TIEDOTE
Vapaa julkaistavaksi heti

Maksutonta ehkäisyä on edistettävä Helsingissä kunnianhimoisesti. Helsingin poliittiset nuorisojärjestöt vaativat Helsinkiä tarjoamaan kaikille alle 25-vuotiaille maksuttoman ehkäisyn. Aloite nuorten maksuttomasta ehkäisystä on tällä hetkellä Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan käsittelyssä. Viranhaltijat toteavat, että nykykäytäntöä kannattaa tehostaa, mutta konkreettiset ehdotukset puuttuvat.

Esimerkiksi Vantaalla abortit ovat vähentyneet viimeisen viiden vuoden aikana 20 prosenttia, kun samalla ehkäisyn maksuttomuutta on laajennettu. Ensimmäisen kierukan tai ehkäisykapselin lisäksi alle 20-vuotiaat saavat Vantaalla yhdeksän kuukauden ehkäisypillerit maksutta. Lisäksi pitkäaikainen ehkäisymenetelmä tarjotaan sekä abortin jälkeen että riskiryhmille.

Pitkävaikutteiset ehkäisymenetelmät ovat kaikkein luotettavimpia käytössä ja tehokkaimpia vähentämään abortteja. Siksi kierukan tai kapselin pitäisi olla aina alle 25-vuotiaalle maksuton. Toistuvia abortteja taas voitaisiin vähentää tarjoamalla iästä riippumatta kierukka tai ehkäisykapseli raskaudenkeskeytyksen jälkeen.

Maksuttoman ehkäisyn laajentamisella on myös taloudellisia vaikutuksia ja säästöt voivat olla parhaimmillaan merkittäviä. Abortin vaikutukset ovat todellisuudessa laajempia kuin itse toimenpiteestä aiheutuva sairaalalasku. Siksi ennaltaehkäisevät toimet ovat perusteltuja.

Kondomeja tulisi jakaa nuorille säännölliseen käyttöön kouluissa, oppilaitoksissa, ehkäisyneuvoloissa ja nuorisotaloilla. Tällä hetkellä Helsinki käyttää satunnaiseen kondomien jakeluun noin 5000 euroa, joten jakelun määrän kasvattaminen ei tulisi kalliiksi. Myös neuvontaa seksitaudeista on lisättävä. Nuoren pitäisi voida valita maksutta hänelle parhaiten sopiva ehkäisymenetelmä.

”Vastuu ehkäisystä pitää jakautua kaikille sukupuolille eikä seksitautien ehkäisy saa unohtua. Nuorille täytyy tarjota maksutta juuri heille sopivia ehkäisytapoja, ettei seksuaaliterveys ole maksukyvystä riippuvaista,” puheenjohtajat muistuttavat.

Helsingin Demarinuoret, puheenjohtaja Kaisa Hakala
Helsingin Keskustanuoret, varapuheenjohtaja Jade Myllykangas
Helsingin Kokoomusnuoret, puheenjohtaja Lenita Ketola
Helsingin RKP-Nuoret, puheenjohtaja Matias Hertzberg
Helsingin Vasemmistonuoret, puheenjohtaja Kaisa Liljanto
Helsingin Vihreät Nuoret, puheenjohtaja Juho Heikkilä