Etelä-Suomen Vasemmistonuoret ry:n jäsenlehti Astalon päättoimittajaksi on valittu Pinja Vuorinen.
Pinja Vuorisella on monipuolista kokemusta ja erinomaiset edellytykset toteuttaa Vasemmistonuorten suurimman piirin jäsenlehteä. Hänen kunnianhimoiset suunnitelmansa lehden kehittämiseen vakuuttivat niin rekrytoijat kuin piirihallituksenkin. Vuorinen aloitti helmikuussa edeltävän päätoimittajan, Minna Majaniemen, seuraajana.
"Haluan olla tekemässä lehteä, joka tarjoaa alustan järjestön toimijoille tuoda äänensä esiin, mutta joka tavoittaa myös uusia lukijoita. Tulevan numeron teema tulee olemaan kuntavaalit, mutta se ei tarkoita ainoastaan ehdokkaiden mainostamista: kaikenlainen sisältö vaaleihin, kunnallispolitiikaan tai parlamentarismiin liittyen on tervetullutta. Kuten vaalikampanjaa, myöskään lehteä ei tehdä yksin – tule siis mukaan luomaan jäsenistön näköistä sisältöä!" Vuorinen linjaa.
Päätoimittajan tehtävänä on piirin jäsenlehden toimittaminen ja vapaaehtoisten kirjoittajien koordinointi. Jokaisella jäsenellä on mahdollisuus tulla mukaan tekemään lehteä ja vaikuttaa sen tulevaan suuntaan.
Tuorein jäsenlehden numero on jo vakaasti työn alla ja ilmestyy vielä ennen kuntavaaleja. Jos mielessäsi on juttuidea tai haluaisit mukaan kirjoittamaan, voit olla yhteydessä jäsenlehti Astalon päätoimittajaan osoitteessa astalo(at)vasemmistonuoret.fi
Lisätietoja
Mikael Kinanen,
Toiminnanjohtaja,
Etelä-Suomen Vasemmistonuoret ry