Me allekirjoittaneet suomalaiset toimijat vaadimme, että Suomi vastaa kuuden portugalilaislapsen ja -nuoren Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle esittämään valitukseen myöntämällä syyllisyytensä ilmastokriisiin 32 muun haastetun maan kanssa ja täten todistaa halunsa nousta globaaliksi johtajaksi ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. Kanteen nostaneet syyttävät maiden riittämättömien ilmastotoimien rikkovan ihmisoikeuksia. Suomen ilmastotoimet eivät Suomen ilmastopaneelin ja -vuosikertomuksen mukaan riitä saavuttamaan Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoitetta eivätkä Suomen hallituksen tavoitetta hiilineutraaliudesta vuoteen 2035 mennessä. Syyllisyyden kieltäminen olisi siis epärehellistä. Myöntämällä syyllisyytensä Suomi ryhtyy sovintomenettelyyn tai julistautuu yksipuolisesti syylliseksi. Nämä vaihtoehdot tarkoittaisivat, että lupaamme tarkastella osuuttamme ilmastokriisin vastaisessa työssä ja sitoutua riittäviin päästövähennyksiin.
Haasteessa syytetään Suomen rikkovan valittajien oikeutta yksityis- sekä perhe-elämään ja lisäksi syrjivän heitä iän perusteella. Ilmastonmuutoksen vaikuttaessa eniten lapsiin ja nuoriin syyllistyy Suomi riittämättömillä ilmastotoimillaan ihmisoikeusrikkomuksiin. Parhaillaan YK:n ihmisoikeusneuvoston jäsenyyttä hakeva Suomi on kampanjassaan pitänyt esillä ihmisoikeusperusteista ulkopolitiikkaa, joten syyllisyyden kiistäminen on selvässä ristiriidassa omien periaatteidemme kanssa. Kantamalla vastuunsa riittämättömistä ilmastotoimistaan antaa Suomi maailmalle kuvan itsestään ihmisoikeuksien puolustajana ja ilmastopolitiikan edelläkävijänä. Jotta voimme vilpittömästi kutsua itseämme ihmisoikeuksien puolustajaksi, on Suomen tunnustettava syyllisyytensä. Pariisin ilmastosopimuksen kanssa ristiriidassa oleva ilmastopolitiikka tekee Suomesta osallisen ilmastokriisiin ja ihmisoikeusrikkomuksiin. Sovintomenettelyyn on ryhdyttävä ja ihmisoikeuksien toteutuminen turvattava.
Toimia vaatien,
Nuoret ilmastodelegaatit,
Allianssi ry,
Ilmastotsempparit,
Plan International Suomi
Yhteistyössä:
Climate move, Parecon Finland, Fridaysforfuture Suomi, Elokapina, Marttaliitto ry, Ilmastoisovanhemmat ry. - Klimatmor- och farföräldrar rf., Psykologien ilmastorintama, Demarinuoret, Silakkaliike, Oikeutta eläimille -tukiyhdistys ry, Suomen lukiolaisten liitto, Ilmastorintama, Oikeuspoliittinen yhdistys - Rättspolitiska föreningen Demla ry, Vasemmistonuoret, Nuorten Agenda2030, Hiilivapaa Suomi, Pro Animals Finland ry, Changemaker Finland, Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen kestävän elämäntavan yhteisöt / SKEY ry, Luonto-Liitto, Greenpeace Suomi, Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi, Aalto-yliopiston ylioppilaskunta, Jyväskylän YK-yhdistys, Aseistakieltäytyjäliitto, Suomen YK-nuoret, Vihreät nuoret, SEY Suomen eläinsuojelun nuorten ryhmä, Dodo ry, Nyyti ry, Lastensuojelun Keskusliitto, Plan international Finland, Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto, Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry, Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS rf, WWF Nuoret, RKP-nuoret