Vasemmistonuorten mielestä seuraavassa presidentinvaalissa on aika valita Suomelle tasavallan viimeinen presidentti. Järjestö kannattaa demokratiaa heikentävän instituution lakkauttamista. Samalla Vasemmistonuoret tukee Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Merja Kyllösen kampanjaa.
– Presidentti-instituutio on jäänne ajalta, jolloin haikailtiin vahvojen johtajien perään ja valtaa tahdottiin keskittää, Vasemmistonuorten puheenjohtaja Hanna-Marilla Zidan toteaa.
– Meidän mielestämme on tullut aika vahvistaa parlamentarismia ja siirtää valtaa presidentiltä eduskunnalle.
Presidentinvaali heikentää demokratiaa epäpolitisoimalla politiikkaa. Kampanjoissa korostetaan henkilökohtaisia ominaisuuksia poliittisten asiasisältöjen sijaan. Vasemmistonuoret näkee, että niin kauan kuin presidentti-instituutio on olemassa, vaaleissa tulisi keskittyä tärkeisiin ulkopoliittisiin teemoihin. Järjestö tahtoo tukea kampanjaa, joka vastustaa asekauppaa ja veronkiertoa, ajaa inhimillisempää pakolaispolitiikkaa ja seisoo rauhan, ihmisoikeuksien ja sotilaallisen liittoutumattomuuden puolesta.
– On ollut surullista seurata, kuinka Vihreiden Pekka Haavisto on päättänyt kampanjoida ihmisoikeuksien kustannuksella vastustaen puheissaan pakolaisia ja puhuen antirasisteista poliittisen keskustelun ”ääripäänä”, Zidan toteaa.
– Merja Kyllönen onkin ainoa johdonmukaisesti ihmisoikeuksien ja rauhan puolesta puhuva ehdokas.
Lisätietoja: puheenjohtaja Hanna-Marilla Zidan, 050 590 2771