Vasemmistonuoret valitsee pian uuden puheenjohtajan kaudelle 2026–2027. Ehdolle on asettunut neljä vasemmistonuorta, joista seuraavana esitellään Hämeen Vasemmistonuorten Vili Antero Jousi.
“Olen Vili Antero Jousi, 28-vuotias viidennen sukupolven tamperelainen Hämeen piiristä. Olen luottamushenkilö, Tampereen Vasemmistonuorten puheenjohtaja sekä Tampereen Vasemmiston toinen varapuheenjohtaja.
Toimin paikallisessa ja valtakunnallisessa toiminnassa, olen osallistunut hallitustyöskentelyyn, tapahtumajärjestelyihin ja vaikuttamistyöhön. Kokemus kattaa työryhmät, kampanjat ja luottamustehtävät, joissa olen yhdistänyt strategisen suunnittelun käytännön toteutukseen.
Olisin puheenjohtajana johdonmukainen, kuunteleva ja toimeenpaneva. Teen päätöksiä avoimesti ja perustellen ja pyrin rakentamaan dialogia eri näkemysten välille. Panostan selkeään viestintään ja matalan kynnyksen osallistumismahdollisuuksiin.
Yksi keskeisimmistä teemoista on aktiivien jaksaminen. Moni aktiivi uupuu, koska järjestötyö saattaa imeä helposti kaiken ajan ja energian. Tämä ei ole kenenkään vika, se on rakenteellinen ongelma, ja siksi siihen täytyy myös puuttua rakenteellisesti. Haluan rakentaa Vasemmistonuorista ympäristön, jossa arvostetaan pitkäjänteistä mukanaoloa, eikä pelkästään hetkellistä huippusuoritusta. Meidän on kehitettävä tapoja kiittää, tukea ja huolehtia toisistamme, ei vain tapahtumissa vaan jatkuvasti.
Muita teemoja ovat osallisuus, helpotetaan aktivoitumista nuorille eri taustoista ja tuetaan paikallistoimintaa resursseilla ja koulutuksella. Poliittinen vaikuttaminen, selkeämpi viestintä, kampanjaosaamisen vahvistaminen ja yhteistyö muiden vasemmistolaisten toimijoiden kanssa. Sekä säännölliset valmennukset, mentorointiohjelma ja työkalut paikallisille aktiiveille.
Yhdistämällä kokemukseni, käytännön järjestöosaamisen ja selkeän vision rakennamme Vasemmistonuorista vaikuttavamman, laajemman ja kestävämmän vastavoiman kapitalismin ja fasismin ikeelle.“
Vasemmistonuoret järjestää neuvoa-antavan jäsenäänestyksen puheenjohtajasta 13.–27.10.2025.
HUOM! Äänioikeutettuja ovat kaikki jäsenet, jotka ovat liittyneet Vasemmistonuoriin viimeistään 13.9.2025.