Hyppää sisältöön

Oikeudenmukainen siirtymä hiilineutraaliuteen vaatii kansalaisfoorumia

Siirtymä hiilineutraaliin yhteiskuntaan ja luontokadon pysäyttäminen tulee toteuttaa sosiaalisesti oikeudenmukaisesti. Tämä on mahdollista vain ja ainoastaan demokratian keinoin. Siksi Vasemmistonuoret vaatii kansalaisfoorumin perustamista Suomeen. Kansalaisfoorumi on Elokapinan julkiseen keskusteluun nostama idea, jonka tavoitteena on laajentaa demokratiaa tuomalla kansalaisten ääni päätöksentekoon uudella tavalla. Sen tavoite on löytää ilmastonmuutoksen torjumiseen rohkeampia ja kansalaisten laajasti hyväksymiä päätöksiä.

Kansalaisfoorumi on Suomen kansalaisista satunnaisotannalla valittu keskusteleva ja puntaroiva alusta. Sen tarkoituksena on löytää parhaan asiantuntija- ja sidosryhmätiedon pohjalta ratkaisuehdotuksia ilmastokriisiin ja luontokatoon. Satunnaisotannalla valittu kansalaisfoorumi välttää parlamentaarisen demokratian puutteet, kuten päivänpolitiikkaan juuttumisen pitkän aikavälin kysymysten kustannuksella.

Vaadimme:

  • Kansalaisfoorumin perustamista joko pysyvänä uutena poliittisena instituutiona tai pääministerin kokoonkutsumana
  • Kansalaisfoorumin ratkaisuehdotuksien ehdotonta ottamista eduskunnan käsittelyyn, mikäli ehdotus on saanut vähintään 80 %:n kannatuksen kansalaisfoorumissa
  • Laajaa tiedotusta Kansalaisfoorumin päätöslauselmista, jotta laajempi keskustelu ilmastokriisistä ja luontokadosta mahdollistuu

Kaikilla asianomaisilla tulee demokraattisten periaatteiden mukaan olla sanansija heitä koskettavassa päätöksenteossa – ja ilmastokriisi ja luontokato koskettavat meitä kaikkia. 

Kirjoittanut Vasemmistonuorten Kansalaisfoorumi-työryhmä


Kansalaisfoorumi-työryhmän tarkoituksena on edistää kansalaisfoorumin perustamista Suomeen ja popularisoida ideaa poliittisten puolueiden- ja ryhmien keskuudessa. Työryhmä on avoin kaikille Vasemmistonuorten jäsenille.

Yhteydenotot: kansalaisfoorumi@vasemmistonuoret.fi