Hämeen Vasemmistonuorten Hämeenlinnassa kokoontunut vuosikokous tukee Henrik Jaakkolaa ja Saana Lindiä Vasemmistonuorten varapuheenjohtajiksi. Molemmat varapuheenjohtajaehdokkaat ovat Hämeen Vasemmistonuorten jäseniä ja Lind myös yhdistyksen varapuheenjohtaja.

Henrik Jaakkola on 26-vuotias opiskelija ja Tampereen Vasemmistonuorten aktiivi. Hän on kuulunut Vasemmistonuorten keskushallitukseen ja toimii parhaillaan kansainvälisten asioiden jaostossa sekä Hämeen Vasemmistonuorten hallituksessa. Jaakkola kertoo olevansa hyvin kiinnostunut demokratia-aktivismista ja kansainvälisestä solidaarisuustoiminnasta.

“Tahtoisin varapuheenjohtajana tuoda esille Vasemmistonuorten roolia radikaalina ja aloitteellisena kansalaisjärjestönä. Samalla meidän on oltava vastaanottavainen yhteisö, jossa kaikki vasemmistolaiset nuoret tuntevat olonsa tervetulleeksi”, Jaakkola kertoo ajatuksistaan. “Järjestössä on vielä kehitettävää sen suhteen, että jäsenet saavat äänensä kuuluviin ja toteutettua oman näköistään toimintaa.”

Saana Lind on 28-vuotias opiskelija, yrittäjä ja järjestöaktiivi Vaasasta. Hän on tällä hetkellä Hämeen Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja, Vasemmistonuorten keskushallituksen jäsen ja Hämeen Vasemmistonuorten Pohjanmaan toimintaryhmän aktiivi.

Lind haluaa seuraavalla liittokokouskaudella panostaa jäsenistöön: ”Vasemmistonuorten jäsenmäärä on pienentynyt, joten haluaisin, että jäsenhankintaan kiinnitetään huomiota. Voisimme järjestää esimerkiksi koulutuksen jäsenhankinnasta ja kehittää uusia tapoja jäsenten houkuttelemiseksi. Myös jäsenten hyvinvoinnista on huolehdittava – aktiivit ja työntekijät eivät saa palaa loppuun. Vasemmistonuoret on tehnyt viime aikoina hyvää työtä järjestön sisällä tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden eteen ja tätä työtä on jatkettava myös tulevaisuudessa.”

Vasemmistonuoret ry:n puheenjohtajisto valitaan yhdistyksen varsinaisessa kokouksessa Kuopiossa 19.–21.5.2017. Kokoukseen kokoontuu 200 Vasemmistonuorten piirijärjestöjen edustajaa. Hämeen Vasemmistonuorilla on kokouksessa 34 edustajapaikkaa.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Henrik Jaakkola, 044 943 6384
Saana Lind, 044 306 5610
Noora Tapio, 040 090 8088