Tuomas Paananen
Eriarvoisuuden kasvaessa Suomessa, myös alueellinen eriarvoisuus on kasvanut. Tämä näkyy esimerkiksi tuloeroissa, väkiluvun kehityksessä ja sairastavuudessa. Alueiden välinen polarisaatio on suurta ja kasvaa koko ajan. Tällainen tila ei ole kestävä eikä oikeudenmukainen. Alueelliseen eriarvoisuuteen tulee puuttua, ja siihen tarvitaan aluepolitiikan kunnianpalautus.
Kaupungistumisen ensimmäinen aalto toisen maailmansodan jälkeen tyhjensi maaseudun, loi työvoimareservin teollisuudelle ja kasvatti räjähdysmäisesti kaupunkien kokoa. Syynä tähän kehitykseen oli alkutuotannon tuottavuuden kasvu, mikä vähensi työvoiman kysyntää alkutuotannon parissa. Samaan aikaan Suomi teollistui. Teollisuus sijoittui useimmiten kaupunkeihin ja myös loi kaupunkeja tarpeeseensa. Tämä johti maaseuden näivettymiseen, minkä seuraukset näkyvät yhä.
Nyt meneillään on toinen kaupungistumisen aalto, jossa muutetaan kaikkialta muutamaan suureen kasvukeskukseen, pääasiassa pääkaupunkiseudulle, Turkuun ja Tampereelle. Näillä alueilla väestö kasvaa sekä nuorentuu ja taloudellinen toiminta lisääntyy. Tällä kertaa muuttoliike kohdistuu kasvukeskuksiin kaikkialta muualta, myös pienemmistä seutukaupungeista. Uhkana on maakuntien näivettyminen samalla tavalla kuin maaseutu ensimmäisen aallon jälkeen. Tätä ei tule hyväksyä!
Kasvukeskusten ulkopuolisilla alueilla tulee olla merkittävä rooli tulevaisuuden Suomessa ja niiden asukkaiden tulee olla yhtä tärkeitä. Tämä ei kuitenkaan toteudu yksinään ja ilman aktiivista ponnistelua. Alueellista kehitystä ei tule antaa markkinoiden vietäväksi ja ohjailtavaksi, jolloin sitä ohjaa vain yksityinen voiton tavoittelu. Alueellista kehitystä tulee ohjata yhteinen hyvä, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ja sen keskiössä tulee olla aluiden ihmiset ja heidän tarpeensa.
Tällainen aluepolitiikka on edistyksellinen aluepolitiikka. Se ei katso taaksepäin ja haikaile vanhoja hyviä päiviä, vaan katsoo eteenpäin mukautuen aikaansa ja ajaen inhimillistä kehitystä. Se on ilmasto- ja ekokriisin torjunnan eturintamassa, koska nämä haasteet ovat meille kaikille yhteiset. Se ei kuitenkaan näe niitä vain uhkana, vaan mahdollisuutena alueille oikeudenmukaisen siirtymän kautta. Alueellisen oikeudenmukaisuuden tulee olla yksi oikeudenmukaisen siirtymän osa.
Edistyksellisessä aluepolitiikassa keskiössä on palvelujen tasapuolinen tarjoaminen joka puolelle, jokaiselle. Joka kolkassa ja jokaisella tulee olla pääsy julkisiin palveluihin. Jokaisella lapsella ja nuorella pitää olla mahdollisuus käydä laadukasta koulua mahdollisimman lähellä. Koulutuksen tason ja mahdollisuuksien ei tulisi riippua asuinpaikasta. Samoin terveydenhuollon, erityisesti perusterveydenhuollon palveluiden tulee olla lähellä ja saavutettavia.
Ihmisille kriittisten palveluiden turvaamiseksi valtion tulee uudistaa valtionosuusjärjestelmä niin, että kaikille kunnille ja hyvinvointialuille turvataan riittävä rahoitus peruspalveluiden järjestämiseksi laajalti. Valtionosuuksissa tulee ottaa huomioon kunnan tai hyvinvointialueen erikoispiirteet ja niihin liittyvät haasteet. Rahoitus tälle tulisi kerätä verottamalla progressiivisesti omaisuutta ja omistamista, esimerkiksi miljonääriveron ja progressiivisen pääomaveron kautta.
Hyvinvointialueille tulisi lisäksi antaa verotusoikeus, jotta ne voisivat kerätä itse suoraan tuloja, eivätkä olisi niin riippuvaisia valtionosuuksista. Tämän veron tulisi myös olla progressiivinen ja kohdistua sekä tuloihin että omistamiseen. Hyvinvointialueita ja kuntia ei tulisi kahlita niiden veropäätöksissä valtiollisilla rajoituksilla veron suuruudesta. Kunnallisvero tulisi muuttaa progressiiviseksi samalla kun kuntien pääasialliseksi veroksi tulee kiinteistövero, kun tuloverotusta vähennetään, erityisesti alemmasta päästä. Näillä toimilla, samoin kuin valtionosuusuudistuksella, turvattaisiin oikea alueellinen- ja kunnallinen itsehallinto ja toimivat peruspalvelut kaikille.
Vain palveluiden turvaaminen ei kuitenkaan ole riittävää, vaan edistyksellinen aluepolitiikka myös parantaa alueiden elinvoimaa. Siinä keskeistä on valtion aktiivinen osallistuminen ja alueellisen näkökulman ottaminen keskiöön sen päätöksissä.
Valtion virastoja ja toimintoja tulee sijoittaa ympäri Suomea ja niiden sijoituspäätöksessä keskeisenä mittarina tulee olla vaikutus alueelliseen elinvoimaan. Sivukampusmallia tulee laajentaan niin, että mahdollisimman monella paikkakunnalla on mahdollisuus opiskella mahdollisimman monia aloja. Valtion tulee myös investoida merkittävästi oikeudenmukaisen siirtymän ja vihreän talouden projekteihin ympäri Suomea käyttäen tässä EU:n tarjoamia merkittäviä tukia. Näissä tulee taata alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeuden toteutuminen samoin kuin alueen asukkaiden kuuleminen.
Alueellista elinvoimaa tasa-arvoisesti, oikeudenmukaisesti ja kestävästi tukevat myös vaihtoehtoisten omistamismuotojen edistäminen. Valtion ja kuntien tulee yhteistyössä edistää lainsäädännön, säätelyn ja neuvonnan keinoin osuuskuntien perustamista ja kehittymistä alueilla. EU:n pitäisi purkaa tiukkaa sisämarkkinasääntelyä, jotta kunnallinen liiketoiminta olisi mahdollista, koska sillä on keskeinen osa alueellisen elinvoiman edistyksellisessä edistämisessä.
Alueellisiin eriarvoisuuksiin voi ja tulee puuttua harjoittamalla aktiivista ja edistyksellistä aluepolitiikkaa. Tällainen aluepolitiikka on kestävää, ekologista ja oikeudenmukaista rakentaen parempaa Suomea kaikille, ei harvoille!