Teksti pohjautuu Vasemmistonuorten 33. liittokokouksessa pidettyihin avaus- ja kiitospuheisiin.
Rakkaat toverit,
Neljä vuotta on ihan kohtuullisen pitkä aika elämästä. Ja kaksitoista vuotta vasta onkin.
Liittyin aikaanaan mukaan järjestöön 17-vuotiaana. Siihen aikaan siellä ei ollut kauheasti saman ikäisiä, ja onkin mahtavaa nähdä, kuinka tämä tilanne on muuttunut.
Se ei varmasti johdu ainostaan siitä, että aikanaan Kuopion liittokokouksessa jätin aloitteen nuorten jäsenten toimintamahdollisuuksien parantamisesta. On kuitenkin merkityksellistä nähdä tällaisia esimerkkejä siitä, kuinka itse on voinut olla edesauttamassa prosesseja ja nähdä miten ne jättävät jälkensä.
Olen näiden vuosien aikana ollut uudistamassa poliittista ohjelmaa pariinkin otteeseen, ja kirjoittanut muitakin ohjelmia, varmaan enemmän jota välttämättä olisin halunnut. Olen uudistanut niin sääntöjä, kirjoittanut uuden strategian kuin ollut viemässä järjestöä vasemmistoliiton liittojäseneksi.
En sano näitä asioita listatakseni omia ansioitani, vaan tuomassa esiin, kuinka paljon toimintatapoja tässä järjestössä on.
Ja eiväthän ne toimintatavat sinne paperinpyörittelyyn rajoitu, vaikka meille joillekin sekin on mielekästä hommaa.
Vasemmistonuoret on osanaan ollut viemässä mua Palestiinaan ja Kurdistaniin. Se on vienyt mut Euroopan vasemmiston kesäyliopistoihin ja sisarjärjestöjen liittokokouksiin esimerkiksi Kreikkaan, jossa järkytyin siitä, että kokous alkoi eteläeurooppalaisesti kaksi tuntia myöhemmin ilmoitetusta aloitusajankohdasta.
Ja parhaita hetkiä joita, mitä mä tässä järjestössä ja elämässä olen kokenut, on ollut ne kollektiivisen riemun ja voiman hetket, mitä suoran toiminnan kautta olen päässyt kokemaan.
Niin Pariisin ilmastokokouksessa, jossa ekaa kertaa tajusin kuinka suuri liike on. Vuoden 2014 Vappumarssilla, joka oli ensimmäinen vappumarssini. Se jäikin unohtumattomaksi, kun poliisi vei vasemmistonuorten lippukepit ja katkoi ne “astaloina” ja pidätti täysin rauhanomaiset jäsenemme. Hampurissa G20 kokouksessa, jossa on tultu juostua mellakkapoliisia pakoon niin että Suomesta raahattu vihis jäi jälkeen.
En varmaan olisi ilman Vasemmistonuoria lähtenyt ensimmäisenä opiskeluvuotenani Glasgow’ssa mukaan lakossa olevien yliopistotyöntekijöiden lakkoa tukeneiden opiskelijoiden liikkeeseen valtaamaan 135 vuotiasta päärakennusta.
Enkä varmaan olisi päätynyt valtaamaan Helsingin yliopistoa, soittelemaan tasavallan presidentin kansian kanssa ja sittemmin samaiselle silloiselle presidentille huutamaan korvaan, että kuuleehan hän opiskelijoiden hätähuudon samalla, kun vaatimus yleislakosta kaikuu marmoripatsaista.
Hyvät toverit,
Tällä hetkellä yhteiskuntamme pohjaa murretaan kovaa vauhtia. Jo viime vuosituhannella alkanut hyvinvointivaltion murentaminen kiihtyy entistä nopeampaa tahtia. Se jättää jälkeensä tarpeita, jotka tulee täyttämään joko yksityinen puoli, tai ei kukaan. Ja jos siihen yksityiseen ei ole varaa, niin siitä ei paljon ole apua. Se jättää jälkeensä valtatyhjiöitä, jotka uhkaa täyttää fasismi – ja me tiedämme, että sen ainut vastaus tuhoon on tuho.
Emme voi ainoastaan odottaa vasemmistolaista enemmistöhallitusta palauttamaan hyvinvointivaltiota – vaikka onkin tärkeää, että tavoittelemme ja käytämme valtaa kabineteissa kun sitä on – vaan tehtävämme on löytää vastaus kysymykseen: miten me voimme täyttää ne valtatyhjiöt tässä ja nyt. Ja kun sen vastauksen olemme löytäneet, tarttua työhön sen toteuttamiseksi.
Tämä on mahdollista vain, jos toimimme yhdessä paitsi toistemme kanssa, myös niiden, joita emme vielä tunne. Olemalla läsnä työpaikoissa, kouluissa, naapurustoissamme. Siksi vasemmiston tehtävä on paitsi täyttää kapitalismin jälkeensä jättämät tyhjiöt, on ennen kaikkea tärkein tehtävämme rakentaa niitä yhteisöjä, jotka sen tekevät.
Myös Vasemmistonuoret itse on tällainen yhteisö.
Oli kyse massamielenosoituksista Pariisin ilmastokokouksessa, Hampurissa maapallon eliittiä vastaan G20 -kokouksessa tai Budapestissä tänä kesänä, olen nähnyt, kuinka olemme valmiit ottamaan kadut haltuumme.
Oli kyse väsymättömästä työstä niin oppilaitosten kuin valtakunnallisissakin vaaleissa, missä usein juuri vasemmistolaiset nuoret jaksavat jakaa flaikkuja räntäsateessa viimeiseen asti.
Oli kyse niistä lukuisista myöhään venyneistä kokouksista, uusien iltojen järjestämisestä ja kaikesta arjen työstä, joka varmistaa, että vasemmistolaisilla nuorilla on aina paikka johon tulla, ja jonka kokea kasvattijärjestöksi ja poliittiseksi kodiksi.
Voisi sanoa, että minulla ei ole nuoruutta ilman Vasemmistonuoruutta. Tämän järjestön kautta olen päässyt tutustumaan rakkaimpiin ystäviini, oppinut sen mitä mä politiikan tekemisestä tiedän ja päässyt elämään todeksi sitä toisenlaista maailmaa, josta täälläkin on moneen otteeseen puhuttu.
Jos en olisi liittynyt tähän järjestöön, en olisi päässyt Ruben Stillerin radio-ohjelmaan puhumaan kommunismista. Olikin lähellä etten olisi, sillä heräsin samana aamuna Jyväskylästä työväenlaulukaraoken jälkeen, junasta myöhästyneenä.
En olisi päässyt perseilemään Naton päämajan eteen Brysselissä parhaiden ystävieni kanssa purkamaan Nato-kevään stressiä.
En olisi päässyt itkemään, nauramaan ja itkemään ja nauramaan toverien kanssa, kun poliittisesti ollaan monesti otettu turpaan, mutta myös voitettu. Ja kumpiakaan en olisi halunnut jakaa kenenkään muun, kuin teidän kanssanne.
Vasemmistolaisesta liikkeestä mä en tule katoamaan mihinkään. Mä toivon, että tulen kohtaamaan teitä kaikkia kaduilla ja kabineteissa jatkossakin.
Kapitalismin aiheuttamat kriisit tulevat jatkamaan syventymistään niin kauan, kuin kapitalismi vielä vallitsee. Mutta samaan aikaan ne kriisit murentavat siltä itseltään pohjan. On meidän tehtävämme varmistaa, että niistä murtumista kasvaa syvenevän tuhon sijaan jotain kauniimpaa. Kysymyksemme on sama, joka se on ollut jo sata vuotta: “sosialismi vai barbaria”?
Me tiedämme oman vastauksemme.
Vallankumous ei ole yksi hetki, joka tapahtuu tai on tapahtumatta. Se on prosessi, jossa jokainen askel onnistumisineen ja epäonnistumisineen liikuttaa meitä. Siksi emme voi odottaa, että mullistukset tehdään puolestamme, vaan meidän on rakennettava uusia tapoja olla ja elää jokaisessa hetkessä.
Se, mitä kulunut vuosikymmen osana vasemmistolaista liikettä, ja osana Vasemmistonuoria on mulle osoittanut on se, että toisenlainen maailma on mahdollinen ja potentiaali siihen maailmaan elää meissä kaikissa, tässä ja nyt.
Nuorisojärjestöjen luonteeseen kuuluu se, että aikanaan me kaikki tulemme yli-ikäistymään, vaikka nuorisojärjestö pysyy ikuisesti nuorena. Kuten 80 vuotta Vasemmistonuorten toimintaa muistuttaa, olemme me osa niiden kaikkien ihmisten ketjua, jotka läpi historian ovat tienneet, että paremman maailman rakentaminen on mahdollista. Siksi emme koskaan ole yksin toimiessamme.
Olemme meitä ennen tulleille velkaa sen, että jatkamme sitä työtä, jonka eteen on tehty lukemattomia uhrauksia, ja että puolustamme sitä edistystä, joka sillä on voitettu. Ja olemme velkaa tuleville sukupolville sen, ettemme anna tämän valua hukkaan, vaan annamme heille mahdollisuuden jatkaa sitä jalanjäljissämme.
Rakkaat toverit,
Tässä kohtaa on lopulta aika helppo jättää tämä järjestö.
Se on helppoa siksi, koska koen, että olen antanut järjestölle sen mitä voin. En varmastikaan aina täydellisesti, eikä se olisikaan mahdollista. Vähän uskon että vasemmistolaista politiikkaa ei varmaan koskaan voi tehdä niin, etteikö kokisi riittämättömyyden tunnetta, koska maailmassa on aina niin paljon korjattavaa.
Ja tämän järjestön hyvästely on helppoa koska koen, että olen saanut järjestöltä sen mitä voin. Sitä millä tavoin mä kuvasin jo aiemmin, mutta haluan vielä alleviivata, että ennen kaikkea olen tältä järjestöltä saanut rakkautta.
Näiden vuosien varrella mulle on kirkastunut se, että suurin vallankumouksellinen voima tässä maailmassa on rakkaus.
On totta, että ei synny rakkaus maailman odottaessasi taivaan armoa tai vallanpitäjien sääliä.
Mutta myös taistelu ja yhteinen rintama tarvitsevat rakkautta syntyäkseen.
Mä toivon, että olen osaltani voinut antaa sitä rakkautta tälle järjestölle parhaani mukaan.
Kiitos kaikille teille, joiden kanssa olen saanut jakaa nämä vuodet.
Kiitos Vasemmistonuoret.