Vasemmistonuoret esittää puoluehallituksen jäseniksi:
Ava Dahlvik
“Olen 21-vuotias aktivisti. Viimeiset puoli vuotta olen toiminut Vasemmistonuorten toisena varapuheenjohtajana, joista 1,5 kuukautta sijaistin varsinaista puheenjohtajaa. Olen toiminut aktiivisesti järjestössä ja puolueessa jo noin kolmisen vuotta erilaisten tehtävien parissa. Viime kesän kuntavaaleissa sain Vaasan kaupunginvaltuustossa ensimmäisen varapestin, sekä pääsin kulttuuri- ja liikuntalautakuntaan. Kokemusta politiikasta löytyy siis jo muutamalta vuodelta hyvin monipuolisten tehtävien parissa.
Ison järjestön johtaminen on tuttua, mutta myös valtuustosaleissa vääntäminen sekä ruohonjuuritason toiminta. Puoluehallitus olisi luonnollista jatkumoa viimeisen parin vuoden aktiiviselle työlle politiikassa!”
Mari Ikonen
“Olen Mari Ikonen, nuori karjalaisaktivisti ja ay-toimija Rovaniemeltä.
Lähdin mukaan toimintaan 2017, kun Joensuusta kysyttiin kuntavaaliehdokkaaksi. Sanoin miettiväni asiaa, kahden päivän päästä olin liittynyt puolueeseen ja ilmoitin ehdokkuudestani. En ollut ikinä uskonut, että minulla olisi mitään pääsyä politiikkaan. Tuo yksi puhelu muutti kaiken.
Olen toiminut varapuheenjohtajana niin Vasemmisto-opiskelijoissa kuin Vasemmistonuorissa sekä puheenjohtanut vasemmistolaisia järjestöjä. Edelleen kirkkaimpana ajatuksena puolueessa toimimiseen on se, että yksi kysymys voi muuttaa kaiken, meistä altavastaajistakin voi tulla vaikuttajia ja puolue on toiminnan alusta.”
Ville-Pekka Timonen
“Nyt on aika luoda rakenteita tulevaisuudelle. Puoluetoiminta on yhä vierannuttavampaa nuorille ja uusille toimijoille. Paikallistoimintaan on linjattava turvallisen ympäristön rakenne sekä toimijoita tulee kouluttaa paremman sisäisen kommunikaation luomiseksi. En halua tilannetta, jossa paikallisosastot ovat pelkkiä vaaliorganisaatioita.
Pointtimme on luoda maailmaa muuttavaa politiikkaa, eikä toimia reaktiivisena voimana. Puolueen tulee suunnitella tarkemmin tulevaisuuttaan, jotta meillä on sellainen. Nuoret ovat tässä avainasemassa ja siksi meitä tulee valita kaikille hallintomme tasoille.”
Vasemmistonuoret esittää puoluevaltuuston yleisjäseniksi:
Tuomas Suihkonen
“Olen 28-vuotias vantaalainen, Teollisuusliiton järjestötoimitsija ja valtiotieteiden sekä historian opiskelija. Olen toiminut puolueen monissa luottamustehtävissä kuten myös Vasemmistonuorissa kuuden vuoden ajan. Vapaa-ajalla pelaan sulkapalloa ja soitan kitaraa. Globaalien kriisien aikana
Vasemmistoliiton pitää tarjota ihmisille turvaa varmistamalla kaikille riittävä elintaso, toimimalla rauhan sanansaattajana, taistelemalla eriarvoisuutta vastaan ja edistämällä kunnianhimoisia ilmastotavoitteita. Nämä tapahtuvat vaaleja voittamalla.”
Jelena Kiilholma
“Hei, olen ehdolla puoluevaltuuston yleisjäseneksi
Olen 29-vuotias porilainen vasemmistoaktiivi. Toimintaan olen lähtenyt mukaan vuonna 2016, ja vuodesta 2017 alkaen olen ollut Porin vasemmiston Kunnallistoimikunnassa.
Vuodesta 2018 alkaen olen kuulunut Satakunnan vasemmiston piirihallitukseen.
Vasemmistonuorissa olen ollut niin piirin puheenjohtaja, kuin istunut kauden liittohallituksessakin.
Olen koulutukseltani lähihoitaja, ja näin ollen sosiaalipolitiikka on aina ollut lähellä sydäntä. Olen myös seksi- ja erotiikka-alan yrittäjä, sekä opiskelen ammattikorkeakoulussa yhteisöpedagogiksi.
Puolueen ja sidosryhmiem sisäinen vaikuttaminen on viime aikoina noussut minulle kiinnostavimmaksi suunnaksi omassa vaikuttamistyössä, joten puoluevaltuusto on selkeä seuraava askel.”
Vasemmistonuoret esittää puoluevaltuuston puheenjohtajaksi:
Miikka Kortelainen
“Tervehdys toverit! Olen 28-vuotias kajaanilainen nuorisoalan ammattilainen, yhteiskunnallinen moniottelija ja uusperheen isä. Toimin tällä hetkellä mm. Kajaanin kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana, Kainuun aluevaltuuston varapuheenjohtajana sekä Vasemmiston aluevaltuustoryhmän vetäjänä sekä lukuisissa muissa eri luottamustehtävissä.
Minulla on ollut ilo toimia puoluevaltuuston puheenjohtajana kuluneella puoluekokouskaudella ja olen motivoitunut jatkamaan tehtävässä myös tulevalla puoluekokouskaudella. Tahdon olla luomassa niin valtakunnallisella, alueellisella kuin paikallisellakin tasolla tilaa paremmalle keskustelukulttuurille ja vuoropuhelulle.”