Vasemmistonuoret valitsee pian uuden puheenjohtajan kaudelle 2026–2027. Ehdolle on asettunut neljä vasemmistonuorta, joista seuraavana esitellään Etelä-Suomen Vasemmistonuorten Heta Uhtio.
“Olen Heta Uhtio, 24-vuotias liittohallituksen jäsen ja Etelä-Suomen Vasemmistonuorten puheenjohtaja. Olen ollut mukana Vasemmistonuorten toiminnassa viitisen vuotta ja vuosien aikana olen päässyt näkemään järjestöä laajasti. Etelä-Suomen Vasemmistonuorten puheenjohtajana olen oppinut paljon johtamisesta, organisoinnista ja priorisoinnista. Puheenjohtajan tärkein tehtävä on edustaa järjestöä ja mahdollistaa aktiivien, sekä työntekijöiden onnistuminen työssään ja aktivismissaan.
Tulevina vuosina Vasemmistonuorten tulee keskittyä seuraaviin teemoihin:
Kaduilla ja kabineteissa! Vanun tulee olla vahva ja vaikuttava poliittisella kentällä. Aktiiveille tulee mahdollistaa vaikuttamismahdollisuudet heidän omien kiinnostuksen kohteiden, sekä osaamisen mukaan.
Onko Vasemmistonuoret unohtaneet duunarit? – Ei, eikä niin saa jatkossakaan käydä. Työväenliike on koko vasemmistolaisen aatteen perusta. Työskennellessäni ammattiyhdistysliikkeessä olen nähnyt järjestäytymisen merkityksen ja voiman. Meidän tulee vahvistaa yhteistyötä ay-liikkeen kanssa, sekä kamppailla työntekijöiden oikeuksien parantamisen puolesta.
Piirien välistä informaation jakamista ja yhteistyötä tulee kehittää! Jo tänä kautena aloitetut piirien luottamustoimijoiden iltateet on konsepti jota tulee jatkaa. Valtakunnallisena järjestönä on tärkeää päästä vaihtamaan ajatuksia myös muiden kuin oman alueen vanujen kanssa. Tapahtumakonseptien ja materiaalien jakaminen helpottaa piirien toimijoiden työtä, sekä lisää yhteisöllisyyttä piirirajojen yli.
Puheenjohtajana olisin intohimoinen, toimeen tarttuva ja aikaansaava. Vanu on järjestöllinen ja poliittinen kotini ja olisi kunnia päästä edustamaan tätä järjestöä puheenjohtajan roolissa.“
Vasemmistonuoret järjestää neuvoa-antavan jäsenäänestyksen puheenjohtajasta 13.–27.10.2025.
HUOM! Äänioikeutettuja ovat kaikki jäsenet, jotka ovat liittyneet Vasemmistonuoriin viimeistään 13.9.2025.