Feminismi liikkeessä -kampanjan ensimmäinen vaihe käynnistyy viikonloppuna Kuopiossa, kun Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja Taija Roiha aloittaa feministisen työpajakiertueen. Kevään aikana kaikissa Vasemmistonuorten piirijärjestöissä järjestettävien työpajojen tarkoituksena on juurruttaa hyviä yhdenvertaisuutta edistäviä käytäntöjä järjestön arkiseen toimintaan.
– Yksi kampanjan lähtökohta on vasemmistonuorten osaamisen edistäminen feministisessä politiikassa. Liian usein feminismi näyttäytyy erillisenä ja irrallisena politiikan lohkona, vaikka sen pitäisi olla osa kaikkea poliittista toimintaa niin Vasemmistonuorilla kuin laajemminkin, Roiha kuvailee.
– Toukokuussa julkistamme avoimen kulttuurikilpailun, jonka teemana on feministiset kotivideot. Syyskuussa tuomme julkisuuteen kampanjassa työstetyt poliittiset vaatimukset, jotka koskevat ruumiillista ja kulttuurista itsemääräämisoikeutta sekä työtä, tuotantoa ja toimeentuloa, jatkaa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi.
Kampanjan nimi viittaa kiertämisen ja kampanjoinnin lisäksi poliittisiin liikkeisiin. Feminismi liikkeessä -kampanjassa pohditaan, mitä feminismi tarkoittaa vasemmistolaisessa liikkeessä ja miten toisaalta feminismi liikkeenä kehittyy vastaamaan uusiin kysymyksiin. Kampanjaa on suunniteltu kevään 2015 liittokokouksessa hyväksytyn aloitteen pohjalta.
– Kaksinapainen sukupuolijärjestelmä ja sen ahtaat roolit vaikuttavat meidän kaikkien elämään. Vaikka yhteiskunnallinen tasa-arvo on ottanut edistysaskelia, näyttää siltä, että feminististä politiikkaa tarvitaan yhä vahvemmin. Muukalaisviha ja ihmisiä kilpailuttava oikeistopolitiikka kulkevat selvästi käsi kädessä konservatiivisten sukupuolikäsitysten kanssa, varapuheenjohtaja Roiha toteaa.
Lisätietoja:
varapuheenjohtaja Taija Roiha, 050 400 6786
puheenjohtaja Anni Ahlakorpi, 040 545 4753