Amis arvostukseen -kampanja
Amis- ja duunari-identiteetti ovat keskeisiä käsitteitä yhteiskunnassa. Amis-identiteetti viittaa ammatillisen koulutuksen saaneisiin henkilöihin, jotka usein työskentelevät käytännönläheisissä ammateissa. Duunari-identiteetti puolestaan kattaa laajemmin työväenluokan. Molemmat identiteetit ovat historiallisesti olleet yhteydessä työväenliikkeeseen ja sen pyrkimyksiin parantaa työoloja ja palkkoja.
Viimeisen sadan vuoden aikana työnteon muodot ja ihmisten urapolut ovat muuttuneet radikaalisti. Kun ennen ollaan oltu samalla uralla lähes koko työikä niin nykyään urapolku voi olla hyvinkin poukkoileva eri alojen ja työn muotojen välillä. Esimerkiksi ravintola-alalla työskentelee paljon nuoria jotka tähtäävät erilaiselle uralle tulevaisuudessa joten he eivät usein koe omaavansa duunari-identiteettiä. Toisaalta työnteon muuttuminen yhä vähemmän fyysiseksi on voinut aiheuttaa sen että ihmiset jotka tekevät työtä joka ei ole fyysistä eivät välttämättä koe olevansa duunareita. Kuvasto duunareista on mielessämme usein juurikin fyysiseen työhön liittyvää ja ajattelemme helpommin putkiasentajia ja talonrakentajia duunareina kuin toimistotyöntekijöitä tai asiakaspalveljoita.
Ammatillisen koulutuksen ja työväenluokan perinteet korostavat yhteisöllisyyttä ja kollektiivista toimintaa, ja amis- ja duunari-identiteetit voidaan nähdä osana laajempaa kamppailua hierarkioita ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Näin ollen ne voivat toimia inspiraationa ja voimanlähteenä laajemmalle yhteiskunnalliselle muutokselle.
Ammatillisen koulutuksen saaneet ja työväenluokan jäsenet voivat organisoitua horisontaalisesti, ilman hierarkkisia rakenteita, ja luoda yhteisöjä, jotka perustuvat keskinäiseen apuun ja solidaarisuuteen. Ammattiyhdistysliike esimerkiksi pyrkii vahvistamaan työntekijöiden asemaa ja parantamaan työelämää. Sen keskeisiä toimijoita ovat ammattiliitot, jotka neuvottelevat työehtosopimuksia työnantajaliittojen kanssa ja valvovat niiden noudattamista. Ay-liike perustuu jäsenten vapaaehtoiseen järjestäytymiseen ja kollektiiviseen toimintaan. Ay-liike näkee amis- ja duunari-identiteetit osana laajempaa kamppailua työntekijöiden oikeuksien puolustamiseksi ja työolojen parantamiseksi.