Tänään vietämme kansainvälistä rasismin ja rodullisen syrjinnän vastaista päivää! Päivää edeltänyt viikko on myös rasismin vastaisen toiminnan kansainvälinen teemaviikko. Päivän historia juontaa juurensa vuodelle 1960, jolloin Etelä-Afrikassa surmattiin viranomaisten toimesta kymmenittäin siviilejä. YK:n yleiskokous julisti vuonna 1966 päivän kansainväliseksi rotusyrjinnän vastaiseksi päiväksi ja kehotti kansainvälistä yhteisöä lisäämään ponnistuksiaan kaiken rotusyrjinnän poistamiseksi. Tätä merkkipäivää ja viikkoa on siis hyvä nostaa esille, sillä rasismin vastaisuudessa, kuten kaikessa muussa tasa-arvotyössä on tehtävää.
Entä mitä rasismi on ja mistä sen vastaisuudessa on kyse? Rasismi on sekä tietoista ja suoraa ajattelua, mutta myös ei-tiedostettuja toimintamalleja, jotka kumpuavat rodullisesti syrjivistä ennakkoasenteista. Yksinkertaistettuna rasismi määrittelee sen kenellä on oikeus osallistua universaalisti inhimilliseksi perustoiminnoiksi nähtyihin asioihin kuten kaupankäyntiin, työn tekemiseen tai esimerkiksi matkustamiseen. Lisäksi se mahdollistaa tai estää yksilöille vapaan pääsyn koulutukseen, terveydenhoitoon, asuntoihin, vaatetukseen, turvallisuuteen ja varallisuuden kerryttämiseen sekä onnellisuuden tavoittelemiseen (Albina Hipp, 2019). Rasismin vastaisuus, eli antirasismi, on puolestaan vastalääke etnisyyteen tai kulttuuriin pohjaavalle sorrolle. Antirasistiseksi katsotaan sellainen työ, joka vähentää etnistä syrjintää ja syrjivien käytäntöjen vaikutuksia. Antirasismi ajatuksena myös peräänkuuluttaa syrjinnän vastaisen työn olevan aktiivista ja pitävä sisällään rakenteellisen tasoa. Alkaessamme ymmärtää, että eriarvoisuuden suhteen ei ole pahoja tai hyviä ihmisiä, vaan tekoja, jotka edistävät yhdenvertaisuutta tai heikentävät sitä - olemme ottaneet ensimmäisen askeleen rasismin vastustajina (Ibram X. Kendi, 2019).
Rasismin vastaisuudessa onkin usein kyse juuri oppimisesta. Tämä tarkoittaa vähemmistöön kuuluvien ihmisten perspektiivin kuulemisesta sekä aiemmista mahdollisesti ennakkoluuloista poisoppimista. Merkittävin kysymys, jonka rodullista syrjintää vastustava henkilö voi itseltään kysyä on, kuinka etnisyys tai ihonväri ilmiönä ovat muovanneet elämäsi mahdollisuuksia? Kysymys on usein haastava ja vastaukset vaihtelevat ihmisten asemoitumisen myötä. Rasististen asenteiden ja opitun ymmärryksen purkaminen ei tapahdu itsestään ja se vaatii vaikeitakin keskusteluja. Työ, joka edistää yhteiskuntarauhaa, on kuitenkin aina sen arvoista. Pidetään se mielessä.
Rasismi vaikuttaa paikallisella sekä kansainvälisellä tasolla
Rodullista syrjintää ilmenee myös Suomessa aivan kuten muissakin maissa. Euroopan perusoikeusviraston selvityksen (FRA, 2019) mukaan tummaihoiset ihmiset kohtaavat syrjintää sekä eriarvoisia mahdollisuuksia Suomessa, vähemmistöjä profiloidaan viranomaisten toimesta (Pysäytetyt raportti 2018), rasismista puhutaan harvoin kouluissa sekä syrjintä muun muassa tuottaa epäsuhtaisia terveyseroja väestöryhmille Suomessa (THL selvitys: 2018). Globaalisti etninen eriarvoisuus puolestaan voi ilmetä valtion hyväksymänä vainona esimerkiksi euroopan romanivähemmistöä tai Intian muslimeja kohtaan, siirtolaisten leirittämistä epäinhimillisiin olosuhteisiin, paperittomien oikeuksien vientinä sekä laajemmin uuskolonialistisen talousjärjestelmän epäkohdissa sekä ympäristötuhossa, joka systemaattisesti ulkoistetaan globaaliin etelän maihin (mm. UPM Kolumbiassa).
Edellä olevien esimerkkien kuuleminen voi yllättää, sillä etninen syrjintä ja eriarvoisuus ovat usein juuri normaaliksi nähtyä toimintaa. Usein rasismia, kuten muitakin syrjinnän muotoja voi siksi olla haastava nimetä suoraan. Ilmiselviä vihatekoja edeltävät kuitenkin ajanjaksot, joissa eriarvoisuutta ylläpidetään, siitä tehdään arkista ja syrjintää oikeutetaan julkisessa keskusteluissa, median otsikoissa ja päättäjien puheissa. Tavat edistää tasa-arvoisempaa ja rasismista vapaata maailmaa edellyttävätkin siksi ennen kaikkea kriittistä ajattelua ja halua reflektoida asioita. Antirasismi on ymmärrystä siitä, että eriarvoisuuden edessä ei ole olemassa puolueettomuutta, vaan meidän kaikkien tulee olla aktiivisia syrjinnän haastajia.
Suomessa tapahtuu myös paljon hyvää tälläkin hetkellä. Etnisestä syrjinnästä puhutaan, siitä koulutetaan ja tutkitaan esimerkiksi THL:n ja CERENin kaltaisten organisaatioiden voimin. Ennakkoluuloja myös ennaltaehkäistään ja oppilaitokset muuttavat toimintapojaan inklusiivisemmaksi. Samalla yhteisöllisiin tiloihin ja järjestöihin investoidaan. Näistä rodullistetuille opiskelijoille suunnattu SOCO-yhdistys Helsingin yliopistossa yhtenä hienona esimerkkinä. Työmarkkinoinalla puolestaan olemme siirtymässä anonyymien rekrytointitapojen kokeilemiseen. Esimerkiksi Helsingin kaupungille tästä on tehty menetyksekäs esitys 2018 Vasemmistonuorissa vaikuttavan Suldaan Said Ahmed toimesta ja kaupunki siirtyi seuraavana vuonna toimintatapaan. Uuden Marinin hallituksen toimesta Suomeen on myös tulossa ensimmäistä kertaa myös rakenteellisen rasismin vastainen ohjelma, joka on jo monissa muissa maissa olemassa. Edistystä siis tapahtuu yhdenvertaisuuden saralla.
Olkaamme edelläkävijöitä
Antirasismissa henkilökohtaisesta tulee poliittista. Antirasismi tarkoittaa työtä niin kaduilla, kotona kuin kabineteissa. Se on syrjinnän vastaista aktivismia tasa-arvoisen politiikan eteen, se on rodullisen syrjinnän ymmärtämistä ja pohtivan tietoisuuden jakamista ja se on eriarvoisuutta purkavaa tavoitteellista lainsäädäntöä. Rasismin vastaisuuden päivänä on hyvä muistaa etnisen syrjinnän vaikutusten olevan monitahoisia. Rasismin vastaisen toiminnan lopullisena tarkoituksena on edistää vapaampaa maailmaa, jossa ihmisillä olisi tosiasillisesti yhtäläiset mahdollisuudet saada laadukasta koulutusta, työllistyä, tulla kohdelluksi luotettavana vuokranhakijana sekä elää ylipäätään yhteiskuntamme arvostettuna ja tasavertaisena jäsenenä.
Yhdenvertaisuuden ja syrjinnän kysymykset ovat meidän kaikkien elämää läpileikkaavia, osan välittömämmin ja osan epäsuorasti. Antirasismissa on ymmärtämisen ja tekojen lisäksi kyse myös solidaarisesta elämänasenteesta. Tavasta katsoa maailmaa, jossa ymmärrämme kamppailun taloudellista eriarvoisuutta vastaan olevan myös kamppailua esimerkiksi kolonialistista rakenteita vastaan, tai että sukupuolten tasa-arvosta puhuttaessa on huomioon otettava myös ruskeat ja rodullistetut naiset sekä ei-miehet. Solidaarisuus on erityinen osa työväenliikkeen historiaa. Olkaamme siis kaikki solidaarisia, olkaamme antirasisteja yhdessä.
Aurinkoista sekä syrjintävapaata vuotta 2020 kaikille!
Liban Sheikh
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja sekä Tamperelainen yhteiskuntatieteiden opiskelija
