Kiinnostaako sinua eturivin paikka yhdessä Suomen toimeliaimmista poliittisista nuorisojärjestöistä? Innostutko nuorten vaikuttamismahdollisuuksien tukemisesta tai haluatko tehdä työtä, joka edistää tasa-arvoista, kestävää ja solidaarista tulevaisuutta? Tule mukaan duunariksi Etelä-Suomen piirin yhteisöön!
Haemme Helsingin Vasemmistonuorten toiminnanjohtajan työpariksi määräaikaista järjestökoordinaattoria toimimaan Uudenmaan alueella. Hän innostaa, ohjaa, auttaa ja kokoaa piirin jäseniä yhteen tekemään jäsenlähtöistä paikallista toimintaa. Työntekijä vahvistaa suhteita myös Vasemmistonuorten paikallisosastoihin ja osallistuu jäsenhankinnan toteuttamiseen.
Järjestökoordinaattorin pääasiallisena tehtävänä on aktivoida ja tukea aktiivien toimintaa Etelä-Suomen Vasemmistonuorten piirin alueella. Työtehtäviin kuuluu lisäksi suunnitella ja toteuttaa piirin toimintaa, tapahtumia ja viestintää yhdessä yhdistyksen hallituksen kanssa, sekä tukea Vasemmistonuorten Uudenmaan vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaita kevään 2023 eduskuntavaaleissa.
Järjestökoordinaattorilta edellytämme aiempaa kokemusta ja osaamista järjestötoiminnasta sekä ennen kaikkea hyviä valmiuksia oppia lisää. Tehtävässä menestyminen vaatii oma-aloitteisuutta, järjestelmällisyyttä ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Toivomme tehtävään valittavalta henkilöltä kykyä luoda kontakteja, rakentaa luottamusta sekä uskallusta ohjata vapaaehtoisia. Työtehtävä edellyttää matkustamista Uudenmaan alueella, auto ei ole välttämätön.
Katsomme eduksi tapahtumien toteuttamisen ja viestinnän osaamisen, kokemuksen järjestötyöstä sekä Vasemmistonuorten poliittisen ja järjestöllisen tuntemuksen. Arvostamme hakijan suullista ja kirjallista kielitaitoa suomen, ruotsin ja englannin osalta.
Tehtävä on puolipäiväinen (18 tuntia viikossa) ja siitä maksetaan 1200 €/kk. Työpaikka sijaitsee toimistollamme Helsingin Sörnäisissä. Myös etätyöskentely on mahdollista. Työ alkaa lokakuussa 2022 ja jatkuu 30.4.2023 asti. Tehtävässä noudatetaan kahden kuukauden koeaikaa.
Hakuohjeet tehtävään:
Vapaamuotoinen hakemus ansioluetteloineen toimitetaan viimeistään keskiviikkona 7.9. kello 23:59 tällä lomakkeella: https://extra.vanu.fi/esvn/jarjestokoordinaattori-2022
Kannustamme henkilöitä monenlaisista taustoista hakemaan tehtäviin. Rekrytoinnit toteutetaan anonymisoidusti ja hakijoiden ollessa pätevyydeltään tasavertaisia tai lähes yhtä päteviä, valinta toteutetaan positiivisen erityiskohtelun periaatteita noudattaen.
Haastattelut järjestetään 12.–17.9. ja päätös tehtävään valittavasta tehdään syyskuun loppupuolella.
Lisätiedot hakuprosessista:
Jasu Setälä,
toiminnanjohtaja
Etelä-Suomen Vasemmistonuoret ry
etela-suomi@vasemmistonuoret.fi
044 019 5901
Päivitetty 5.9.2022: Hakuaikaa jatkettu 7.9. asti.