Tiedote 29.1.2016 – Vapaa julkaistavaksi

Vasemmistonuorten Helsingin osaston ja Etelä-Suomen piirin toiminnanjohtajaksi on valittu avoimen haun ja haastattelun perusteella 28-vuotias Toni Asikainen. Tapulinkaupungissa asuva Asikainen on aiemmin työskennellyt opiskelijoiden edunvalvontatehtävissä ja hänen luottamustoimiinsa on kuulunut muun muassa puheenjohtajuus Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry:ssä. 

Uutta toiminnanjohtajaa valittaessa haettiin erityisesti näkemystä järjestön kehittämiseksi sekä rautaista organisointikykyä. Asikainen ilahdutti valitsijoita erityisesti alan asiantuntemuksellaan sekä paineensietokyvyllään. Vasemmistonuoret on poliittinen nuoriso- ja kansalaisjärjestö, jonka keskeiset arvot ovat sosialismi, demokratia, feminismi, punavihreys ja kansainvälisyys. Toiminnanjohtaja vastaa Etelä-Suomen paikallisosastojen hallinnollisista asioista sekä järjestön toimintakulttuurin kehittämisestä.

”Odotan innolla uusia haasteita Helsingin ja Etelä-Suomen Vasemmistonuorten toiminnanjohtajana. Haluan työssäni toimia alueen yhdistystoiminnan kehittäjänä sekä aktiivisen nuorisotoimintamme tukihenkilönä”, Asikainen kertoo.

Uusi toiminnanjohtaja aloittaa työnsä 1.2.2016

Lisätietoja:

Jasu Setälä
Puheenjohtaja
Etelä-Suomen Vasemmistonuoret
jasusetala(at)gmail.com

Toni Asikainen
Toiminnanjohtaja, Etelä-Suomen Vasemmistonuoret ry /Helsingin Vasemmistonuoret ry
p. 0440195901
etela-suomi@vasemmistonuoret.fi