Hyppää sisältöön

Alex Oksanen

Etelä-Suomen Vasemmistonuoret

Lyhyt esittely

Olen 24-vuotias vastavalmistunut sosiologian maisteri stadista. Olen viime kauden toiminut Etelä-Suomen vasemmistonuorten hallituksen varapuheenjohtajana. Tämän lisäksi olen HelVanun hallituksen jäsen ja toinen HelVanun vastasyntyneen Palestiina -ryhmän kätilöistä. Olen myös aktiivisesti toiminut HYY:n edustajistossa Sitoutumattomassa Vasemmistossa (SitVas), jossa toimin varavaltuutettuna viime kauden. Opiskelija-aktivismi toimi itselleni ponnahduslautana aitoon poliittiseen toimijuuteen, jota toivoisin voivani harjoittaa myös liittohallituksessa.

Miksi haet varapuheenjohtajaksi ja mitä haluaisit tehdä tässä luottamustehtävässä?

Visioni on anteeksipyytelemätön ja rehdisti vasemmistolaisuutta ajava Vasemmistonuoret. On aika uskaltaa olla röyhkeästi vassari ja utopisti, joka vaikeamatta vastustaa kaikkea kurjistusta, kansanmurhasta leikkauspolitiikkaan.

Liittohallituksessa päämääräni on muovata Vasemmistonuorista entistä voimakkaampi, voimaannuttavampi sekä poliittisesti relevantti toimija. Meidän täytyy pystyä seistä aatteidemme takana kaksin jaloin, sekä myös viestiä koko kansaa puhuttelevin keinoin.

Millainen olisit varapuheenjohtajana?

Varapuheenjohtajana olen ennen kaikkea rehti ja itseni suhteen nöyrä. En lupaa kuuta taivaalta, vaan ainoastaan aatteen palosta kiihkeää luottamustehtävään suostujaa.