Helsingin Senaatintorilla järjestettyyn Joukkovoima-mielenosoitukseen osallistui tänään noin 8000 mielenosoittajaa vastustamaan hallituksen leikkauspolitiikkaa. Osallistujamäärä ylitti järjestäjien odotukset usealla tuhannella ja Hakaniementorille matkannut mielenosoituskulkue venyi noin kilometrin pituseksi. Kuluneen viikon mielenosoituksiin on siten Joukkovoima-mielenosoituksen jälkeen osallistunut kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Kulkueeseen ottivat osaa muun muassa eläkeläiset, opiskelijat, työttömät sekä monen alan työntekijät. Hallituspolitiikkaan pettyneet ja leikkaustalkoiden pääosallisiksi joutuneet ihmiset vaativat hallituksen eroa, leikkausten perumista ja oikeudenmukaisempaa politiikkaa. Poliittisesti tunnuksettomassa mielenosoituksessa oli runsas joukko vasemmistonuoria. Etelä-Suomen Vasemmistonuorten puheenjohtaja Jasu Setälä ja Helsingin Vasemmistonuorten puheenjohtaja Kaisa Liljantokommentoivat Helsingin Sanomille ja Ylen uutisille henkilökohtaisia syitään saapua paikalle.