KANNANOTTO
Päivitetty 6.12.2016 klo 23.20 – Lisätty viittaus Suomen perustuslakiin

Tiistaina 29.11. kurdiaktivisti Musa Mohammadi kutsuttiin poliisiasemalle ”vastaamaan muutamiin kysymyksiin”. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneelle Mohammadille kerrottiin etukäteen että hänen ei tarvitse olla huolissaan Iraniin lähettämisestä. Hänen saapuessaan poliisiasemalle lakimiehen kanssa hänet kuitenkin otettiin kiinni ja toimitettiin Metsälän säilöönottokeskukseen odottamaan karkotuksen täytääntöönpanoa. Mohammadi on ollut kiinniotosta lähtien nälkälakossa ja kieltäytyy myös juomasta. Tämänhetkisen tiedon mukaan Musa Mohammadi aiotaan karkottaa Iraniin pian.

Ennen Suomeen pakoaan vuonna 2010 Musa Mohammadi on ollut useaan otteeseen Iranin turvallisuuspoliisin vangitsemana poliittisen toiminnan takia. Mohammadia voi odottaa Iranissa jopa kuolemantuomio kurdien oikeuksien puolustamisen takia. Pelko ei ole aiheeton, sillä Iran on tänä vuonna teloittanut kymmeniä eri oppositioryhmiin kuuluvia kurdeja. Mohammadin kotikaupungista Salmasista kotoisin oleva kurdiaktivisti Behrouz Alkhani teloitettiin elokuussa 2015 tuomittuna toiminnasta kurdipuolue PJAK:issa sekä ”vihasta Jumalaa kohtaan”. Iran teloitti pelkästään viime vuoden aikana 977 ihmistä, eniten maailmassa Kiinan jälkeen. Kurdeihin kohdistuvaa erityistä poliittista vainoa kuvaa se, että elokuussa 2016 ihmisoikeusjärjestöjen tiedossa olevista Iranin lähes tuhannesta poliittisesta vangista yli 40% oli kurdeja.

Mohammadin pakolaisstatuksen täytyy olla itsestäänselvyys. Kyseessä ei ole harkinnanalainen politikoinnin aihe. Suomen perustuslain 9§ toteaa: “[…] ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.” Mohammadin uhkana Iranissa, valtiovastaiseen toimintaan tunnetusti osaa ottaneena aktivistina, on kuolemantuomio. Mohammadin karkoituspäätös on täten yksiselitteisesti perustuslain vastainen. Vaadimme, että Musa Mohammadin karkotuspäätös ja turvapaikkastatus otetaan välittömästi uudelleen käsiteltäviksi

Allekirjoittaneet:

Samuel Drake
Etelä-Suomen Vasemmistonuorten puheenjohtaja

Titta Hiltunen
Sitoutumattoman vasemmiston puheenjohtaja