Hyppää sisältöön

Hallitus toivottaa suomalaisille paskaa joulua

Joulu lähestyy, mutta Orpon hallituksen toimista on joulumieli kaukana. Lähimmäisenrakkauden, anteliaisuuden ja lämmön sijaan kokoomus, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja rkp tarjoavat suomalaisille kurjuutta, kylmää kyytiä ja ihmisarvon halventamista.

Hyvinvointivaltion paskomistalkoot ovat edenneet siihen pisteeseen, että pääministeri kertoo Linnan juhlissa nuorille, miten tästä selvitään samalla kun hänen oma hallituksensa leikkaa nuorisoasumisen tuista. Ei siis riitä, että nuorisotyöttömyys on saatu historiallisiin lukemiin ja tulevaisuuden edellytyksiä tuhotaan kampittamalla jokainen yritys tehdä kestävämpää ympäristöpolitiikkaa, viimeisimpänä halutaan vielä vähävaraiset nuoret kodittomiksi.

Ruoka-apua tarjoavat tahot ovat nostaneet esiin hälyttävän kasvun avuntarvitsijoissa. Nykyään tämän hyvinvointivaltion tukiverkon läpi ovat tippuneet myös lapset, joita löytyy ruokajonoista yksin nälkäisinä. Tulevaisuudessa ei taida ruoka-apua tai mitään muutakaan tukea löytyä kenellekään sitä tarvitsevalle, sillä hallitus tuhoaa kolmannen sektorin leikkaamalla sen hengiltä samalla kun se vastuuttaa järjestöjä kantamaan leikkausten seuraukset. 

Tämän lisäksi eduskunta äänesti läpi toimeentulotuen heikennykset, jotka toteutuessaan iskevät jo kaikkein vaikeimmassa asemassa oleviin. Toimeentulotuki on viimesijainen tuki, ja sen leikkaaminen tulee ainoastaan lisäämään köyhyyttä, kodittomuutta ja epätoivoa ennätystyöttömyyslukemien aikana. Näköjään hallituksen mielestä kaipaamme ensi jouluksi vielä lisää nälkäisiä lapsia.

Eikä siinä vielä kaikki! Kristillisdemokraatit osoittavat lähimmäisenrakkautensa runnomalla läpi metsästyslain muutoksen, jossa susien lisäksi päästään ampumaan niin karhut, ilvekset kuin saukotkin. Onneksi harjoittelemaan pääsee ampumaradoilla, jotka ovat saaneet avokätisesti rahaa sitä tarvitsevien lapsiperheiden sijaan. Rynkyt rinnassa hyvinvointivaltiota pelastamaan! Vieläkö löytyy vihreiltä maanpuolustustahtoa?

Samaan aikaan hallitus käy läpi viidettäsadatta rasismikeskusteluaan, jossa valtaapitävät osoittavat jälleen olevansa täysin kyvyttömiä puuttumaan joukossaan rehottavaan rasismiin. On loukkaavaa lapsille kuitata tämäkin kohu perussuomalaisten lapsellisuudella, sillä lapset eivät ole rasisteja, ennen kuin aikuiset sen heille opettavat. Kuppi meni nurin esimerkiksi RKP-nuorilla, ja kannustammekin Orpon lisäksi eroamaan myös RKP:ta, jolloin saisimme viimein tämän pelleilyn päätökseen.

Onneksi hallitus kuitenkin jaksaa muistaa harvoja: tienaatko yli 20 000 euroa kuukaudessa? Onnittelut! Sinun verotuksesi kevenee yli 8000 euroa vuodessa. Ai saat matalaa palkkaa? Paska homma, verotuksesi kiristyy entisestään. Valtaa, loistoa ja kultaa harvoille, rauhaa ei minnekään.

Vasemmistonuoret ja Vasemmisto-opiskelijat toivottavat hallitukselle paskaa joulua ja meille kaikille muille parempaa uutta vuotta ja viisaampia päätöksiä.