26.3.2018
TIEDOTE

Helsingin ja Etelä-Suomen Vasemmistonuorten toiminnanjohtajan tehtävään valittiin menneellä viikolla kuvataiteilija (amk) Mikael Kinanen. Hän on työskennellyt aikaisemmin monipuolisesti kulttuurialalla, toteuttanut näyttelyitä, toimittanut julkaisuja sekä toiminut eri rooleissa opiskelija- ja ammattiyhdistysliikkeessä. Laaja kokemus tarjoaa erinomaiset valmiudet tukea vasemmistonuorten toimintaa Etelä-Suomessa.

Toiminnanjohtajan tehtävänä on mahdollistaa yhdistysten jäsenten ja aktiivien järjestöllinen ja poliittinen toiminta huolehtimalla yhdistysten hallinnosta ja taloudesta. Toiminnanjohtaja tukee myös Vasemmistonuorten paikallisosastoja sekä vastaa yhdistystoiminnan kehittämisestä Etelä-Suomen alueella.

“Toiminnanjohtajana on erityisen kiinnostavaa, kuinka voin edistää nuorten vasemmistolaisten omaehtoista toimintaa ja auttaa heitä saamaan äänensä kuuluviin. Jotta toiminta voisi lähteä jäsenistä itsestään, tehtävänäni on luoda turvallinen ja avoin ilmapiiri. Viikonlopun vuosikokousten henkilövalintojen perusteella tähän on erinomaiset edellytykset.” sanoo tehtävään valittu Mikael Kinanen.

Helsingin Vasemmistonuorten tuore puheenjohtaja Neeta Heinonen kommentoi henkilövaihdoksia: “Jatkamme toimintaa samoista lähtökohdista kuin aikaisemminkin, mutta hallituksen ja toiminnanjohtajan vaihtuessa on mahdollisuus tehdä joitakin asioita toisin. Toivon, että Mikael tuo tähän uusia näkökulmia ja auttaa tönäisemään toimintaa uusiin suuntiin.”

Myös Vasemmistonuorten pääsihteeriksi siirtyvä Toni Asikainen on luottavaisin mielin yhdistysten tulevaisuudesta: “On ollut hienoa nähdä, kuinka nämä yhdistykset ovat kehittyneet toimiessani niiden toiminnanjohtajana. Viikonloppuna pidetyt vuosikokoukset olivat viimeiseni toiminnanjohtajana. Olen kuitenkin vakuuttunut, että menestys on taattu tällä kokoonpanolla myös jatkossa.”

Mikael Kinanen aloittaa perehtymisen tehtäviinsä tällä viikolla. Toni Asikainen siirtyy uusiin tehtäviin 3.4.2018.

Lisätiedot:
Neeta Heinonen
Helsingin Vasemmistonuorten puheenjohtaja
neeta.heinonen(a)hotmail.com
+358 45 868 4856