Lyhyen ajan sisällä useampi nainen on menettänyt henkensä nykyisen tai entisen kumppaninsa väkivallan seurauksena. Vuodenvaihteen aikaan uutisoitiin järkyttävistä henkirikoksista Porissa, Kajaanissa, Hyvinkäällä ja Helsingin Ullanlinnassa.
Nämä tapaukset ovat äärimmäisimpiä esimerkkejä lähisuhdeväkivallasta, jonka uhriksi sadattuhannet suomalaiset vuosittain joutuvat. Erityisesti juhlapyhät ja lomakaudet ovat synkkää aikaa turvakodeissa, joiden asiakaspaikat täyttyvät ääriään myöten. Edelleen monille suomalaisille oma koti ja kumppani merkitsevät pelkoa ja väkivallan uhkaa.
Suomi on Euroopan unionin toiseksi väkivaltaisin maa naisille. Lähisuhdeväkivallan uhriksi voi joutua kuka tahansa sukupuolesta riippumatta, mutta se on silti leimallisesti sukupuolittunut ilmiö, jonka uhriksi joutuneista selvä enemmistö on naisia tai naisiksi syntymässä määriteltyjä. Kyse on syvään juurtuneesta rakenteellisesta väkivallasta, jota kulttuurimme asenteet ylläpitävät.
Suomessa tuhannet naiset kokevat lähisuhdeväkivaltaa päivittäin ja keskimäärin 15-20 naista kuolee vuosittain puolisonsa surmaamana. Tarvitaan asennemuutos, sillä tätä järkyttävää ihmisoikeusongelmaa pidetään niin normaalina osana suomalaista kulttuuria, ettei se koskaan nouse kansalliseksi huolenaiheeksi. Myöskään ilman riittävää rahoitusta väkivaltaa on mahdotonta kitkeä, toteaa Vasemmistonaisten puhenainen, kansanedustaja Veronika Honkasalo.
Tällä hetkellä syvät sukupuolittuneet rakenteet vaikuttavat siihen, ettei lähisuhdeväkivallan vastaista työtä resurssoida tarpeeksi. Lähisuhdeväkivaltaa ei pystytä ennaltaehkäisemään tehokkaasti, vaan apua on tarjolla vasta, kun tilanne on jo vakava, jos silloinkaan. Turvakodit ovat elintärkeitä, mutta niillä ei pystytä puuttumaan ongelmien juurisyihin.
Lähisuhdeväkivallan vakavasti ottaminen vaatii sitä, että resursseja ohjataan monenlaiseen toimintaan. Koulutusjärjestelmässä on huolehdittava siitä, että esimerkiksi seksuaalikasvatuksen ja terveystarkastusten yhteydessä käsitellään myös nuorten keskuudessa ilmenevää seurusteluväkivaltaa. Nuorille on myös oltava tarjolla tueksi väkivaltatilanteisiin matalan kynnyksen palveluita, kuten auttavia puhelimia ja nopea pääsy palveluiden piiriin. Lisäksi on tärkeää tunnistaa kunniaan liittyvä väkivalta, puuttua siihen ennaltaehkäisevästi ja varmistaa kunniaväkivaltaan liittyvän lainsäädännön riittävyys.
Matalan kynnyksen palveluiden ja kattavien turvakotipalveluiden lisäksi tarvitaan resurssien kohdentamista turvakotijakson jälkeiseen aikaan. Lähisuhdeväkivalta ei lopu välttämättä siihen, kun suhde loppuu, vaan uhri saattaa kokea väkivaltaa entisen kumppanin suunnalta vuosia. Lainsäädännössä on oltava myös keinoja suojata uhreja näissä tilanteissa. Konkreettinen tapa auttaa uhreja on järjestää asuminen myös turvakotijakson jälkeen. Myös lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden ja todistaneiden lasten on saatava matalalla kynnyksellä apua ja tukea.
Kenenkään ei tulisi joutua pelkäämään kotonaan turvallisuutensa tai henkensä puolesta. Suomen sijoitus lähisuhdeväkivaltatilastojen kärjessä on häpeä, joka on kitkettävä panostamalla sen ennaltaehkäisyyn, lisäämällä resursseja tukeen ja jatkamalla yhteiskunnan sukupuolittuneiden rakenteiden purkamista, jotka ylläpitävät väkivallan kulttuuria, päättää Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen.
Lisätietoja:
Veronika Honkasalo, kansanedustaja ja Vasemmistonaisten puhenainen
veronika.honkasalo@eduskunta.fi, p. 09 432 3037
Pinja Vuorinen, Vasemmistonuorten puheenjohtaja
pinja.vuorinen@vasemmistonuoret.fi, p. 050 501 9721