mahdolliset vammat tai sairaudet vaikuttavat asiaan?

Yksilön vapauden voi myös kääntää ikävästi yksilön vastuuksi. Jos kerran elämän voi rakentaa, miksi löydämme itsemme työttöminä, sairaseläkkeellä tai tekemässä työtä, joka ei todellakaan tunnu harrastukselta? Tällöin tiettyjen päättäjien on helppo todeta sakset kädessä, kuinka erilaisista tuista voi leikata, sillä ihminenhän päättää itse oman kohtalonsa. Koska kaikilla on “vapaus” irtisanoutua, työoloja ei tarvitse parantaa eikä niiden eteen tarvitse taistella. Aina on “vapaus” lisätä uusi kerros tai tuhota aiempi osa Lego-setissäsi. Todellisuudessa meillä kaikilla ei ole säästöjä pahan päivän varalle tai rahaa edes vuokraan. Meillä kaikilla ei ole extra laatikkoa legopalikoita vintillä. 

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, minkälainen on täydellisen kansalaisen elämä? Onko keskipalkkainen toimistotyö, muutama lapsi ja talo maaseudulla enää tarpeeksi, vai pitääkö tähdätä korkeammalle? Yksilöpainoitteinen yhteiskunta saa ihmisen tekemään töitä jopa mahdottomien tavoitteiden eteen, ilman takuuvarmaa palkkiota.

Kouluarjessamme näkyy niin kutsuttu yrittäjyyskasvatus, jota toteutetaan kouluissa ympäri maan. Siihen kuuluu esimerkiksi “oman jutun löytäminen” ja yrittäjämäisen toiminnan lisääminen, johon kuuluu esimerkiksi tavoitteellisuus ja epävarmuuden ja pettymyksen sietokyky. Miksi meistä kaikista kasvatetaan yrittäjiä? Aina pitäisi yrittää päästä eteenpäin, parantaa itseään ja suorituskykyään ja vahvistaa vahvuuksiaan. Milloin olet tarpeeksi hyvä? Onko koskaan hetkeä, jolloin voit ottaa taukoa? Pitäisi rakastaa itseään, mutta aktiivisesti etsiä virheitä, jotain mitä parantaa. Kuka tästä hyötyy? Luultavasti jo “huipulle päässeet” ja Petteri Orpo, sillä on se hauskaa, kun kaikki ylityö mitä teet, suorituskyky, mitä parannat sekä niiden arvo löytyy heidän taskuistaan. 

Kaikkien pitäisi tehdä vapaudellaan mitä haluaa, mutta todellisuudessa on kannattavampaa kouluttautua työhön, josta maksetaan ja jota myös arvostetaan yhteiskunnassamme. Arvostamme erilaisia esimerkiksi sote- ja varhaiskasvatusalan töitä paljon, mutta tämä arvostus ei näy lähi- tai päiväkotihoitajien palkassa. On myös paljon töitä, joita me tarvitsemme yhteiskunnassa, kuten esimerkiksi rakentajat ja sähkömiehet, mutta kuinka usein kuulet kenekään osoittavan kiitosta alojen työntekijöille? Kaikenlaista työtä tarvitaan yhteiskunnassamme ja sitä kuuluisi arvostaa. Lisäksi ei ole realistista, että me kaikki voisimme tehdä työtä, josta nautimme. Voisimme esimerkiksi panostaa enemmän vapaa-aikaan ja työhyvinvointiin. 

Individualismiin kuuluu myös erilaisuuden vaaliminen. Mitä erilaisempi,  mahtavampi, tavoittteellisempi ja mieleenpainuvampi olet, sitä parempi olet.  Jokaisen meistä pitäisi syntyä jokin tietty lahjakkuus DNA:ssamme eli jokin tietty teema Lego-setillemme. Jokaisen kukkaruukun ja ikkunankehyksen kuuluisi olla hiukan erilainen kuin naapurin. Jo yläkoulussa meille puhutaan “oman jutun löytämisestä” ja “omien vahvuuksien vahvistamisesta”, kun tuskin osaamme päättää, mitä ostamme välipalaksi kaupasta. Onko rikollista, jos Lego-settini ei näytä olevan osa Lego Friends Rooms Collectionia? Onko samanlaisuus sallitua? Samaan aikaan yhteiskuntaan pitäisi myös sopia. Tasapainoa on melkein mahdoton löytää. Missä on ohjeet, joita voi vain seurata? 

Yksi suuri syy, mikä on esitetty mielenterveysoireiden lisääntymiseen on ympäri maailmaa tapahtuvat kriisit, kuten ilmastonmuutos ja sodat. Onko tulevaisuudessa turvallista paikkaa, missä asua? Entä ylipäätänsä koko maapallon vointi? Lisäksi inflaatio ja muut taloudellinen tilanne painaa monen ihmisen, myös nuoren mieltä. Onko tulevaisuudessa tarpeeksi töitä, entä kuinka paljon joudut maksamaan ruoasta, asumisesta tai energiasta? Missä rakennuspalikat?

Joten mitä meille jää jäljelle? Yritämme rakentaa omaa elämäämme, Lego-settiä, ilman ohjeita, selkeää tavoitetta, eikä meillä ole edes takuuvarmoja rakennuspalikoita. Rakennustyö ei koskaan tule valmiiksi.

Tekstin on kirjoittanut Vasemmistonuorten Tet-harjoittelija Frida Heathfield.