Karau katsoo hymyillen kameraan. Taustalla havumetsää.

Metsäteollisuusyhtiö UPM uutisoi sulkevansa Kaipolan paperitehtaan Jämsässä vuoden loppuun mennessä. Tehtaalla työskentelee 450 ihmistä ja sulkeminen on täten todella suuri kolaus niin Jämsälle kuin jokaisen näiden duunareiden perheille ja lähipiirille. Torstaina UPM julkaisi toimitusjohtajansa Jussi Pesosen avoimen kirjeen, jossa hän syytti Suomen kustannustasoa ja verorasitusta.

Pesosen väitteet ovat enemmänkin kuin kummallisia. Useat asiantuntijat ovat ampuneet ne yksi kerrallaan alas, kuten Taloussanomien artikkelista ​​käy ilmi. Syytteet työntekijöiden palkkakustannusten tähtitieteellisyydestä ja ay-liikkeen omaan napaan katsomisesta ovat selvästi vain jatkumoa kesällä alkaneeseen työnantajapuolen lokakampanjaan duunaripuolta vastaan.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jussi Saramo käsitteli taustoja ja väitteitä hyvin Facebook-päivityksessään, josta Kansan Uutisetkin uutisoi. Kiinnostava huomio oli myös siitä, kuinka suomalainen kultapossukerho istuu toistensa hallituksissa miettimässä “Miten me seuraavaksi voitaisiin kyykyttää duunaria?”. Samaan aikaan kun Pesonen nillittää duunarin palkasta, tienaa hän vuosittain 7 miljoonan euron tulot.

7 miljoonaa euroa. Vuosittain.

Työn ja pääoman ristiriita elää ja voi liiankin hyvin. Yhteiskunnassamme käydään parhaillaan luokkasotaa, jonka likaisimmat ylilyönnit tulevat selkeästi vain yhdeltä puolelta: pomoilta.

Samalla kun he käyvät tätä likaista sotaansa, unohtavat he tästä kärsivät ihmiset ja heidän läheisensä. On tärkeää, että yhdessä näytämme kultapossukerholle ettei tämä käy.

 


Ottaako sinuakin työelämän epäoikeudenmukaisuus ja tuloerot päähän? Liity Vasemmistonuorten jäseneksi ja tule mukaan tavoittelemaan reilua maailmaa! Vasemmistonuorten jäsenyys on ilmainen. Jäseneksi voivat liittyä 13-30-vuotiaat.