Hallitus käy luokkasotaa
Tällä viikolla on alkanut eduskunnan istuntokausi. Siten myös hallituksen työ ohjelmansa jalkauttamiseksi alkaa toden teolla. Hallitus nauttii jo alkutaipalellaan poikkeuksellisen heikkoa kannatusta. Huomenna perjantaina äänestetään valtiovarainministerin Riikka Purran, elinkeinoministeri Wille Rydmanin ja koko hallituksen luottamuksesta, pohjautuen kyseisten ministerien räikeän rasistisiin viesteihin, joista irtisanoutuminen on ollut vähintäänkin epämääräistä.
Hallituksen tiedonanto on riittämätön, kun samalla sen oma ohjelma kertoo muulta muuttaville ”älkää tulko” ja pakolaiskiintiön rajaaminen selväsanaisesti ilmaisee, että kaikkien ihmisten henki ei ole yhtä arvokas. Hallituksen ihmisvihamielinen ja syrjivä politiikka ei kuitenkaan jää vain rasismiin.
Hallitusohjelmaan kirjatut tavoitteet ovat tietoinen valinta ottaa niiltä, joilla on vähemmän ja antaa niille, joilla on enemmän kuin tarpeeksi. Ohjelmaan sisältyy arvovalinta, jonka kokoomuksen miljonäärikansanedustaja Noora Fagerström lausui myös ääneen: ”leikkausten kuuluu kohdistua pienituloisiin”.
Luokkasota voi terminä kuulostaa radikaalilta, vanhahtavalta tai liioittelulta. Siitä huolimatta se on monin tavoin erittäin kuvaava termi hallituksen politiikalle. Sitä sotaa ei käydä kuten Venäjän julmaa hyökkäyssotaa Ukrainassa, enkä näitä kahta halua verratakaan. Mutta sitä käydään heikentämällä työllä itsensä elättävän luokan oikeutta vaikuttaa elämäänsä, lyhentämällä sen elinaikaa ja kurjistamalla sen elämää.
Ja tätä hallitusohjelma tekee. Sen tavoitteet kohdistuvat systemaattisesti nimenomaan työtätekeviin, ei omistuksilla tai perinnöllä vaurastuneeseen luokkaan. Sen leikkaukset kasautuisivat erityisesti pienituloisiin, syventäen ja lisäten köyhyyttä. Hallitus on epäilemättä tietoinen siitä, mitä luokkaa se tukee. Ohjelma on elinkeinoelämälle historiallisen myönteinen, jos ei lasketa joitain sille ikäviä kirjauksia ulkomaisesta työvoimasta.
Selkeä, suoraan työntekijöiden ja työnantajien vastakkaiset edut osoittava esimerkki tästä on hallituksen työmarkkinapolitiikka. Luvassa on heikennyksiä työntekijöiden asemaan kautta linjan. ”Asiallisesta syystä irtisanominen” mahdollistaa ympäripyöreydessään työnantajan mielivallan, perusteetonta määräaikaisuutta helpotetaan ja luottamusmiehen asemaa heikennetään.
Ensimmäisen sairaslomapäivän palkallisuuden poisto on yksiselitteisesti typerä poliittinen linjaus, joka kohdistuu ensisijaisesti niihin usein pienituloisiin duunareihin, jotka eivät voi ottaa etäpäiviä. On vaikea käsittää, ketä oikeisto ajattelee sen hyödyttävän, että ihmiset tulevat kipeänä töihin tartuttamaan muut, kun varaa jäädä kotiin ei ole.
Samalla työntekijöiden oikeutta puolustaa itseään ja oikeuksiaan heikennetään lakko-oikeuksien rajoituksilla. Lakkoihin osallistumisesta tehdään riskialttiimpaa korottamalla sakkoja niin työntekijöille kuin liitoille. Solidaarisuuden ja työläisten yhteisrintaman rakentamisen mahdollisuuksia kavennetaan rajauksilla tukilakkoihin.
Tämä on suoraan demokratian kaventamista, sillä se vähentää työntekijöiden valtaa vaikuttaa omaan elämästään. Emme voi puhua demokraattisesta yhteiskunnasta, jos niinkin merkittävä osa elämää kuin työpaikka rajataan sen ulkopuolelle. Hallituksen heikennykset syventävät tätä demokratiavajetta entisestään.
Ei siksi ole sattumaa, että hallitus on heti alkuun ajamassa läpi näitä heikennyksiä. Se tekee tulevaisuudessa entistä vaikeampaa työväenluokalle puolustaa oikeuksiaan tai tavoitella hyvää elämää. Ei ainoastaan työelämän piirissä, vaan muuallakin.
Sillä hallituksen pitkä leikkauslista tulee tarkoittamaan kärsimystä. Työttömyysturvan heikennykset ajavat ihmisiä köyhyyteen, mukaan lukien tuhannet lapset. Asumistuen leikkaukset jättävät pahimmillaan ihmiset kodittomiksi, kun rahat eivät enää riitä asumiseen. Vastaus tähän ei ole ”menkää töihin”, sillä moni pienituloinen työntekijä tarvitsee asumistukea etenkin pääkaupunkiseudulla. Ongelman juuri on liian pienet palkat ja liian korkeat vuokrat, ei se, että ihmiset nostavat asumistukea.
Hyvinvointialueisiin kohdistuvat leikkaukset tulevat syventämään hoitovajetta: jälleen kerran etenkin pienituloisilla, eikä niillä, joilla on varaa käydä yksityisellä. Julkisen terveyden alasajo on luokkasodankäyntiä, jonka tulos on lyhyempi eliniänodote köyhemmille.
Lapsien jättäminen nälkäiseksi ei käännä Suomea nousuun. Ihmisten ajaminen kodittomiksi ei tee Suomesta parempaa paikkaa elää. Terveydenhuollon rajaaminen vain harvoille ei ole vahvan ja välittävän yhteiskunnan merkki. Se on ainoastaan julmaa ja tarpeetonta – sekä täysin tietoista.
Jos nämä leikkaukset olisivat ”pakollisia”, hallitus ei keventäisi kaikkein rikkaimpien verotusta. Jos ne olisivat ”välttämättömiä”, se ei leikkaisi miljoonia harmaan talouden torjunnasta. Ei, se tekee ne ideologisista syistä, jotta voisi vahvistaa omistuksilla, perinnöillä ja työntekijöiden riistämisellä rikastuneiden asemaa.
Hallituksella tulee olemaan verta käsissään, mikäli sen ohjelma pannaan täytäntöön. Siksi rasististen kirjausten vastustamisen on jatkuttava voimakkaasti. Ja siksi yhtä lailla on vastustettava leikkauksia ja työelämän heikennyksiä.
Sillä hallitus käy luokkasotaa. Ja nyt on oikea aika kamppailla sen hyökkäystä vastaan.
Kirjoittaja Pinja Vuorinen on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.
