Tulemme jatkossa julkaisemaan valikoituja tekstejä uudistuneesta järjestölehti Astalostamme. Tämä teksti on julkaistu alun perin numerossa 1/2019.
Teksti: Minna Majaniemi.
Kuvitus: Arto Leinonen.
Aatteet ja arvot ovat demokraattisen politiikan ydintä tietojen ja taitojen ohella, toteaa Minna Majaniemi analyysissaan.
Politiikka on ajattelumalleja, jotka kumpuavat erilaisista arvoista ja tavoista nähdä maailma. Ajattelumalli voi tuntua hassulta sanalta. Synonyymeja sille ovat esimerkiksi ideologia tai aate. Näillä jotakuinkin samaa tarkoittavilla sanoilla on kuitenkin eronsa. Ajattelumalli tuntuu neutraalilta, mutta ideologian ja aatteen makustelu jättää suuhun negatiivisen sivumaun.
Sanat, käsitteet ja kieli muuttuvat ajassa. Erilaisiin käsitteisiin liittyvät merkityskokonaisuudet päämerkityksineen ja sivumerkityksineen peilaavat omaa kontekstiaan. Muutosta voidaan tehdä tietoisesti, mutta usein käyttämämme kieli muuttuu kuin huomaamatta. Esimerkiksi vielä 15 vuotta sitten moikka sanottiin vain lähtiessä. Nyt sama sana on täysin hyväksytty tervehdys.
Kieli on siis keskeinen vaikutin siihen, miten toimimme ja miksi. Sanat ja niihin liittyvät merkityskokonaisuudet ohjaavat sitä, mitä ajattelemme maailmasta. Kieleen vaikuttaminen on siis politiikan kovaa ydintä.
Tänä päivänä yksi demokratian toteutumisen kompastuskivistä on kansalaisten poliittisen aktiivisuuden lasku. Julkisessa keskustelussa kuulee vähän väliä näkemyksiä siitä, miten ”politiikka on rikki”. Politiikka on tosiaan rikkoutumassa, sillä jotkut poliittiset ajattelumallit nakertavat demokraattisen ajattelun pohjaa. Nämä ajattelumallit perustuvat tehokkuuden arvostamiseen, minkä juuret kumpuavat liukuhihnatehtaiden keksimisestä 1900-luvun alkupuolella. Julkisen hallinnon kehittämisen puolelle tehokkuusajattelu jalkautui 1950-luvulla ja poliittisessa kulttuurissa mentaliteetti löi läpi 1980-luvulla. Tuolloin alkanut uusliberalismin hegemonia jatkuu edelleen, sillä uusliberalistisesti ajattelevien ihmisten retoriset keinot ovat tehokkaita.
Demokratian kannalta tämä on kuitenkin ongelma. Jos arvottaa tehokkuutta ylitse muiden arvojen, kansanvaltaisuus kärsii. Uusliberalistien retoriikan tehokkuus perustuukin epäpolitisointiin, sillä retoriikassaan he pyrkivät poistamaan politiikan politiikasta. Demokratiassa politiikka on eri ajatusmallien kamppailua, eli hidasta ja epätehokasta. Kansanvallan arvostaminen tarkoittaakin käytännössä hitauden hyväksymistä.
Epäpoliittista poliittista ajattelumallia kutsutaan teknokraattiseksi. Teknokratialla tarkoitetaan sellaista yhteiskuntaa, jonka toiminnan perustana on asioiden neutraali hallinnointi eli toisin sanoen päätösten tekeminen ”järkiperusteisesti”. Ajattelumallissa tiedot ja taidot ovat jotenkin eri asia, kuin arvot ja aatteet.
Demokratiassa arvovapaa eli neutraali politiikka ei kuitenkaan ole mahdollista. Poliittiset päätökset perustuvat aina asioiden arvottamiselle, vaikka ne tehtäisiinkin tutkitun tiedon pohjalta. Esimerkiksi toisen asteen koulutuksen muuttaminen maksuttomaksi kaikille on arvovalinta, joka arvottaa tasa-arvon toteutumisen tehokkuuden edelle.
Yhteiskunnan rakenteet, kuten koulutus, ovat politiikan konkreettisia lopputulemia. Perustuslaissa valtiomuotomme perustaviksi arvoiksi on määritelty muun muassa tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Poliitikkojen tulisi siis pyrkiä rakentamaan rakenteita, jotka kohtelevat kaikkia kansalaisia samalla tavalla. Tämä näkyy esimerkiksi perusopetuslaissa siten, että ko. lainsäädännön mukaan perusopetuksen tulee turvata riittävä yhdenvertaisuus sivistyksen ja elämiseen tarvittavien taitojen hankkimiseen koko maassa. Yleissivistävän koulutuksen tulee siis olla samalla lailla kaikille tavoitettavissa riippumatta esimerkiksi sukupuolesta, asuinpaikasta tai ostovoimasta.
Teknokraatti argumentoisi toisen asteen maksuttomuutta vastaan sillä, että maksuttomuus ei olisi järkevää rahankäyttöä. Miksi tarjota maksutonta opetusta ihmisille, joilla on jo muutenkin varaa maksaa koulutuksestaan? Tehokasta rahankäyttöä olisi tukien kohdentaminen erikseen niille, jotka sitä eniten tarvitsevat.
Argumentoinnin pohjana ihmiset eri luokkiin arvottava ajattelumalli. Jos rakenne kohtelee kansalaisia eri tavalla ostovoiman perusteella, on se eriarvoinen. Teknokraattinen ideologia siis ei ole neutraali ja epäpoliittinen, vaan tausta-arvona on esimerkiksi ostovoimaan perustuva hierarkia. Pelkällä peruskoululla ei pärjää tämän päivän yhteiskunnassa, joten toisen asteen koulutus rinnastuu peruskoulutukseen. Universalistisesti ajattelevalle ihmiselle maksuttoman toiseen asteen koulutuksen puoltaminen onkin itsestäänselvyys.
Demokratian kehityksen kannalta tällainen poliittinen keskustelu on ongelmallista, sillä teknokraatti pitää itseään myös tasa-arvon kannattajana. Käsitteen tasa-arvo merkityssisältö onkin poliittisen kamppailun kohde. Teknokraatti käsittää tasa-arvoisen lopputuleman olevan prosessia tärkeämpi, kun universalisti taas ymmärtää tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentamisen lähtevän jo itse prosessista. Tasa-arvo saavutetaan kuitenkin vain elämällä niin kuin saarnataankin, eli ajattelemalla aidosti muiden ihmisten olevan ihan yhtä arvokkaita kuin itsekin. Prosessi itsessään on osa yhteiskuntaa. Me elämme politiikan lopputulemaa joka päivä, tässä ja nyt.
Yhteiskunnan muuttaminen komentotaloudelliseksi liukuhihnatehtaaksi estetäänkin vain politisoimalla poliittinen prosessi uudelleen kielen avulla. Terveessä demokratiassa arvojen tunnustaminen on normaalia. Ei niiden häivyttäminen.
