Me Vantaan Vasemmistonuorissa haluamme nuorten äänet kuuluviin kehottamalla kaikkia vantaalaisia äänestämään nuoria ehdokkaita. Vantaalla on huutava pula nuorista vaikuttajista, ja on selvää, että vanhempi sukupolvi ei tee aina parhaimpia ratkaisuja nuoria koskevissa päätöksissä.
Kuntapolitiikassa nuoret ovat usein unohdettu ryhmä, vaikka juuri nuorissa on kuntien tulevaisuus. Nuoret tulevat huolehtimaan kuntien elinvoimaisuudesta, joten heitä täytyy kuunnella nyt.
Muutos on hidasta, mikä lisää nuorten osallistumisen tärkeyttä kuntapolitiikkaan. Nuorten raikkaita ideoita pitäisi tuoda yhä enemmän esiin. Nuori sukupolvi kaipaa selviä vaihtoehtoja, vakavasti otettavuutta sekä osallisuutta yhteiskunnassamme. Kuntavaalit tehdään nuorille houkutteleviksi nuorilla ehdokkailla, joilla on uusia ideoita kunnan tulevaisuudesta.
Kuntapolitiikasta tiedottaminen pitäisi tehdä siellä missä nuoret ovat, eli kouluissa, nuorisotaloissa ja sosiaalisessa mediassa. Näin nuoret saisivat lisää tietoa, kiinnostuisivat asioista sekä äänestäisivät.
Meillä ei ole varaa jättää nuorten sukupolven ääntä käyttämättä. Nuorten mielipiteille täytyy antaa tilaa, koska nuoretkin ovat yhtä lailla osa yhteiskuntaa.
Kuntapolitiikassa tehdään juuri sinua koskevia päätöksiä, ja ne vaikuttavat kaikista konkreettisemmin ihmisten elämään. Kuntavaaleissa päätetään erityisesti nuoria kiinnostavista ja koskettavista asioista, kuten liikuntapalveluista, vapaa-ajan toiminnasta sekä koulutuksesta.
Suomi on kuntavaaleissa käännekohdassa. Jatketaanko kurjistamispolitiikkaa vai takaammeko yhtäläiset ja tasa-arvoiset mahdollisuudet nuorille? Vantaan Vasemmistonuorten kuntavaaliehdokkaat haluavat uuden ja nuoren suunnan Vantaalla.
Vantaan Vasemmistonuoret