Kannanotto – Vapaa julkaistavaksi heti

Hämeen Vasemmistonuoret vaatii translain pikaista uudistamista vielä tämän hallituskauden aikana. Nykyinen lainsäädäntö rikkoo transihmisten ihmisoikeuksia erittäin merkittävällä tavalla. Suomi on saanut tästä useita huomautuksia muun muassa Yhdistyneiltä kansakunnilta, Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetulta ja lukuisilta ihmisoikeusjärjestöiltä.

Translain kokonaisuudistuksen lähtökohdaksi on otettava itsemääräämisoikeus. Uudessa translaissa sukupuolen juridisen korjaamisen edellytyksenä on oltava ihmisen oma tahto, jolloin juridinen ja lääketieteellinen prosessi on erotettu toisistaan, lisääntymiskyvyttömyyttä ei enää vaadita ja sukupuolen juridinen vahvistaminen mahdollistetaan myös alle 18-vuotiaille.

“On täysin kestämätöntä, että juridisen sukupuolen vahvistamista toivovat transihmiset altistetaan jopa vuosien mittaisille lääketieteellisille prosesseille, joissa ulkopuoliset arvioivat henkilön omaa sukupuolta”, Hämeen Vasemmistonuorten vastavalittu puheenjohtaja Silja Nieminen kommentoi.

Hämeen Vasemmistonuoret vaatii, että translain kokonaisuudistuksen ohessa selvitetään juridisen sukupuolimerkinnän muuttaminen. Sen lähtökohtana on oltava laaja vapaus itsemäärittelyyn, jolloin vaihtoehtona voisi olla juridisen sukupuolimerkinnän täysi poistaminen tai useamman uuden juridisen sukupuolikategorian luominen, joka sisältäisi myös sukupuolettoman vaihtoehdon.

Translain uudistamista käsiteltiin eduskunnan kyselytunnilla 23. maaliskuuta. Tällöin perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko ilmoitti, että translain kokonaisuudistus ei ole tämän hallituksen tehtävälistalla. Ruotsin valtiopäivät sen sijaan päätti 21. maaliskuuta 22 000 euron korvauksen maksamisesta aiemman lain myötä pakkosterilisoiduille transihmisille.

“On häpeällistä, että samaan aikaan, kun Ruotsi päätti ryhtyä maksamaan korvauksia pakkosterilisoiduille transihmisille, Suomi edelleen jatkaa heidän nöyryyttämistään”, Silja Nieminen päättää.

Silja Nieminen valittiin Hämeen Vasemmistonuorten puheenjohtajaksi vuosikokouksessa 24. maaliskuuta. Puheenjohtajana 2016-2018 toiminut Noora Tapio väistyi varapuheenjohtajaksi.

Lisätietoja
Silja Nieminen
puheenjohtaja, Hämeen Vasemmistonuoret
0504317782
silja.adelita.nieminen@gmail.com