KANNANOTTO
Vapaa julkaistavaksi 30.8.2016
Etelä-Suomen Vasemmistonuoret jakavat lukiolaisten ja heidän vanhempiensa huolen lukion kasvavasta hintalapusta. Viime viikolla uutisoitiin, että lukioiden sähköistyminen on tuomassa lisäkustannuksia opiskelijoille ja täten vaarantamassa opiskelun maksuttomuuden.
Opiskelijoilta ollaan vaatimassa omakustanteisia kannettavia tietokoneita. Myös e-kirjoihin siirtyminen näyttää nostavan kirjojen kustannuksia. Ne eivät ole merkittävästi perinteisiä kirjoja halvempia, eikä niitä pysty ostamaan käytettynä saatika myymään eteenpäin.
Etelä-Suomen Vasemmistonuorten mielestä Uudenmaan kuntien ja kaupunkien tulisi osallistua lukiolaisten tietokoneiden ja sähköisten oppimateriaalien kustantamiseen. Koulut voisivat myös esimerkiksi harkita koneiden lainaamista tai vuokraamista. Lisäksi e-kirjoihin pitäisi alkaa noudattaa 10% arvonlisäveroa, joka perinteisillä kirjoilla on.
– Jos kaikille oppilaille ei voida taata maksutonta mahdollisuutta oppimateriaaleihin, tulee koulujen pysyttäytyä perinteisessä materiaalissa kunnes resurssit mahdollistavat tasavertaisen kohtelun, sanoo järjestön puheenjohtaja Samuel Drake.
Lisätietoja:
Samuel Drake
Puheenjohtaja
Etelä-Suomen Vasemmistonuoret
puh. 0445877891