Puheenjohtaja Milla Knuuti hymyilee piiritoimiston edessä.

Teksti on julkaistu alun perin jäsenlehtemme Astalon numerossa 1/2019. Teksti: Minna Majaniemi. Kuva: Milla Knuutin arkistot.

Puheenjohtaja haastattelussa

Milla Knuuti, ESVN:n puheenjohtaja, kertoo olevansa alun perin kotoisin Lapista. Nykyisin Espoossa asuva puheenjohtajamme liittyi Vasemmistonuoriin vuonna 2014 yleisen maailmantuskan saattelemana. ”Halusin tavata samanhenkisiä ihmisiä ja kokea muuttavani maailmaa”, Knuuti kertoo.

Vaikuttamaan hän onkin päässyt monessa paikassa liittymisensä jälkeen, sillä ESVN:n puheenjohtajuuden lisäksi hän toimii myös Pohjoismaiden Vasemmistonuorten puheenjohtajana. Pohjoismaisuus onkin Knuutille tärkeä poliittinen aihe. Hän kertoo erityisesti tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisen olevan myös lähellä sydäntä.

”Olen haaveillut feministisen valtaillan järjestämisestä, eli tapahtumasta, jossa pohdittaisiin sukupuolirooleja, vallan jakautumista ja käytännöllisiä keinoja ottaa tilaa haltuun. Toivottavasti tästä tulee vaalien jälkeen todellisuutta!” Knuuti toteaa. Vaalit ovatkin työstäneet hallitusta viime aikoina paljon, mutta aikaa on löytynyt myös matalan kynnyksen tapahtumien järjestämiselle ja järjestön viestinnän kehittämiselle.

Kysyttäessä, että millaisena Knuuti näkee roolinsa puheenjohtajana, hän kertookin haluavansa olla uudistaja. ”Tykkään ideoida enemmän tai vähemmän toteuttamiskelpoisia asioita”, hän sanoo. Ideoinnin lisäksi järjestötoiminnassa parasta hänen mukaansa on ”solidaarisuus, hyväksyvä ja kunnioittava ilmapiiri. Pitkät keskustelut milloin mistäkin aiheesta sekä ne odottamattomat onnistumisen hetket! Tai se, kun on sattumalta pohjoismaiden konservatiivisimpien poliitikkojen ympäröimänä ja päättää kertoa vähän juttuja Jäämeren ratahankkeesta tai aborttioikeuksista. Voin suositella!”

Vasemmistonuorilla on tulossa marraskuussa liittokokous, jossa jäsenistö pääsee äänestämään muun muassa poliittisen ohjelmamme sisällöstä, valtakunnallisista kampanjoista ja uudesta puheenjohtajistosta. ESVN:n rooli Vanun piirijärjestönä tarkoittaakin ruohonjuuritason vaikuttamista kattojärjestön politiikkaan. Maasta se pienikin ponnistaa, vai mitä? ”Kyllä. Samapalkkalaki, translain uudistaminen, kolmannen sukupuolen tunnustaminen, pakolaiskiintiön kasvattaminen ja turvapaikanhakijoiden oikeusturvan parantaminen, maksuton toinen aste, Suostumus2018 -aloite ja vammaispalveluiden kilpailuttamislainsäädännön parantaminen näin alkuun lähtevät kaikki ihan vain yksittäisten ihmisten halusta muuttaa maailmaa”, Knuuti pohtii.

Niin. Ja kun moni samanhenkinen ihminen lyö päänsä yhteen, maailma muuttuu. ”ESVN:ssa yhdessä tekeminen on kaikessa läsnä”, Knuuti lopettaa haastattelun toiveikas pilke silmäkulmassaan.